Helsingin kirjamessut - Tunnelmia torstailta

Erittäin kiinnostava kirjailija- & kirjaesittely oli tämä: Suvi Vaarlan Westend (Wsoy) ja Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo (Like). 90-luvun lama on hyvässä muistissa ja se kiinnostaa. Suvi totesi, että 90-luvun lamasta on kirjoitettu kaunokirjallisuudessa yllättävän vähän. Syynä ehkä se, että se on vielä liian lähellä - kirjoitettiinhan sisällissodastakin enemmän vasta viime vuonna. Hanna-Riikan romaani vaikuttaa rajummalta ja dystooppisemmalta. Se kertoo saman kuvitteellisen betonilähiön eri alaryhmistä ja siitä, miten köyhyys ja syrjäytyminen periytyvät sukupolvelta toiselle. Näitä kahta kirjailijaa oli upea kuulla, ja molemmat kirjat ovat saaneet loistavat arvostelut. Kumpikin kirja päätyi lukupinooni. 

Piipahdin sovitusti Stresan standyllä. Tapasin Pirjo Puukon, jonka novellikokoelmasta Mutkanlukutaito pidin kovasti ja sain mukaan hänen uusimpansa, romaanin Kunnes jalkasi kantavat. Mukaan sain myös Tero Seppäsen Suruttomat urut ja kuulin Pirjo Toivaselta, että lama-ajan kuvaus Pyhä paha perhe saa ensi vuonna jatkoa - hienoa. Kiitos kirjoista ja kuulumisista!

Tuomas Kokkoa, Aino Vähäpesolaa & Emma Kantasta jututti autofiktiosta Sisko Savonlahti. Kännykkäkuvani jäivät luokattomiksi, joten julkaisen kirjoista kansikuvat. Yhtään näistä kolmesta autofiktiosta en ole vielä ehtinyt lukea, mutta kiinnostus kasvoi entisestään. Kolmikko oli fiksu, nuori ja ihanan energinen ja vastaili kysymyksiin hykerryttävälläkin tavalla. Mm. Emma kertoi, että viimeisellä punaisella minuutilla hän vaihtoi henkilöittensä oikeat nimet - ja korvasi ne Pekingin metropysäkkien nimillä! Autofiktio on nyt kuuma trendi, mutta lukijan ei kannata todellakaan vetää johtopäätöstä, että kirjailija kertoisi omasta elämästään yksi yhteen! Lyhyt esittely näistä kiinnostavista kirjoista kustantajien sivuilta:

Aino Vähäpesola - Onnenkissa (Kosmos)

Onnenkissa kertoo, miksi Södergranin runot ovat ajankohtaisia juuri nyt, mutta samalla se on autofiktiivinen romaani naiseudesta, joogasta, seksistä, kuolleen miehen asennosta, raitapaidoista ja elämästä setien ehdoilla rakennetussa maailmassa. Teos liikkuu esseen, autofiktion ja romaanin välimaastossa ja pakenee määrittelyjä.

Emma Kantanen - Nimi jolla kutsutaan öisin (Gummerus)

Koodien ja kuvien kautta maailmaa tarkkaileva pelinkehittäjä saa mahdollisuuden lähteä Kiinaan töihin. Kun kotimaa jää taakse, totutut tavat horjuvat ja tukahdutetut taidot pyrkivät pintaan. Elämää ja ihmissuhteita on rakennettava uudestaan tavu kerrallaan. Nimien koodit ja yhteisöjen hierarkiat vetävät väärinymmärrysten viidakkoon, jossa selviytyminen vaatii vähintään kaksoisagentin taitoja ja puhelimessa toimivan automaattikääntäjän apua.

Tuomas Kokko - Tosi kivat juhlat (Kosmos)

Tosi kivat juhlat on kiusallisen tarkkanäköinen romaani KISS-collegepaidoista, Flow-rannekkeen piilottelusta vähävaraisten avustusjonossa, tosi kivoista 30-vuotisjuhlista, puhelinmyyjän salatauoista, epäonnistuneesta seksistä ja sen oikean etsimisestä, kun myös ihan kuka tahansa kelpaisi. Tuomas Kokon minimalistinen proosa kuvaa ihmistä ja elämää niin tarkasti, että lukija ei tiedä, pitäisikö sille itkeä vai nauraa.

Ellen Thesleffistä ja Sigrid Schaumanista kertoilivat Hanna-Reetta Schreck ja Camilla Granbacka. Hanna-Reetan Minä maalaan kuin jumala olen lukenut ja nähnyt tietysti näyttelyn HAMissa. Sigrid Schauman on minulle tuntemattomampi, mutta haluaisin lukea myös tämän Camillan kirjan:

Sigrid Schauman (1877–1979) tunnetaan maalauksistaan, jotka kylpevät valossa. Schauman menetti varhain äitinsä sekä veljensä Eugenin, joka jäi historiaan kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaajana. Nuorena taiteilijana Schauman koki erikoisen rakkaustarinan, mutta sen päätyttyä hän jäi yksinhuoltajaksi, jonka oli ansaittava elantonsa. Hänestä tuli arvostettu taidekriitikko, joka vapaahetkinään maalasi ja matkusti Euroopassa.

