Stefan Moster - Suurlähettilään vaimo

Stefan Moster (s. 1964 Mainz, Saksa) on arvostettu kirjailija ja kääntäjä.  Nykyään Espoossa asuva Moster on kääntänyt saksaksi useita suomalaisia kirjailijoita ja sai vuonna 2001 Suomen valtion kääntäjäpalkinnon.

Alkuun Mosterin teksti vaikutti hiukan naivilta, mutta sitten sen hiljaiset viestit ja viehkeä tunnelma alkoivat tunkeutua tajuntaani. Suurlähettilään vaimo Oda on hirvittävän yksin, riipaisevan yksin virka-asunnossa syksyisen Suomenlahden rannalla. Yksinäisyys on edustusrouvan kohtalo, olla tarpeellinen vain miehensä rinnalle kissanristiäisiin. Päivisin ei tiedä mitä tekisi. Oda on jättänyt työnsä televisiotoimittajana ja siirtynyt tähän rooliin, joten ero entiseen on suuri.

Oda tuntee itsensä ulkopuoliseksi myös muiden diplomaatinrouvien seurassa: hän ei voi olla ylpeä pojastaan Felixistä eikä kehuskella tämän koulusaavutuksilla. Felix vammautui vaikeasti synnytyksen aikana hapenpuutteesta - ja Oda syyttää vammasta itseään. Odan mies, suurlähettiläs Robert työntää vaikean asian pois tajunnastaan. Puolisoiden välillä on kuilu.

Jos hän olisi sinun poikasi, se koskettaisi sinua. Se ettei se kosketa sinua, tarkoittaa, että hän ei ole enää sinun poikasi. Tai ettei ole mahdollisesti koskaan edes ollut.

Felix on vaikeavammaisten lasten hoitokodissa Saksassa. Hänellä ei ole tulevaisuutta, hän ei ikinä opi puhumaan eikä istumaan, kävelemisestä puhumattakaan. Oda käy joka kuukausi poikaansa katsomassa ja lähettää tälle ahdistavina öinään äänikirjeitä, joissa kertoo huolistaan kuin vertaiselleen aikuiselle. Nämä äänikirjeet hämmentävät Felixin omahoitajaa Kerstiniä.

Jollei suurlähettilään vaimona muuta oppinut niin ainakin hillitsemään itsensä. Spontaanit reaktiot olivat kiellettyjä.... Yksi ammatin monista paradokseista: nopeasti tokaistu standardilausahdus laskettiin kiittäen viehkoksi välittömyydeksi ja luonnollisuudeksi, kun taas aito spontaanius kuului tabuihin.

Tässä diplomaattipiirien teeskentelyjen ja tabujen miljöössä Oda miettii paljon, ja tutustuu yllättäen vaatimattomaan kalastajaan, Klausiin, joka lahjoittaa hänelle tuoreita kaloja. Klausin isä oli Lapin sodan saksalainen sotilas, ja hän on tuntenut nahoissaan kaikki syntyperänsä aiheuttamat piikittelyt ja pilkat.

Klausin ja Odan välinen tuttavuus tuoksui itse pyydetyltä ja savustetulta kalalta. Tuttavuus oli niin hienostunutta - niin kertakaikkisen hienoa, että Oda salasi sen mieheltään.

Felix-poikaa uhkaa sokeutuminen ja Odalle syntyy pakkomielle, että hän haluaa jättää poikansa viimeiseksi näyksi Suomenlahden auringossa hohtavan jään ja lumen.

Felix, jos sinä olisit täällä, sinun silmäsi avautuisivat, sillä et ole ikinä nähnyt mitään näin kirkasta.... Felix, jos sinä olisit täällä, sinä leijuisit ja liitelisit, ja sinun kookkaat vaunusi vain katoaisivat välkkeeseen, koska jos pystyt leijumaan, silloin ei tarvitse pyörätuolia.

Oda lähtee matkaan noutamaan Felixiä Suomeen. Matkasta ei dramatiikkaa puutu. Kertojaääni, Helsingin saksalaisen kirjaston hoitaja saa kirjan lopussa suuremman roolin. Kaunista ja sykähdyttävää kuvausta äidinrakkaudesta, avioliiton haasteista, juurettomuudesta ja yli luokkarajojen ulottuvasta ystävyydestä.

Felixin tilanne vaikeavammaisena lapsena herätti runsaasti myötätuntoa ja liikutusta. Itse tiedän kokemuksesta millaisiin syövereihin lapsen vaikea sairastuminen ihmisen työntää. Siinä horjuu oma mielenterveys, parisuhde ja usko elämään. Mutta tilanteesta ei pääse pois, jotenkin on vain rämmittävä eteenpäin. Uskonkin että erityislasten vanhemmille kirja tuo lohtua.

Mosterin tyyli on yksinkertaisen maagista, kiehtovaa, huomioivaa ja hienovireistä. Maasta toiseen siirtyvä diplomaattikunta esittäytyy juurettomana, omanlaisenaan extraterrestiaalisena joukkona, joita ymmärtää vain toinen samanlainen. Juoni oli ajoittain dekkarimaisen jännittävä. Valtavan hieno kirja.

Kirjan on lukenut myös Ulla.

Stefan Moster
Die Frau des Botschafters 2013

Suurlähettilään vaimo

Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen

Siltala 2016

★★★★★

Kustantajalta. Kitos Siltala.