30. lokakuuta 2019

Haruki Murakami - Tanssi tanssi tanssi


Aika huojui, asioiden jatkumo vääntyi mutkalle, 
painovoima tärähteli. 

Murakamin teoksista yksi parhaiten tunnelmaltaan mieleeni jäänyt on Suuri lammasseikkailu. Nyt saamme tuohon tarinaan jatkoa. Harmikseni en muista kovinkaan paljon aiemmasta osasta eikä ympäripyöreä, spoilausta välttelevä arvioni, auta asiaa yhtään. Joka tapauksessa neljä vuotta on kulunut yksinäisen, nimettömän kertoja X:n seikkailuista lumisessa Hokkaidossa. Viime aikoina X on nähnyt runsaasti unia silloisesta Delfiinihotellista ja salaperäisestä korvamallista Kikistä, johon hän tuolloin tutustui. Tuntuu, että joku itkee hänen vuokseen ja kutsuu häntä. Imu Sapporoon ja Hokkaidoon on niin pakottava, että X jättää sekalaiset kirjoitustyönsä ja matkustaa sinne.

Hipaistessani sieluni pintaa sormella tunsin jotakin oudon karheaa. Kaikki valui ohitseni äänettä, kuin hiekalle piirretyt merkit jotka tuuli puhalsi kadoksiin.

Entisen rähjäisen Delfiinihotellin tontilla pönöttää nyt teräksinen ja kimalteleva pilvenpiirtäjä, mutta nimi Dolphin Hotel on lainattu entiseltä. Hotellissa tapahtuu outoja: joskus törmää pimeisiin käytäviin, joissa haisee home. Aika-avaruus on omituisesti vääristynyt ja noissa pimeyksissä X kohtaa Lammasmiehen. 34-vuotias X on kaaottisessa järjestelmässä ajelehtivan ihmisen kuva: hän on yksinäinen ja irrallaan, ei kytköksissä mihinkään eikä kehenkään. Lammasmies lupaa auttaa hämmentynyttä miestä kytkeytymään todellisuuteen ja yhteiskuntaan, ainoa mitä tältä itseltään vaaditaan, on tanssia - tanssia aina vaan.

Murakami kutoo taas pitkän ja polveilevan tarinan, johon mahtuu paljon teemoja ja kummallisia ihmistyyppejä. Hotellin korrektiin virkailijatyttöön Yumiyoshiin miehen yhdistää pimeyden kokemus, mutta nainen on miehelle myös jonkinlainen reaalimaailman ankkuri. Kehittyneen kapitalismin pauloissa olevia henkilöhahmoja ovat mm. 13-vuotiaan Yukin vanhemmat, jotka osaavat tahkota rahaa, mutta kunnon vanhemmiksi heistä ei ole. Isä elää kirjoitustyölleen ja äiti valokuvilleen yksikätisen rakastajansa kanssa. Tytär on hylätyn oloinen, asuu yksikseen eikä käy edes koulua. X päätyy tytön jonkunlaiseksi beibisitteriystäväksi. Pidin siitä, miten vastuullisen isällisesti X oli yksinäisen Yukin tukena.

Mietin, että Gotandasta tulisi hyvä kulttijohtaja. Aamuin illoin hän johtaisi laumansa resitaatioon. "Kaikki oleva on typerää. Kuin kuivunutta koirankakkaa. Voikaamme pahoin." Kultti saattaisi menestyä.

Ajelehtiva X tappaa aikaa elokuvissa ja näkee rakkauskohtauksessa entisen koulukaverinsa Gotandan ja kadonneen Kikin. Hän etsii käsiinsä tämän elokuvataivaan tähden ja miehet alkavat tapailla toisiaan usein, sillä kummallakaan ei oikein ole muita ystäviä. He syövät ja juovat yhdessä, keskustelevat ja tapaavat maksettuja naisia. Eniten osaansa valittaa Gotanda, sillä edistynyt kapitalistinen järjestelmä on suorastaan nielaissut hänet. Komea ja elegantti Gotanda on tuotantoyhtiönsä orja: hän joutuu suoltamaan ala-arvoisia elokuvia liukuhihnalta ja tapaamaan ex vaimoaan naisen suvulta salaa. Maseratit ja muut ylellisyydet eivät ole tuoneet onnea, Gotanda haluaisi yksinkertaisen tavallisen elämän.

Monen aika rankan kirjan jälkeen Murakamin fantasia tuntui viihdyttävältä. Fantasiaelementtejä toki on, mutta ei niin ylenpalttisesti kuin joissakin hänen muissa teoksissaan. Murakami luettelee tapansa mukaan runsaasti yhtyeitä ja pop-kappaleita. Kirja olikin hauska aikamatka 80-90-lukujen hitteihin. Kertoja X:stä rakentuu perusluonteeltaan kunnollinen 34-vuotias mies, joka ei oikein ole löytänyt omaa kutsumustaan eikä elämän mielekkyyttä. Sekalaisia kirjoitustöitä on, mutta hän kutsuu niitä kulttuuriseksi lumenluonniksi ja hyvin vähän kiinnostaviksi.