Wabi ja Sabi -mietiskelypäiväkirjasta (Gummerus) kertoili aurinkoinen Minna Eväsoja.  Minnan kirjat Melkein Geisha ja Shoshin, aloittelijan mieli ovat minusta aivan ihania. Mietiskelypäiväkirja on tavallaan kääntökirja: toisella puolella on yhdeksän Wabi-runoa, toisella yhdeksän Sabi-runoa - ja tilaa on myös lukijan omille päiväkirjamerkinnöille. Minna kertoi, että Japanissa tanka-runoperinne 1000-luvulta on säilynyt elävänä. Valitut runot wabista ja sabista, ja niiden selitykset, käyvät ikäänkuin vuoropuhelua kuvataiteilija Tuula Moilasen yksityiskokoelmasta valittujen puupiirrosten kanssa. Kauneimmat suomenkielen sanat ovat Minnasta äiti ja yö - vokaaliensa vuoksi!

Cristina Sandu - Vesileikit, haastatteli Seppo Puttonen. Sandun hieno esikoisteos Valas nimeltä Goliat oli Finlandia-ehdokkaana pari vuotta sitten. Vesileikit on ohut ja nopeasti luettu, mutta se mietityttää pitkään. Olin sen lukenut edeltävänä iltana ja Cristinaa oli mielenkiintoista kuunnella. Kirjasta jäi minulle surullinen olo: jostakin nimettömästä itäblokin maasta kotoisin olevat kuusi uimarityttöä päätyivät ympäri maailman ja heidän sopeutumisensa uuteen kulttuuriin ei ollut kivutonta. Päällimmäiseksi jäi tunne, että he kaikki häpesivät maata, josta olivat lähtöisin ja yrittivät salata syntyperänsä - vieras aksentti kuitenkin armotta paljasti, etteivät he olleet paikallisia. Romaani on aukkoinen ja pelkistetty ja pakottaa lukijan päättelemään itse. Cristina sanoi halunneensa tutkia naisen eri rooleja, yksinäisyyttä, juurettomuutta ja vierautta toisissa kulttuureissa. Kieli on tavattoman kaunista ja Seppo siteerasi yhden lauseen: Vaatteet putoavat lattialle kuin epävarmuudet.

Helsingin kirjamessujen avauspäivä torstai oli messukeskuksessa sopivan väljä ja istumapaikka löytyi hyvin. Ainoastaan Olli Jalonen räjäytti pankin: Esplanadi oli seisomapaikkoja myöten täynnä. Kuuntelin sympaattista Jalosta hetken seisten, ja sitten siirryin muualle. Finlandia-voittaja Taivaanpallo ja Anguksen vaiheita Briteissä kuvaava Merenpeitto ovat aivan sydämenkirjoja minulle ❤︎

Mitta mitasta - Suomennos Slam / Juhani Lindholm & Alice Martin - tälläkin kertaa mahtavaa kuunneltavaa! Käännettäväksi oli valittu Philip Larkinin (1922-1985) runo The Trees, jonka jambi haastoi kääntäjiä. Englanninkielinen runoteksti kätki niin paljon vivahteita, ettei niitä saatu esiin suomennoksiin samassa runomitassa. Molemmat kirjoittivat myös pidemmät tulkinnat. Nautin!

Pari vuotta sitten Suomennos Slamissa esiintyi Kersti Juva, joka on vastikään julkaissut teoksen Löytöretki suomeen (SKS). Itselle englanti on vain oman elämän ilostuttaja, mutta aion suurella mielenkiinnolla tutustua tähän teokseen!

Tanssikaa! / Riitta Jalonen

Luin juuri tämän haasteellisen, mutta koskettavan teoksen ja halusin kuunnella lisää kirjailijan ajatuksia. Riitta kertoi, että häntä kiinnostaa erityisesti ihmisen mielenmaisema. Tanssi on tässä suruteoksessa tärkeä: tanssi antaa ihmiselle luvan olla hiljaa toisen lähellä ja kuunnellun iskelmän sanat puhuvat puolestamme kun mielen kipeät asiat sulkevat suut. Oma torstaipäivän tähtihetkeni oli, kun bloggauksestani luettiin ääneen sitaatti. Minusta se oli merkki siitä, että tavoitin jotain sellaista, mitä kirjailija oli tarkoittanut ❤︎ 

"Koko ikänsä suvun surutaakkoja kannettuaan Elisabet uskaltaa lopulta luovuttaa taakkansa Espanjassa näkemälleen luolamaalauksen biisonille. Se on niin vahva ja alkuvoimainen, ettei murru tämänkään raskaan surutaakan alla. Tanssikaa! vaatii haasteellisena lukijalta tarkkaavaisuutta, mutta se on hyvin kaunis ja hyvin koskettava teos.”

Kirjamessut eivät todellakaan helpota lukupino-ongelmaa: tulin kotiin viiden uuden kirjan kanssa 

ja ehdottomasti on löydettävä aikaa näille, joiden kiinnostavia kirjailijoita kuuntelin. 

Ja tämä oli vasta ensimmäinen päivä! Tänään kerään voimia huomiselle, sillä lauantaista tule pitkä.

❤︎