14. maaliskuuta 2016

Haruki Murakami - Suuri lammasseikkailu


Murakamin juoksukirjaa en taida lukeakaan, koska en juokse. Siispä puuttuvista valitsin nyt Suuren lammasseikkailun. Eihän tässä ollut murakamimaisesti ns. päätä eikä häntää, mutta kirja viehätti minua valtavasti. Ehkä ei tarvitse  niin kovasti analysoidakaan, vaan hyväksyä Murakamin absurdiudet.

Kolmikymppinen tokiolainen mainostoimistomies on julkaissut eräässä mainosjulkaisussa vuoristomaiseman, jossa laiduntaa lampaita. Häneen ottaa yhteyttä tuikea Pomon sihteeri, joka kutsuu mainostoimistomiehen neuvotteluun. Pomo on vanha, kuolemaisillaan ja koomassa. Mutta hän on luonut valtavan mafiamaisen järjestön, joka hallitsee politiikkaa, pörssiä ja kaikkea mediaa.

Loopilla katsottaessa yksi kuvan lampaista on erikoinen: sen selässä on tähtikuvio. Tämä lammas on Pomon aivoissa eläessään edesauttanut tuon huikean järjestön syntymisen. Mutta lammas on nyt kadonnut ja se on etsittävä, ja on löydettävä uudet ihmisaivot lampaan kodiksi. Mainosmies saa kuukauden aikaa lampaan etsimiseen. Kieltäytyminen ei ole vaihtoehto.

Mainosmies lähtee Tokiosta Hokkaidoon omituisen tyttöystävänsä kanssa. Tyttöystävä on oikolukija, puhelintyttö sekä korvamalli, koska hänellä on ihmeen ihanat pulleat korvat. Murakami kertoo heidän matkastaan, jolla he kohtaavat yllätyksellisiä henkilöitä ja outoja tapahtumia.


Kirjan loppuosan kuvaukset Hokkaidosta olivat kirjan parasta antia. Upeat maisemat, jotka haluaisi nähdä ja yksinäinen hiljaisuus, jonka haluaisi kokea. Murakami kuvasi myös hienosti autioituvaa, kuvitteellista Junatakin kaupunkia, sen ensimmäisiä uudisasukkaita ja saaren ilmaston ankaruutta. Talvisin puolitoista metriä lunta, kesäisin heinäsirkkaparvet sadon kimpussa.

Lumi iskeytyi ikkunaruutuihin taukoamatta tömistellen. Tuuli oli yltynyt ja viskoi lumen maahan kolmenkymmenen asteen kulmassa. Se muistutti vähän jonkun tavaratalon käärepaperin kuviota. Pian myrsky voimistui ja kaikki peittyi valkoiseen. Koko vuoristo ja metsä peittyivät näkyvistä.
Lumi sokaisi. Vedin verhot ikkunoihin ja käperryin lämmittimen viereen lukemaan. Levy loppui, neula kohosi ja kaikkialla oli hiljaista. Se oli sellaista hiljaisuutta, joka seuraa kaiken kuolemaa.

Murakamimaisen absurdi juoni, jonka lopusta en ymmärtänyt mitään. Mutta todentuntuista kuvausta kolmikymppisen miehen 'keskinkertaisesta' elämästä, elämänsä pohdinnoista, miljoonakaupungin kasvatin yksinäisyyden kokemuksesta vuoristossa sekä ystävyyden siteistä.


Netissä seikkaillessani löysin pari linkkiä esimerkkeinä siitä, 
miten Murakamin siivellä tehdään turismia: linkki 1 / linkki 2.


Haruki Murakami
Hitsuji o meguru boken 1982
Suuri lammasseikkailu
Tammi 1993
Suomennos englannista Leena Tamminen
★★★★
Kirjastosta.

Mukana Kurjen siivellä / Itä-Aasian lukuhasteessa.

2 kommenttia:

  1. Absurdin juonen tässä hyväksyy, mutta minusta tämä Murakamin naiskuva vaatii hieman päivitystä. Olet saanut hyvää paikallisväriä bloggaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minusta tässä oli vähemmän seksiä kuin hänen muissa kirjoissaan. Norwegian Woodia lukiessani ihmettelin seksin määrää ja tarkoitusta. Kohahduttaa ja shokeerata lukijakuntaa?

      Kaipa Murakami omasta nuoruudestaan kertoo? 1970-80 luvuilla oltiin vapauduttu seksuaalisesti, naitiin kuin pupuset, juotiin kuin sienet ja poltettiin kuin skorsteenit - mainosmaailmassa ainakin.

      Kiva Jokke kun kommentoit.

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...