Taivaan sininen väri tummui asteittain, kuin joku olisi näkymättömällä pensselillä värittänyt siihen yhä uusia kerroksia, ja muuttui vähitellen yön pimeydeksi.

Tanssi tanssi tanssi on paksu ja runsas teos. Lukijalta vaaditaan juonen ohella sen kuulostelua, mitä Murakami oikeastaan sanoo ja miten hienosti hän sanottavansa muotoilee. Luulen, että itseltä moni hieno helmi meni ohi. Teksti oli eläväistä, virtaavaa ja laadullisesti parempaa kuin esim. uusimmassa Komtuurin surmassa. Minua viehättää yleensäkin enemmän Murakamin alkupuolen tuotanto. Suomennoksessa vilisee hauskasti sana pöljä, erityisesti nuoren Yukin, mutta myös muiden sanomana.  Kovasti kutkuttaisi tietää, miten Murakami on tämän japaniksi ilmaissut.

Jännittävän murhajuonenkin Murakami tähän soppaan kehittää ja pari muutakin kuolonuhria tulee. Draaman huipennus Yumiyoshin kanssa toisen todellisuuden pimeyksissä oli hienosti kuvattu. Teoksessa on paljon humoristisia heittoja, se on taattua tasaista Murakamia ja hyvää viihdettä, mutta mikähän siinä on, etteivät Murakamin teokset oikein liikuta minua tunteen tasolla; pitääkö kirjallisuuden tehdä niin? Mutta kyllä tämä omalla Murakami-asteikollani kärkijoukkoon sijoittuu. Iloitsen eksyksissä olleen kertojan puolesta, sillä hän on ehkä löytämässä tyydyttävän ihmissuhteen ja oman tyynen paikkansa tässä meidän edistyneessä länsimaisessa kapitalismissamme.

Haruki Murakami - Tanssi tanssi tanssi
Alkuteos Dansu dansu dansu 1988
Suomentanut Antti Valkama
Kansi Jussi Kaakinen
Tammi 2019
Kirjastosta
________________

Muualla: Jorman lukunurkka

Kaikki bloggaukseni Murakamin teoksista: Komtuurin surma, Rajasta etelään, auringosta länteen, Miehiä ilman naisia, Suuri lammasseikkailu, Maailmanloppu ja ihmemaa, 1Q84, Sputnik-rakastettuni, Värittömän miehen vaellusvuodet, Kafka rannalla, Norwegian Wood

4 kommenttia:

  1. Kiitos paljon Murakamin Tanssi tanssi tanssi-kirjan esittelystä. Suorastaan rakastan Murakamia ja olen kuvitellut, että olen lukenut hänen kaikki teoksensa sen mukaan, mitä meidän pienen kirjaston valikoimassa on ollut. Enpä ollut. Tanssi tanssi tanssi on minulle tuntematon. Yhdessä kirjassaan - en nyt muista missä - Murakami oli Suomessakin ja ihaili Aki Kaurismäkeä. Minusta jonkinlainen eksyksissä olo, outous ja rakkaus kulkevat läpi Murakamin tuotannon. Niin arvostelusi mukaan myös yksinäisyys tai tuo eksyksissä olo on tässäkin kirjassa. Hankin kirjan käsiin mahdollisimman nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vastikään julkaistu suomeksi Marja, vaikka on kirjoitettu jo 80-luvun lopulla. Tässäkin kirjassa kertojan kodissa oli punaiset Marimekon lattiatyynyt, ja taisi olla joku muukin maininta meiltä. Muistaakseni Värittömän miehen vaellusvuosissa päähenkilö tuli Suomeen tapaamaan kouluaikaista ystäväänsä. Minä olen lukenut kaikki muut suomeksi käännetyt Murakamit, paitsi juoksukirjaa. Tämä oli ihan hyvin seurattava, ei niin överiksi viety fantasia kuin joissain. Samoja teemojahan tämä herra pyörittelee. Viihdyin tämän kirjan parissa!

      Poista
  2. Häpeäkseni tunnustan jättäneeni Haruki Murakamin kirjan 1Q84 kesken.
    Ehkä elämäntilanteella ja kirjan koolla oli osuutta asiaan.
    Sen jälkeen en ole hänen teoksiaan lainannut.
    Nytkin jäi arveluttamaan. Tarinan pituus ja fantasia arveluttavat. Keskittymiskyky tuntuu vanhana vain huononevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään oikein innostu yli 500-sivuisista. Melkein aina niitä voisi tiivistää. Viime aikoina olenkin lukenut etupäässä 200-300+-sivuisia, kyllä niihin koko tarina mahtuu :)

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.