Terhi Rannela (s. 1980) on tamperelainen kirjailija, toimittaja ja kolumnisti. Punakhmerien hirmuhallinnon aikaan sijoittuva historiallinen romaani Punaisten kyynelten talo (2013) aloitti uuden luvun Rannelan tuotannossa. Historian lumo vei mennessään. Hän on erityisen kiinnostunut avainsanoista nainen ja ideologia.
Frau kertoo Lina Heydrichin (1911-1985) elämästä. Lina oli Prahan teurastajan Reinhard Heydrichin (1904-1942) leski. Aviomies salamurhattiin 1942 Lontoossa saksalaismiehitystä paossa olevan Tsekin hallituksen toimesta. Alkuun Heydrichin vammat näyttivät vähäisiltä, mutta hän menehtyi verenmyrkytykseen muutaman päivän kuluttua. Vaimo Lina oli viimeisillään raskaana, neljäs lapsi oli tulossa.
Saksan häviön näyttäessä väistämättömältä ja Neuvostoliiton lähestyessä Prahaa Lina lähetti lapsensa lapsuuskotiinsa vanhempiensa luokse pohjoiseen Fehmarnin saarelle, ja pääsi sitten sinne itsekin väärennetyin paperein. Lina pyöritti saarella hotellia kunnes tulipalo tuhosi kaiken. Reportterit ja kirjailijat olivat alituiseen hänen kimpussaan, kirjoittipa Lina itsekin muistelmansa.
Vuotta ennen kuolemaansa, syöpäsairaana Lina suostuu vielä Erich Richterin haastattelupyyntöön. Haastattelut sujuvat verkkaisesti, Lina on simpukka.
Frau sai minut googlaamaan Heydrichit ja Lidicen. Tunnustan vähäiset tietoni näistä. Shokki on taattu joka kerta kun natsien julmuuksista lukee, niin nytkin. Ymmärtää ei kertakaikkiaan voi. 1900-luvulla oli stalinit, francot ja ties ketkä, mutta natsismin miljoonat kaasutetut juutalaiset varmastikin se pöyristyttävin. Miten kansakunta saatiin manipuloitua tämän hirvittävän aatteen taakse?
Kuinka tällaisessa paratiisissa (Fehmarnin saari) saattoi kasvaa vihaamaan ihmisiä. (...) Ei se ympäristöstä ollut kiinni, vaan ajan hengestä - oliko sekin liian yksinkertaistava selitys, ainahan ihmisellä oli mahdollisuus valita. Oliko?
Lina oli jo nuorena isänsä innoittamana vankkumaton kansallissosialismin kannattaja, Reinhard taas poliittisesti välinpitämätön. Lina sai kuitenkin miehensä tapaamaan Himmlerin, jonka aisapariksi tämä sittemmin muuttui. Korkean natsipoliitikon vaimon elämä ei ollut ruusuilla tanssimista: Kirche, Küche und Kinder! Oli velvollisuus synnyttää puhtaita arjalaisia lapsia, pitää koti täydellisenä, sietää miehensä alituiset poissaolot ja naisseikkailut. Lina suostui kaikkeen tähän koska rakasti. Pieniä viitteitä eripuraan kirjasta kuitenkin löytyi.
Odotin kirjalta ennakkoon jotain tavattoman järisyttävää, mutta puoleen väliin asti kirja oli aika verkkainen. Haastattelija Richter ei saanut Linasta paljonkaan irti. Tämä taisi olla Rannelalta tietoinen veto, aluksi hidas tempo ja kiihdytys kun lukijan mieli on jo kärsimätön. Kun Rannela sitten vei Lidicen silmittömään tuhoamiseen, aloin haukkoa henkeäni kuin kala kuivalla maalla, kliseisesti. Lidice tuhottiin, tapettiin ja poltettiin viimeiseen talonperustukseen, pyyhkäistiin kokonaan pois kartoilta, sillä uusissa se ei enää esiintynyt. Sielua ravistelevaa kuvausta. Shokki.
Viimeisessä puhelussaan haastattelija Richterille Lina toteaa, että ehkä ne holokaustit sittenkin olivat totta. Lina pyörittelee myös näitä lauseita mielessään, muttei sittenkään saa sanotuksi:
Minä Lina Manninen, omaa sukuani von Osten, Lina Heydrich, olen syyllinen kaikkeen siihen, mistä minua syytetään. Tein sen kaiken, koska saatoin tehdä. Niin yksinkertaista se on. Niin tekin tekisitte jos voisitte.
Ei löydy sanoja tähän loppuun. Kosto. Julmuus. Shokki. Natsismista on yhä edelleen tärkeää lukea, vaikka se vaikeaa onkin.
Kirjan ovat lukeneet monet mm. Lumiomena ja Leena Lumi.
Kirjan ovat lukeneet monet mm. Lumiomena ja Leena Lumi.
Terhi Rannela
Frau
Karisto 2016
★★★✩
Kirjastosta.
Olen aivan lukemisen alussa tämän kirjan kanssa. Luin viime vuonna Rannelan teoksen Läpi yön, ja se on erinomainen teos. Tänään lukeminen ei edisty, kun koko päivä menee projektin suunnittelussa ystäväni kanssa.
VastaaPoistaOn kyllä hienoa kun jatkuvasti löytää uusia upeita kirjailijoita! Alku oli minusta hiukan hidas, mutta sitten rävähti.
Poista