Historialliset tositapahtumat sodanjälkeisestä Italiasta ovat innoittaneet napolilaista Viola Ardonea kirjoittamaan teoksen Lasten juna. Jo ennen sotaa varallisuuserot köyhän etelän ja vauraan pohjoisen välillä olivat suuret, mutta sota köyhdytti etelää lisää; asukkaat elivät armottomassa köyhyydessä ja näkivät nälkää. Kommunistipuolue sai idean osoittaa solidaarisuuttaan Napolin ja lähialueiden köyhille lähettämällä laihoja ja sairaita lapsia vauraampiin oloihin Pohjois-Italiaan. Ensimmäinen lasten juna starttasi tammikuussa 1946 ja operaatio vei kaikkiaan noin 70.000 lasta parempiin oloihin. Jotkut palasivat, jotkut eivät.
Tarinaa kertoo kirkkaalla lapsenäänellään köyhä napolilaispoika Amerigo Speranza (= Toivo), joka tarinan alkaessa on seitsenvuotias. Kotina on yksi huone kapealla ja meluisalla kujalla ja äiti Antonietta yrittää viedä kaksikkoa eteenpäin päivästä toiseen. Amerigon isä on äidin mukaan lähtenyt Amerikkaan ja rakas esikoispoika Luigi on kuollut ennen Amerigon syntymää. Poika viettää päivänsä kaduilla, kulkee paljain jaloin tai toisilta perityissä rikkinäisissä ja hiertävissä kengissä. Amerigo kerää myös lumppuja, jotka annetaan naapuruston Capa ’e fierron myytäviksi. Mies tuo äidille mustan pörssin kahvipaketteja ja hänen vierailujensa ajaksi pojan on lähdettävä ulos. Amerigo unelmoi, että isä palaa Amerikasta rikastuneena ja ajaa Capa ’e fierron pois äidin kimpusta.
Kommunistien junahanke synnyttää vallan hurjia huhuja: he vievät lapset Venäjälle, leikkaavat heiltä kädet, jalat ja kielet tai paistavat heidät isossa uunissa. Amerigoa pelottaa hirveästi, mutta ei auta. Onneksi matkaan lähtee myös paras kaveri Tommassino ja junassa mukana oleva ystävällinen naiskommunisti Maddalena rauhoittaa ja lohduttaa. Perillä Bolognassa Amerigo kokee hylkäämisen ja arvottomuutensa: häntä ei näytä huolivan kukaan ja hänet palautetaan varmasti kelpaamattomana kotiin. Lopulta ilmaantuu sinkku Derna, jolla ei itsellään ole lapsia, mutta lähellä asuvalla Rosa-serkulla on kolme poikaa: Revo, Lucio ja Nario = revolucionario. Benvenutin perheen isä Alcide on pianonvirittäjä ja Amerigo saa häneltä lahjaksi viulun ja kannustusta soittamiseen.
Ensimmäistä kertaa elämässään Amerigo tuntee, että häntä rakastetaan ja että hänestä välitetään, ja ruokaa saa syödä mielin määrin. Poika on osa lämmintä ja turvallista perhettä, mutta tulee kotiinlähdön aika ja paluu Napolin köyhiin oloihin. Vauraiden kuukausien jälkeen paluu kurjuuteen on shokki. Äiti ja Napoli ovat entisellään, köyhyys ja nälkä ovat entisellään. Kaikki tuntuu sietämättömälle sen jälkeen kun on nähnyt muuta. Tapahtuu jotain hyvin kuohuttavaa ja epäoikeudenmukaista, ja Amerigo tekee valintansa. Tehty päätös ja syyllisyys siitä leimaavat Amerigon koko loppuelämää. Kirjan neljännessä luvussa siirrytään äkisti vuoteen 1994, jolloin menestynyt Amerigo palaa käymään synnyinkaupungissaan Napolissa ja lukija saa tietää, mitä Amerigon elämässä myöhempinä vuosina tapahtui.
Ardone on tavoittanut hyvin vilkkaan ja kaikkea ihmettelevän ja kaiken huomioivan pikkupojan äänen. Poika pälpättää huomioitaan kuin papupata, mutta aikuisena Amerigosta tulee eristäytyvä ja vähäsanainen. Ardone kuvaa riipaisevastii kurjuudessa elävän lapsen osaa: hengissä selviämistä päivästä toiseen, unelmat eivät kanna. Lasten junan lasten kohtaloissa on paljon samaa kuin Suomen sotalasten kohtaloissa. Suomesta lähti noin 80.000 lasta sotaa pakoon, lähinnä Ruotsiin. Wikipedian mukaan noin 15.000 heistä ei palannut ja monella palanneella oli sopeutumisvaikeuksia. Nyt Ukrainasta lähtee satojatuhansia lapsia turvaan muihin maihin, monet ilman läheistä. Voi vain arvata, miten syvät traumat ja identiteettihäiriöt heille tästä jää.
Kirjasta ovat bloganneet myös Donna Mobilen kirjat & Kirja ja keittiö
Tositapahtumiin perustuva Lasten juna on unohtumaton romaani rikkomattomista perhesiteistä, taiteilijuudesta ja itsetuntemuksesta ja perheen merkityksestä ja siitä, mitä ja miten muistamme. Joskus on luovuttava kaikesta, jotta voi löytää itsensä.
Viola Ardone (s. 1974) on napolilainen kirjailija ja opettaja. Lasten juna on hänen läpimurtoteoksensa ja se on käännetty 25 kielelle.
On kyllä Ukrainan sodan vuoksi hyvin ajankohtainen teos. Aihetta ei ole ehkä käsiteltykään kovin paljon?
VastaaPoistaJossain netissä näin jutun, jossa Ardone sanoi, ettei tästä olla Italiassakaan paljon puhuttu. Ne napolilaiset vanhukset, jotka matkustivat lasten junissa pohjoiseen ovat pysyneet vaiti, koska ovat hävenneet köyhyyttään niin paljon.
Poista