16. lokakuuta 2019

Eeva Park - Viimeisellä rajalla


Kaikkein vanhimmat kirjoitukset tehtiin kuulemma nahalle 
ja minun nahkani on jo kirjoitettu ääriään myöten täyteen.

Viimeisellä rajalla alkaa hyvin dystooppisella ja apokalyptisellä kuvauksella: nuori nainen majailee nyky-Tallinnan slummiutuneessa lähiössä, jossa talot ovat sortumaisillaan ja kaikki tienoon ihmiset ovat laitapuolen kulkijoita ja yhteiskunnan hylkiöitä. Monipäinen, kadulla ja kellareissa asusteleva, venäjää puhuva lapsijengi on vähällä saada naisen hukutettua ja varastaa kaiken, mitä nainen on saanut vaivalla haalittua loukkoonsa. Väkivaltainen Trubaduuri miehineen vainoaa aluetta ja lapsia, polttaa taloja ja ajelee aseistettuna mersuillaan.

En muistanut ollenkaan, mistä tässä Eeva Parkin kirjassa on kyse, vaikka valitsin sen luettavaksi jo keväällä kustantajan luettelosta. Kustantajan sivultahan se selvisi: nuori tallinnalainen Tiiu on yksi ihmiskaupan tuhansista uhreista. Hän luotti sinisilmäisesti yhteen tallinnalaiseen puolituttuun, johon oli myös hiukan ihastunut. Mies jätti Tiiun Berliiniin neljän miehen raiskattavaksi ja käveli itse tyynesti pois, takaisin omaan varakkaaseen pikkumafioson elämäänsä.

... kuulikohan liettualainen tyttö itse sen pienen naksahduksen, jonka minä kuulin hänen vieressään ennen kuin hän lysähti kasaan Gojkon käsissä kuin tyhjäksi laskettu suuri, vaaleanpunainen nukke. // Siihen mennessä olin jo nähnyt paljon hakkaamista, pään painamista veden alle ja yliannostusten piikittämistä, mutta naksahdus oli nopeassa eleettömyydessään hirveämpää kuin mikään muu.

Noiden neljän miehen kansallisuus ei selvinnyt, mutta Venäjään tai itä-blokkiin heidän nimensä Gojko, Roman ja Aleksei viittasivat. Heillä oli useita tyttöjä vankeinaan aivan tavallisen näköisessä berliiniläisessä maaseutuhuvilassa. Miehet eivät kaihtaneet kovia otteita: he pahoinpitelivät tyttöjä raa'asti ja tarpeen vaatiessa käyttivät myös asettaan. Venäläisen Nadjan kanssa Tiiu suunnitteli pakoa ja sekavan tapahtumaketjun päätteeksi hän pääseekin pakoon, Nadja ei. Piiloutuen, naamioituen ja pelkoa tuntien Tiiu raahustaa takaisin Tallinnaan päämääränään vain kosto.

En ollut enää pitkiin aikoihin vastustanut ketään tai mitään. Minua saattoi käyttää mihin tahansa, mistä Romanille vain suinkin maksettiin.

Tämä on hurja, traaginen ja dramaattinen tarina. Tiiun tavallinen lapsuus ja nuoruus tulevat ilmi kauniina ja keveinä, normaalielämästä kertovina takaumina. Isän lähdettyä pois (ja myöhemmin kuoltua) Tiiu elää posliinimaalariäitinsä kanssa aivan tavallista nuoren naisen elämää. Parhaat kaverit ovat kouluajoilta saakka olleet kuvataiteita opiskelemaan päässyt Heidi ja rehti ensirakkaus Marko, joka hänkin elättelee rikastumistoiveita uudessa Virossa. Marko on se, johon Tiiu uskaltaa luottaa ja ottaa yhteyttä Tallinnaan palattuaan. Hän on se, joka hankkii Tiiulle pimeän aseen.

Viattomassa nuoruudessa kolmikko reissasi joskus Espanjassa ja tähtitieteestä kiinnostunut Heidi puhui iltaisin avaruuden mustista aukoista ja universumin viimeisestä rajasta, jolta ei enää ole paluuta. Siitä juontaa teoksen vironkielinen nimi  Lõks lõpmatuses, selvittää lopussa olevassa linkissä Katariina Suurpalo. Raiskattu, prostituutioon pakotettu, vangittu ja hakattu Tiiu oli ylittänyt tuon rajan. Paluuta normaaliin elämään ei ollut. Ainoa mikä piti häntä liikkeellä ja hengissä oli koston ajatus.

