Riitta Konttinen - Aino Sibelius

Millainen oli Ainolan emäntä ja luovan säveltäjäneromme Jean Sibeliuksen puoliso Aino Sibelius (1871-1969) henkilönä ja naisena? Taidehistorian professori emerita Riitta Konttinen on tarttunut toimeen ja kertoo elämäkerran yli neljälläsadalla sivulla Ainon tarinaa, runsailla yksityiskohdilla ja kirjeenvaihdon sitaateilla elävöittäen. Kansikuvaksi on valittu veljen, Eero Järnefeltin vesivärityö vuodelta 1908, joka katselee  vierailijoita tänäänkin Ainolan seinältä.

Mitä tiesin Ainosta tätä ennen? Tiesin Tuusulan taiteilijayhteisön, hänen puutarhaharrastuksensa, kuuluisat veljet ja Sibeliuksen viftailut Kämpissä ja Königissä. Tämän enempää en oikeastaan ollut Ainon elämää miettinyt. Siksipä oli kiintoisaa tutustua tämän sitkeän ja pitkään eläneen naisen elämänkaareen. Konttinen lähtee Ainon lapsuuskodista, isän ja äidin kylmästä suhteesta ja suuresta taiteellisesta sisaruskatraasta, joka loisti ja vaikutti Suomen kulttuurielämässä. Aino sai luonteeseensa äidiltään Elisabethilta (os. Clodt von Jürgensburg) venäläistä, tunteellista ja taiteellista itäistä perintöä ja isältään kenraali-senaattori Alexander Järnefeltiltä läntistä jämptiyttä ja velvollisuudentuntoa. Hän tunnisti itsessään tämän kaksijakoisuuden, ja intohimoisen luonteensa ansiosta ja kulttuurikodissa kasvaneena Aino oli riittävän boheemi heittäytyäkseen umpirakastuneena elämään valittunsa kanssa. Realistisesti katsoen melkoisen tyhjän päälle. Rahaa ei ollut, mitään ei ollut, mutta tämä oli monen muunkin taiteilijaparin kohtalo tuohon aikaan.

Suloisesta pikkutytöstä kasvoi kaunis nuori nainen. 

Oikealla Venny Soldanin piirros Ainosta pianon ääressä.

Aino oli tavattoman kaunis nuori nainen ja myös kymmenen vuotta vanhempi Juhani Aho oli häneen palavasti rakastunut, ja kirjoitti rukkaset saatuaan kaiken pettymyksensä teokseen Yksin (1890). Tästäpä Jean kimmastui ja haastoi Ahon kaksintaisteluun, joka ei onneksi toteutunut. Sibeliukset vihittiin 1892, Ainon ollessa 21 vuotias. En ollut aiemmin tiedostanut, että Sibelius vietti näin paljon aikaa ulkomailla, alkuun sävellystöissä ja myöhemmin konserttimatkoilla. Pari kirjoitteli ahkerasti toisilleen Jeanin ulkomaanmatkojen aikana. Yritin asettua Ainon asemaan: yksin koti-Suomessa vastuullaan lapset ja riesanaan Sibeliuksen tuhlailevasta elämäntavasta johtuva vekselikierre. Ihmettelen, mistä oikeastaan kumpusi Sibeliuksen suurellinen elämäntyyli, hänen lapsuuskotinsahan oli varattomampi kuin Ainon.

Pieni Suomen suuriruhtinaskunta oli syrjässä, ja Aino tuntuu ymmärtäneen hyvin miehensä tarpeen viettää pitkiä aikoja ulkomailla ja erossa perheestään, tarvitsihan sävellystyö inspiraatiota ja ehdotonta hiljaisuutta. Mutta rankat viftailut tuottivat jatkuvasti pettymyksiä ja huolta puolison terveydestä ja luomisvoimasta. Sopiikin kysyä, miten Aino kesti ja jaksoi miehensä vuosikausien alkoholistiset juomatavat? Nykynaisen näkövinkkelistä tätä on vaikea ymmärtää. Elämää suurempaa rakkautta mieheen ja hänen musiikkiinsa? Aino tuntuu ottaneen elämäntehtäväkseen tukea Sibeliusta tämän työssä ja uralla, vaikka joutui yksin vastaamaan lapsista ja kodista rahapulan jatkuvasti vaivatessa.

Kaksikielinen rakkaustarina - kuva täältä

Minä kärsin kaikesta, joka on sinussa huonoa ja rumaa. Tämä oli kova desillusioni, sillä niin varma olin jo sinusta. Nyt sinä olet minusta sellainen nahjus taas. // Minun rakkauteni kärsii niin pahoja vammoja. Repii sydäntä, ja minua inhoittaa, kun kuulen sinun puheesi ontuvan ja tiedän siis, mitkä höyryt aivoissasi ovat valloillaan. - A keväällä 1907

Kun kerran olet jakanut tämän säveltäjänkohtalon minun kanssani, joka olen tuottanut Sinulle niin äärettömän paljon pahaa, mutta en koskaan olisi voinut rakastaa ketään muuta kuin Sinua, meidän pitää auttaa toisiamme! Vaeltaa käsi kädessä oudosti valaistuja, sumuisia ja autioita polkuja. Ylöspäin - ylös valoon ja avariin näkymiin - kohti suuria linjoja. - J helmikuussa 1909

