16. maaliskuuta 2016

Takashi Hiraide - Kissavieras

On tunnustettava, että lainasin tämän kirjan sen suloisen kannen ansiosta. Lisäksi tämä käy Kurjen siivellä -haasteeseen, onhan v. 1950 syntynyt Takashi Hiraide japanilainen ja asuu Tokiossa.

Kissavieras on hiljaisen hellyttävä kirja. Se kertoo miten lähtemättömän jäljen rakkaus ja kiintymys eläimeen jättää. Vielä 10 vuoden kuluttuakin tätä ihmeellistä kissaa, Chibiä muistellaan. Chibi oli naapurin pikkupojan nätti valkoinen kissa, joka alkoi itsekseen vierailla pienessä pihamökissä asuvan avioparin luona.

Aviopari seurasi Chibin edesottamuksia ja leikitti sitä yötä myöten. Se sai nukkua vaatekomerossa liinavaatteitten keskellä ja sille paistettiin pikkumakrilleja. Chibin vierailut rytmittivät kotona työskentelevän parin päivää. Aviopari kiintyi kissaan kuin omaan lapseen, jota heillä ei ollut. Itse olen melko tuore kissanomistaja, ja todellakin tunnistin oman kissani temput Chibin hienosti kuvatuista maneereista ja vauhkoontumisista.

Minua ilahdutti myös avioparin lämmin suhde vanhan vuokranantajarouvan kanssa ja kirjailijan havainnot puutarhaluonnosta. Chibin ansioksi on laskettava, että hän kiinnostui puutarhasta ja innostui pitämään siitä huolta.

Iloiten pidättelin hengitystä. Sen täytyi olla ystäväni (sudenkorento). Ohikiitävä hetki tuntui kestävän kauan. Sormellani lepäsi neljä kappaletta läpinäkyviä siipiä ja verkkosilmäpari suorastaan merkillisesti ympäristön katseilta eristäytyneen puutarhan keskellä, josta ihmisen läsnäolo tuntui kaikonneen.

Minua lämmitti myös se miten tärkeä puutarhan idänselkova oli avioparille. Jopa uutta kotia etsittäessä yritettiin säilyttää näköyhteys tuohon Chibin selkovaan. Jotenkin ihana ajatus.

Tästä jäi hyvin rauhallinen ja seesteinen olo.

Takashi Hiraide
Neko no kyaku 2001
Kissavieras
Suomentanut Raisa Porrasmaa
Kansi Satu Kontinen
S &S 2016
★★½
Kirjastosta.

Idänselkova (Zelkova serrata) on Japanissa luonnonvaraisena kasvava jalavakasveihin kuuluva puu. Viljeltynä koristepuuna se on levinnyt muillekin mantereille. Lajia kasvatetaan myös bonsaina.


Helmet-lukuhaasteen kohdat:
8 / minulle uusi kirjailija, 10 / aasialainen kirjailija, 28 / perheenjäsenelle tärkeä aihe, 49 / julkaistu 2016

Myös Kurjen siivellä -haasteessa.

6 kommenttia:

  1. Tuo kansi mietitytti hieman. Se on parempi kuin enkun kansi. Pelkään, että tuo kansi vie huomion kirjasta.

    Zelkovasta, ok pitäisi kirjoittaa s-kirjaimella, mutta en koe sitä omakseni. Se kasvaa mun pihassakin, mutta ihana kapinoida. Yltää koira-aitauksen tasolle. Kissoja huvittaa, kun cattion aidat ovat puolta korkeammalla ja katettunakin. Koira saa kastua, jos on sateella tarhassa. Se on niistä hirveän hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä en tiennyt selkovasta yhtikäs mitään. Ilmeisesti tykätty puu Japanissa. En jaksa temppuilla noitten arkajalkojen kanssa.

      Voi sun koiraparkaa :) No, prinsessat tietysti ensin :)

      Poista
    2. Ne ovat kamalia. Freya vetäs käpälällä päin Hallaa eilen, mitäs tänne tuut, tää on maten työhuone, tänne pitää olla kulkulupa. Halla hyppäsi sohvalle nukkumaan.

      Mä rakastan arkalaisia. En ole kukkafriikki. Puolisoni puhuu ruusuista ja pioneista. Jo pelkkä sana vaahtera sekoittaa ajatukseni. Viime kesänä keksin yhtäkkiä, että tuo tuossa, että siinä on jotain outoa. Ja tulokseni oli, että se hondonvaahtera, kun muut ovat kultahondoa. Sama kukissa. esim. käärmeenpistoyrtti wau se kukkii tai nukula...

      Poista
    3. Voih, onpa sulla säätämistä noitten kanssa :)) Onneksi itsellä on vain yksi.

      Minä tapan kaikki arkalaiset pikku hiljaa. Vain japaninsiipipähkinä on kasvanut isoksi ja komeaksi, mutta se ei taida niin kranttu ollakaan. Kaikki muut kokeilut kanttuvei.

      Poista
  2. I found the book in German at amazon, will read it.
    Thanks for the tip

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. So nice to hear Mascha. I hope you like it too. Our pets stay always in our memory.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.