Aki Salmela - Eläimen varjo #runosunnuntai

Eläimen varjo on Aki Salmelan kahdeksas runokokoelma, joka kiinnitti huomioni valtavan upealla kannellaan. Salmela tuntuu saaneen innoituksensa italialaiselta runoilija-filosofilta Giacomo Leopardilta (1798-1837), jonka Aasialaisen paimentolaisen öistä laulua vuodelta 1830 hän referoi ja jonka esittää kokoelman lopussa kokonaisuudessaan. Jano-runouslehden sivulta voit lukea laulun Salmelan suomennoksena. Ehkä tämä luonnehdinta tuosta kirgisialaisesta lammaspaimenesta sopii osin Salmelaan itseensä?

Hän on pessimisti. Hän ei näe ihmisen osassa mitään mieltä. Hän tunnustaa kadehtivansa eläimiä, lampaita, joita hän paimentaa, miten ne ovat rauhassa olemisensa kanssa, miten ne eivät koskaan ikävysty. 

Leopardista en ollut kuullutkaan, mutta Googlen kautta miehestä välittyi kuva arvostetusta, mutta pessimistisestä italialaisen runouden isästä. Samaa pessimististä aforistisuutta ja filosofisuutta löysin Salmelan runoista. Kokoelman aloittavat tasapalkkiin ladotut proosamaiset tekstit otsikolla Antropomorfisia eläimiä. Tässä Salmela luonnehtii viittätoista eläintä (mukana myös fauni!), joilla on ihmisenkaltaisia piirteitä ja joilla on omat lajikohtaiset kahleensa kuten ihmiselläkin. Aforistiset faabelit paljastavat kukin jotain ihmisestä ja näyttävät kuinka naurettavaa on luulotella olevansa maailman ehdoton keskus, jonka ympärillä kaikki pyörii. Olemmeko me muka rajattomampia ja edistyksellisempiä kuin nämä yksinkertaiset, omaa kohtaloaan täyttävät eläimet? Monissa oli terävää ironiaa ja näkemystä, otan osasitaatin runosta Lammas:

Lammas koostuu enimmäkseen villasta ja niin kapeista havainnoista, ettei sillä ole selkeää käsitystä siitä, minkälaisessa maailmassa se elää. (...) Asiat tulevat ja menevät, eikä mikään niistä uhkaa pehmeän kuorensa sisälle linnoittautunutta olentoa. Se ei voi käsittää, kuka ylipäätänsä edes haluaisi kohdata tämän nopeasti muuttuvan maailman ilman villan eristäviä kerroksia.

Niinpä, maailma on haasteellinen paikka, jossa me suurine illuusioinemme räpiköimme. Osiot Yksinkertaisia asioita ja Lauseita sisältävät aforismin kaltaisia lyhyitä ajatelmia. Salmela siteeraa André Giden sanontaa, jonka mukaan kaikki on jo sanottu, mutta koska kukaan ei kuuntele on ryhdyttävä toistamaan. Koin nämä ajatelmat pessimistisiksi ja sarkastisiksi. Lyhyet aforismit tuntuivat koleilta ja kyynisiltä, vaikka niistä herkullista itseironiaa ja rentoa huumoriakin löysin: Toisinaan lause vain inttää itseään. /  Lukijan tehtävä on suostua tai olla suostumatta. /  Tämän tuolla puolen on vain lisää tätä. / Jos runoilija kirjoittaa lauseen, onko se väistämättä runoutta? 

Ihminen 
on monimutkainen mikä?

eläin? apina? hölmö?
jokin vaihtokelpoinen sana

joka kuvaa kehityksen
tätä pistettä.

Pidin paljon pitemmistä proosateksteistä kuten esimerkiksi Lukija, Toisenlainen paratiisi & Joutilas luonto. Kaikilla asioilla ja meillä ihmisillä on omat varjonsa. Salmela ottaa käsittelyyn mm. vanhenemisen, valinnan, havainnon, vaiston, valtameren ... Eläimen varjo on minimalistista ja tarkkaa ilmaisua. Ajatukset salaavat merkitystään ensimmäisellä lukukerralla, etenkin aforismilausahdusten osalta. Teksti on viimeisen päälle hiottua ja Salmelan tapa sanoa selkeää ja suorasanaista, joskin kaipasin enemmän jotain epämääräistä leikittelevyyttä - mikä johtui varmaan viimeksi lukemastani Antsalon Imagosta... Mutta kyllähän hän ihmisen pienuuden runoillaan osoittaa.

Sen (valtameren) työ on loputonta. Se ei tunne alkuja ja loppuja. Syntymät ja kuolemat ovat sille hyttysen ininää, siiveniskuja, pelkkää pinnan värähtelyä. Ajatukset syttyvät ja sammuvat, ihmiset tulevat ja menevät, mutta meri jatkaa omaa loputonta työtään. Rantaa on vielä niin paljon hiottavana pois.

Elämä on jännityskertomus, jota maailma kirjoittaa hauraalle paperille ja katoavalla musteella.  Emme koskaan haluaisi tietää, miten se päättyy.

Aki Salmela - Eläimen varjo

Kansi Laura Lyytinen

Tammi 2019

***

Kirjastosta

_______________

Helmet-haaste: 25 (uusi kirjailija), 39 (kertoo ihmisen ja eläimen suhteesta), 47 (alle 100 sivua)

Eläimen varjossa on kuljeskellut myös Tuijata

Aki Salmela (s. 1976) on helsinkiläinen runoilija ja suomentaja. Salmelan esikoiskokoelma Sanomattomia lehtiä ilmestyi vuonna 2004 ja sai Kalevi Jäntin palkinnon. Runokokoelmalla Tyhjyyden ympärillä Salmela voitti Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon.

Leopardin suomennettuja teoksia:

Giacomo Leopardin Laulut. Suomentanut Elsa Tervo. Lehmus, 1962.
Mietteitä. (Pensieri, 1837.) Suomentanut Pauliina de Anna. Savukeidas, 2015.

An InLinkz Link-up