Minulla on kuin puoli elämää, kun sinua ei ole. // Voi jos nyt olisit täällä, olisi varmaan tuhat vertaa parempi ollakseni. Sataa ja on hyvin ruskigt (koleaa). Istun sinun pöytäsi ääressä. Täällä on hyvä ja lämmin. Sieluni on rauhaton. Mutta rakkauteni sinuun on suuri. - A marraskuussa 1911

Jos sinä tietäisit minkälainen olet kun ei olentosi ole täysin kirkas. //  Tapanasi on sanoa: Olen onneton ihminen. Miltä luulet sen minusta tuntuvan. Se repii sydäntäni, mutta en pääse uskostani, että sinä voisit tempaista itsesi uudelleen irti pahasta. // Ota vaarin kaikesta suuresta ja pyhästä, mikä sinulla on. Minä rukoilen polvillani, ja uskon, että voit jos tahdot. - A keväällä 1924

Viimeisen sitaatin katkera tilitys on ajoilta, jolloin alkoholi tuli taas mukaan kuvioihin pitkän raittiin kauden jälkeen. Konttisen teksti antaa elävän kuvan Sibeliusten ja heidän läheistensä elämästä historiallisessa kontekstissa: sortovuodet, suomalaisuusaate ja sisällissodan kauhut. Ainolaan oli muutettu vuonna 1904 ja siellä jouduttiin sisällissodan aikana eristyksiin ja punaiset tunkeutuivat kotiin aseita etsimään. Ei ihme, että Aino noina kuohuvina aikoina kallistui poliittisesti oikealle, niinhän teki suuri osa suomalaisista.

Minusta oli tavattoman mielenkiintoista lukea Tuusulan taiteilijayhteisöstä, Juhani Ahosta & Venny Soldanista ja Pekka ja Maija Halosesta, sekä Ainon sisaruksista. Kaksi siskoa kuoli jo lapsina ja Ellida teki nuorena aikuisena itsemurhan, mikä järkytti Ainoa syvästi. Eerosta tuli arvostettu taidemaalari; Arvidista tolstoilaisen herätyksen saanut kirjailija ja kirkoissa puhuja; Armaksesta säveltäjä, jonka vaimo Maikki oli kansainvälistä uraa tekevä oopperalaulaja; kriitikko Kasper oli surullisen hahmon onneton mies, joka menetti vaimonsa tubille.

Voin nähdä Ainon kulkemassa monta kertaa päivässä näitä kiviportaita talolta alas puutarhaansa, 

jossa omenapuut tuottivat satoa ja jossa kasvihuone pursusi pulleita tomaatteja.

Järnefeltien sukuyhteys oli vahva ja läheiset suhteet kestivät läpi elämän. Äiti Elisabeth oli tärkeä tuki Ainolle ja erityisesti Kasperille. Aino koki itsensä usein hyvin yksinäiseksi ja elämän paineet romahduttivat monta kertaa hänen fyysisen kuntonsa ja syöksivät hänet masennuksen syövereihin. Pienen Kirsti-tyttären kuolema oli kova isku ja nuorimman tyttären syntymän jälkeinen synnytyksenjälkeinen masennus otti koville. Mutta näistä alhoista hän aina nousi ja jatkoi sitkeästi elämäänsä.

Aino oli hyvin musikaalinen ja loistava pianisti. Musikaalinen lahjakkuus auttoi häntä ymmärtämään miestään ja arvostamaan tämän neroutta. Aino tuki Sibeliusta, kirjoitti puhtaaksi partituureja ja eli tämän kanssa uran ja elämän nousut ja laskut. Kirjeenvaihdosta ja Sibeliuksen päiväkirjoista avioliiton ristiriidat näkyvät selvästi, mutta myös parin keskinäinen rakkaus ja usko 'meihin'. Konttisen elämäkerrasta piirtyy monitahoinen kuva Ainon persoonallisuudesta. Se ei ole pelkkää kiiltokuvaa, vaan kuvassa on valoja ja varjoja. Aino oli särmikäs ja inhimillinen; uhrautuva, mutta myös suora sanoissaan. Elämä Sibeliuksen rinnalla oli äärimmäisen haastavaa. Olen iloinen, että parin yhteiset viimeiset vuodet olivat tyyniä ja rauhallisia, ympärillä lapset, lastenlapset ja vielä näidenkin lapset.

Konttisen mukaan Aino suunnitteli portaikon sijoitusta ja kaidetta

ja sen alla olevat todella näppärät astioitten säilytyshyllyt.

Koin teoksen joissain paikoissa turhankin yksityiskohtaiseksi, mutta toisaalta yksityiskohdista peilautui miltä elämä tuntui ja miten se aaltoili. Kirjesitaatit vanhahtavine suomen kielineen olivat hurmaavia. Ainon kirjeissä toistuvat sanat hauska ja lysti - niistä kuvastuu innostuneisuus musiikkiin, mutta myös alakulo ja voipuminen.

Riitta Konttinen - Aino Sibelius
Kansi Heikki Kalliomaa (Eero Järnefeltin maalaus)
Siltala 2019
Kirjastosta
_______________

Ainon jäljellä olevien omenapuitten kaunista kukintaa.

Riitta Konttinen tavattavissa Helsingin kirjamessuilla
perjantaina klo 13.00, Senaatintori