Helsingin kirjamessut - Tunnelmia lauantailta

Käännöksen äärellä / Pasi Ilmari Jääskeläinen & Leena Lehtolainen

Nykyään puhutaan paljon kirjallisuusviennistä ja aina on hienoa lukea kun suomalaisen kirjallisuuden käännöksiä myydään muille kielille. Entä miltä tuntuu kirjailijasta, jos ei osaa ollenkaan kohdekieltä. Lehtolainen on suosittu erityisesti Saksassa ja hänen teoksiaan on käännetty yli 25 kielelle. Jääskeläisen oikeuksia on myyty 14 maahan ja käännöksiä on mm. tsekiksi ja koreaksi. Molemmat kiittelivät kääntäjiä, jotka ovat huipputyyppejä ja joiden kanssa yhteistyö sujuu hyvin. Paneutumisesta kielii mm. se miten paljon kääntäjä lähestyy kirjailijaa kysymyksillään. Visaisia sanoja pohditaan yhdessä. Näin se menee: kirjailija kirjoittaa, agentti myy ja kääntäjä kääntää - kukin hoitaa oman pestinsä!

Mihin menet kirjallisuus? / Riikka Pelo & Juha Siro

Tämä oli tosi kiinnostava keskustelu, joka ryöppysi ja rönsysi moneen suuntaan. Kun autofiktio on kuuma juttu juuri nyt, onko fiktio luisunut jonkinlaiseen kriisiin? Siro totesi, että elämä ja kirjallisuus ovat aaltoliikettä ja mainitsi autofiktion ’isän ja äidin’ - Walt Whitmanin ja Emily Dickinsonin. Runous on hänen mielestään kirjallisuuden kasvukärki. Kirjallisuuden kenttä on laaja, ja romaanikeskeisyydestä olisi syytä päästä eroon. Meillä Suomessa runojen ohella myöskään novellit eivätkä esseet saa ansaitsemaansa huomiota. Pelolle puhdas fiktio on tärkeää, mutta hän mainitsi myös Jenny Erpenbeckin ja Svetlana Alekšjievitsin dokumentaariset tyylit. Molemmat pitivät hienona kustantamokentän laajentumista, jolloin kokeellisellakin kirjallisuudella on mahdollisuus. Molempien kirjailijoiden uutuuskirjat ovat lukematta, Pelon Kaikki elävä / Teos ja Siron Yllämme kaartuva taivas / Like.

Luurit korvilla / Laura Paloheimo & Jukka Viikilä

Tämä oli kiinnostavaa, koska itse edelleen haluan kirjani vain kirjoina. Viikilä kertoi lukeneensa äänikirjaksi teoksensa Suomalainen vuosi, mutta yhtään äänikirjaa hän ei ole minun laillani kuunnellut. Paloheimo kertoi innokkaasti ja vakuuttavasti äänikirjojen eduista. Hän on kirjoittanut kirjakirjoja, mutta myös pelkästään äänikirjana ilmestyneen moniosaisen Sinut haluan vain. Ehkä tottelen Paloheimoa ja kokeilen jotakin!

Musta vyö / Petri Tamminen

Petri Tammista oli ihana kuunnella, niin aito ja ’tavallinen’. Hän on kirjoittanut autofiktiota aina, jo ennen kuin siitä tuli nykyinen kuuma trendi. Matemaattisen tarkan luonteensa mukaisesti Tamminen kertoi viilaavansa ja hiovansa lauseitaan ainakin 17 kierrosta. Hän haluaa viljellä ilmaisuja, jotka tuntuvat huumorilta, mutta samalla puristavat sydämestä. Isän kuolema suisti kirjailijan epäselvään ja ahdistavaan jaksoon, etsimään elämän merkitystä. Omakohtaisesti koetun teoksen työnimi olikin ”Pelkään että kuolen”.

Kun yö saapuu Venezuelaan - taistelu oikeusvaltiosta / Mikko Pyhälä

Karina Sainz Borgon loistava teos Caracasissa on vielä yö, jätti lähtemättömän jäljen. Venezuelassa Suomen suurlähettiläänä vuosina 2006-2013 toimineen Mikko Pyhälän tarinointi Hugo Chavezin hulluudesta tuntui tuhannen ja yhden yön sadulta, niin hurjaa kaikki on Venezuelassa ollut. Maasta on paennut 5-7 miljoonaa ihmistä, heistä noin 2 miljoonaa pääasiassa jalan, koska julkista liikennettä ei käytännössä ole. Pyhälän kertoma vahvisti sen, ettei Sainz Borgon romaanissa yhtään mikään ollut liioiteltua!

