Tässä kirjassa Indridason vie lukijan 1970-luvulle komisario Erlendurin nuoruuteen ja hänen ensimmäiseen rikosjuttuunsa. Erlendur on 28-vuotias ja tekee yövuoroja Reykjavikin järjestyspoliisissa. Yövuorojen partiot ovat sitä samaa yöstä yöhön: perheväkivaltaa, rattijuoppojen aiheuttamia onnettomuuksia, humalaisia, hurjastelijoita, pikkuvarkauksia. Tappavan tylsää ja monotonista. Erakkomainen Erlendur kuitenkin jotenkin viihtyy, tai ei osaa edes unelmoida paremmasta.
Suhde naisystävään on tavanomainen ja etäisen lattea. Vapaa-ajallaan Erlendur kuuntelee musiikkia ja lukee ja kerää pakonomaisesti kirjoja ja tarinoita kadonneista ihmisistä. Tähän hänet ajaa lapsuuden trauma.
Laitapuolen kulkija Hannibal löytyy hukkuneena turvekaivannoista. Erlendur oli törmännyt tähän puliukkoon muutaman kerran aikaisemmin. Tapahtumasta on jo vuosi, mutta se ei jätä Erlenduria rauhaan. Hän ryhtyy omalla ajallaan ja ilman valtuuksia selvittämään mitä tapahtui, oliko kyseessä hukkuminen vai liittyikö siihen muutakin. Hän haastattelee kuolleen ystäviä, pultsareita ja kodittomia kaupungin kukkuloilla ja asuntoloissa. Erlenduria askarruttaa myös samoihin aikoihin kadonneen naisen tapaus.
Erlendurin elämässä eikä tässä kirjassakaan ollut mitään loistokasta. Ei korulauseita eikä kohokohtia. Juoni ja teksti eteni kuin juna, tasaisesti ja varmasti - vääjäämättä Erlendurin selvittämään loppuratkaisuun. Pienoisesta tylsyydestä huolimatta jotain vangitsevaa tässä kuitenkin oli. Reykjavikin yö vie lukijan todistamaan monia surullisia ihmiskohtaloita, joita Erlendur työpareineen kohtaa. Mutta rehellisesti sanoen kaipaan dekkarilta hiukan enemmän vauhdikkuutta.
Arnaldur Indridason
Reykjavíkurnætur 2012
Reykjavikin yöt
Suomentanut Marjakaisa Mathiasson
Blue Moon 2014
★★½
Kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.
Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.