Ylen linkki ihmiskaupasta tältä vuodelta on korutonta kertomaa, se on uhkana Suomessakin. Samaa teemaa käsitteli myös viime vuonna lukemani espanjalaisen Carmen Amoragan teos Basta con vivir - Riittää että elää. Sen loppusanoissa Amoraga valotti ihmiskaupan lukuja Espanjan näkökulmasta, ote bloggauksestani:

YK:n mukaan ihmiskaupan kohteeksi joutuu vuosittain yli 40.000 ihmistä, useimmat naisia ja lapsia, ja heistä 60% päätyy prostituoiduiksi. Espanjassa prostituution 'arvo' on 3.700 miljoonaa euroa vuodessa, 8,3 miljoonaa per päivä. Vuonna 2015 paljastui 42 ihmiskauppaa harjoittavaa rinkiä ja melkein 500 henkilöä pidätettiin. Samana vuonna liki 14.000 henkilöä oli vaarassa joutua näiden rinkien verkkoihin.

Viimeisellä rajalla on järkyttävä, karu ja traaginen tarina, mutta Park kirjoittaa upeasti. Kirjailija kerii vähitellen auki tapahtumien kulkua ja pitää lukijaa trillerimäisesti jännityksessä. Tuntui, että kielessä ei ollut yhtään tarpeetonta sanaa, ja suomentaja Sanna Immanen oli tavoittanut mukavasti myös murteelliset ilmaisut. Jäätävää oli lukea, miten aivan tavallinen ja fiksu, tulevaisuudestaan unelmoiva virolaistyttö joutui hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhriksi. Nopeasti tehty väärä päätös riitti. Vangittuna, huumattuna ja uhattuna, vailla rahaa ja passia pelastautumisen mahdollisuudet olivat minimaalisia. Kun rankka hyväksikäyttö vie ihmisarvon, voi Tiiun järkyttävän ratkaisun ymmärtää.

Eeva Park - Viimeisellä rajalla
Alkuteos Lõks lõpmatuses 2003
Suomentanut Sanna Immanen
Into 2019
Kirjastosta
_______________

Katariina Suurpalon artikkeli Tuglas-seuran Elo-lehdessä

Eeva Park (s. 1950) on tunnettu virolainen kirjailija, joka ei kaihda vaikeita aiheita. Hänen tuotantonsa sisältää runoja, näytelmiä, lyhytkertomuksia ja romaaneja. 

Viimeisellä rajalla on ensimmäinen Parkilta suomennettu romaani. Virossa sille myönnettiin Eduard Vilden kirjallisuuspalkinto vuonna 2004. Teos oli myös saksalaisen Brücke Berlin -palkinnon ehdokkaana. Kiitetty romaani on käännetty myös ruotsiksi, norjaksi ja saksaksi.



Eeva Park tavattavissa Helsingin kirjamessuilla
perjantaina klo 19.30, Suomenlinna

6 kommenttia:

  1. Kiitos Riitta. Tämän voisin lukea, vaikka aihe on traaginen. En ole pitkään aikaan lukenut virolaista kirjallisuutta. Pohjoismaisen kirjat ovat niin hyviä, että vievät ja minä vikisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on karu, mutta hyvä. Kun Ompulla oli Viro-haaste luin aika paljon virolaisia kirjailijoita. Mutta niin paljon ilmestyy kirjoja, että pakko on valita!

      Poista
  2. Kiitos kirjan esittelystä. Samaa ajattelin kuin Mai: kiinnostaa jo siksikin, että en ole pitkään aikaan lukenut virolaista kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Anneli! Yksilötason kerronta fiktion keinoin on paljon koskettavampaa kuin joku kylmä uutisfakta.

      Poista
  3. Viime aikoina olen lukenut paljon baltialaista kirjallisuutta eli myös virolaista. Juuri aloitin tuo Viimeisellä rajalla. Enempää en voi tuosta vielä sanoa koska kirja on vasta aluillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli karu, dystooppinenkin. Mutta vaikuttava.

      Poista

Kiitos kommentistasi - Thank you for your comment ♥ Poistan kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit. All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja. Blogger-blogina Kirja vieköön! noudattaa Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.