21. toukokuuta 2022

Kate Morton - Hylätty puutarha


Olin lukenut Kate Mortonilta tätä ennen vain yhden kirjan Salaisuuden kantajaenkä siitä kovin innostunut. Tiesin siis entuudestaan Mortonin yksityiskohtaisen kerrontatavan ja pitkät tarinat. Hylättyä puutarhaa on moni minulle suositellut, joten päätin ottaa riskin. Tarina on pitkä ja polveileva, täynnä suku- ja muita salaisuuksia, ihmiskohtaloita ja draamaa. Kerronta tapahtuu muutamassa aikatasossa: 1900-luvun alkuvuosina sekä vuosina 1975 ja 2005.

Vuonna 2005 australialainen Cassandra saa isoäidiltään Nelliltä yllätysperinnön, pienen talon tiluksineen Cornwallista. Miksi isoäiti oli ostanut maailman toiselta laidalta itselleen talon? Cassandra lähtee paikan päälle tutustumaan perimäänsä mystiseen Cliff Cottageen, joka on vuosikymmenten kuluessa rappeutunut ja sen puutarha villiintynyt. Kauppakirjasta selviää, että Nell osti talon 1975 käydessään Englannissa. Paikallisilta selviää myös, että Nellin oli tarkoitus muuttaa Cornwalliin pysyvästi, mutta jotain tuli suunnitelman esteeksi. Se este oli pieni Cassandra, jonka epävakaa äiti jätti tytön isoäitinsä huomaan.

Sitten kurkistetaan vuoteen 1913, jolloin sataman virkamies löytää yksinäisen pienen tytön laiturilta. Mies vie tytön kotiinsa ja koska kukaan ei tunnu etsivän tyttöä, kasvattaa tytön - Nellin - omanaan. Vasta kuolinvuoteellaan isä paljastaa, että Nell on löytölapsi ja antaa tälle myös lapsuuden matkalaukun. Sieltä paljastuu kaunis kuvitettu satukirja, josta Nell ryhtyy onkimaan tietoja. Ennen internetin aikaa tietojen hankkiminen on työlästä, mutta sitkeä Nell saa vahvan epäilyn siitä kuka hän on - hän on englantilainen tyttö, jota on luultu kuolleeksi yli 60 vuotta.

Hylätty puutarha on viihdyttävä naisten lukuromaani, joka kulkee 1900-luvun alun Lontoon köyhälistön todellisuudesta Blackhurstin kartanon ylellisiin saleihin ja Australian kuumuuteen. Mountrachetien aristokraattisuus piilotti kulisseihin monenlaista draamaa: epäsäätyisiä avioliittoja, lapsen hylkäämistä, kateutta ja ahneutta, sisaren sairasta palvontaa ja suuria salaisuuksia. Pienen orpotytön Eliza Makepeacen todellisuus Lontoossa ilkeän vuokraemäntärouvan käskyttämänä oli kovaa, mutta sitten tapahtui sadun ihme: upeat hevosrattaat noutivat tytön Blackhurstin kartanoon, koska kartanonherra Linus niin tahtoi. Onneton Linus näki punatukkaisessa Elizassa rakastetun siskonsa, jonka oli iäksi menettänyt. Vaimo Adeline ei kasvattityttärestä pitänyt, mutta Eliza sai pelastettua hyvin sairaalloisena pidetyn ja varjellun serkkunsa Rosen normaaliin elämään. Nellin vanhempien rakkaustarina ja kohtalo selviävät myös.

Ei tätä voi moittia kuin pituutensa puolesta, 20 tuntia kuunneltavaa on paljon. Hylätty puutarha on hyvin kirjoitettu genrensä edustaja, joka koukuttaa juonellaan lukijan. Saatan myöhemmin kesällä kuunnella kolmannenkin Morton-tarinan, kun kaipaan huoletonta viihdettä. Mietin näitä kahta australialaista bestselleristiä, Kate Mortonia ja Liane Moriartya. Sattumaako vain, vai onko australialaisuudella jotakin tekemistä muhkeiden ja pitkien tarinoiden kanssa?

Kate Morton - Hylätty puutarha
Alkuteos The Forgotten Garden 2008
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Otava 2014 / 2021
Äänikirjan lukija Sara Welling
_____________________

Australialaisen Kate Mortonin (s. 1976) kirjat ovat saaneet kriitikot ja lukijat polvilleen, ja niitä on julkaistu yhteensä 42 maassa. Mortonin teokset ovat kuin ystävä, joka tekee mieli ottaa joka paikkaan ja joka kertoo aina parhaat jutut.

6 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä todella paljon. Välillä on niin kiva lukea historiallista, hyvin kirjoitettua viihdekirjallisuutta. Minä luin tämän kirjana. Onpa todella aikamoinen urakka tuo 20 tuntia kuuntelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna olen kaivannut kevyttä, mutta hyvää viihdekirjallisuutta ja mukava lukea muutakin kuin uutuuksia.

      Poista
  2. Minulla on joku Mortonin kirja olemassa pokkarina. Oli tarkoitus lukea se viime kesänä, mutta muut kirjat rynnivät edelle. Vähän tuo paksuus arveluttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsääntöisesti vältän liian paksuja kirjoja. Monesta voisi hyvin karsia paljonkin.

      Poista
  3. Mua kiinnostaa nää Mortonin kirjat. En oo vaan vielä saanu luettua ensimmäistäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mortonin kanssa pitää asennoitua pitkään tarinaan. Hyvää ja rentouttavaa viihdettä ehdottomasti, sopii kesään.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.