Valuvika / Soili Pohjalainen

Valuvika asettaa vastakkain kaksi sukupolvea sekä pääkaupunkiseudun ja Pohjois-Karjalan. Marian isoisä Arttu on eräänlainen Pohjois-Karjalan murretta puhuva mielensäpahoittaja, jonka elämänviisaudet eivät ole syvällisiä aforismeja, mutta joskus paras roolimalli onkin karvalakkimalli.

Miina Äkkijyrkkä

Miina Äkkijyrkkä on raflaava nainen. Siitä kertoo jo elämäkerran nimi Jumala ja erotiikka. Hän kertoi olevansa körttikodin kasvatti, jonka johtotähdet elämässä ovat luovuus, usko, erotiikka ja naudat. Ensimmäisen nautaveistoksensa hän teki jo pikkutyttönä, ja niitä syntyy edelleen. Raflaava Miina hihkaisi yleisölle: Te ootte karjaa! Muistakaa rukoilla ja naida! Haastattelu päättyi yhteiseen virrenveisuuseen. Ehkä oli kirjamessuilla ensimmäinen kerta kun katsomo veisaa virttä.

Älä heittäydy junan alle / Viv Groskop 

Englantilainen Groskop oli loistava ja hauska esiintyjä! Hän kertoi nuorena ihmetelleensä sukunimeään ja arveli sen olevan saksalaista perua. Myöhemmin selvisi, että sukunimi oli Puolan juutalainen = Fat Head. Kirjailijan suosikki venäläisistä klassikoista on Saatana saapuu Moskovaan ja hän suositteli lukijoille Tsehovin novelleja. Haluan ehdottomasti lukea tämän, sillä luulen että hauskuutta on tiedossa. Groskop kertoi asuneensa Moskovassa ja opiskelleensa venäjää ja pyöritelleensä tätä aihetta liki 20 vuotta. Kirja esittelee yksitoista venäläistä klassikkoa kirjailijoineen sekä huvittaa wanna-be-venäläisen Groskopin Venäjän-kokemuksilla.

Sömnö / Heikki Kännö

Ihmemies Heikki Kännön halusin nähdä livenä, sillä myös hänen teoksensa Mehiläistie oli mielikuvituksen ilotulitusta! Kännö kertoi, että Perussuomalaisten jytky sinetöi lopullisesti Sömnön tapahtumien sijoittamisen Ruotsiin. Kirjassa mainitaan Suomi vain kaksi kertaa: puhutaan suomalaisesta vodkasta ja jääkylmästä Helsingistä. Kännö sanoi, että kirjailijan on luotava fiktiossa oma maailmansa, jossa pätee oma logiikkansa. Keväällä 2020 ilmestyvä ”Runoilija" lähtee Nietzchestä ja kertoo miehisyyden voittokulusta historiassa ja luotaa misogyniaa. Tämä on kirja, jota odotan innolla!

Sammakon sarjakuvataiteilijoista tuttu on Liv Strömquist, jolta olen lukenut kolme teosta, viimeisimpänä Einsteinin vaimon. Hänen kollegansa Moa Romanova ei ole vielä tuttu. Molemmilta tulee uusi kirja ensi keväänä.

Bolla / Pajtim Statovci 

Statovci tuntui hyvin hämmentyneeltä valtavasta ihmismäärästä, joka oli kerääntynyt häntä kuulemaan. Rauhallisesti hän kertoi, että toiseuden tematiikka kiinnostaa häntä, koska hän on itsekin sitä kokenut. Hän sanoo yrittävänsä ymmärtää ihmisen pimeitäkin puolia ja pitävänsä narratiiveista, joissa unelmat eivät toteudu. Bollan Arsim oli hänestä raskas hahmo luoda, mutta joskus on hahmon kannalta vaikea sanoa mikä on oikein, mikä väärin.

Kirjamessujen organisaatiolle ensi vuodeksi minulla olisi yksi toivomus. 

Kun tiedetään yleisömagneetit, eikö millään voitaisi järjestää isompaa tilaa tai heille useampaa esiintymiskertaa? Liki mahdotonta oli esim. lauantaina kuunnella Statovicia, Sofi Oksasta, Loiria ja David Nichollsia. Koirapuistoa yritin kuunnella Esplanadi-lavan syrjässä seisten, mutta sitten viereen tuli iäkäs herra, joka oli kadottanut tungoksessa vaimonsa. Hän jatkoi järjestysmiehen kanssa tilanteen pohtimista korvani juuressa kunnes kyllästyin ja lähdin pois.

Tämä bloggaus on nopeasti kirjoitettu. Jos olen pannut jonkun kirjailijan suuhun
sanoja, joita hän ei ole sanonut tai ajatuksia, joita hän ei ole tarkoittanut, pyydän anteeksi.
Jaksaa, jaksaa - vielä sunnuntai!