20. lokakuuta 2017

Tilastojen kertomaa - luetuimmat bloggaukset

Blogger sallii monenlaisten tilastojen kurkkimisen, ja onhan se toki mielenkiintoista. Niinpä etsin 10 suosituinta bloggausta vajaan kahden vuoden blogitaipaleeni ajalta. Mukana on vain yksi bloggaus vuodelta 2016 (Tuula-Liina Variksen Huvila) ja kolme bloggausta jotka eivät ole varsinaisia kirjamielipiteitä. Luetuimmat bloggaukset ovat alkuvuodelta 2017.

Mitähän johtopäätöksiä tästä voisi tehdä? Tietysti sen, että uutuudet kiinnostavat ja että kirjablogeja luetaan ja kommentoidaan aktiivisimmin talviaikaan. Hyvin monentyyppiset kirjat kiinnostavat - myös tietokirjat. Plus että myös kuvitetut jutut kiinnostavat lukijoita. Tästä huikeana esimerkkinä Kalevalan päivänä julkaisemani, omilla luontokuvillani kuvittama Ilpo Tiihosen Kesäillan kevyt käsitteellisyys -runo. Tämän postauksen suosio ilahdutti minua kovin, sillä runohan on aivan mahtavaa kielellä leikittelyä!


1. Hanya Yanagihara - Pieni elämä **** Tammi 2017  / maaliskuu 2017
2. Terhi Törmälehto - Vaikka vuoret järkkyisivät **** Otava 2017 / tammikuu 2017
3. Ilpo Tiihonen - Kesäillan kevyt käsitteellisyys / helmikuu 2017
4. Kirja vei ja lumosi / helmikuu 2017
5.Sanna Karlström - Multaa sataa, Margareta ***** Otava 2017/ lokakuu 2017



6. Tanja Kaarlela - Lasissa on tyttö ***** Reuna 2017 / helmikuu 2017
7. Lari Kotilainen - Kielen elämä ***** Siltala 2016 / tammikuu 2017
8.  Lenita Airisto - Elämäni ja isänmaani ***** Bazar 2017 / maaliskuu 2017
9. Tuula-Liina Varis - Huvila **** Wsoy 2016 / lokakuu 2016
10. Teemana Barcelona: Tuulen varjon reiteillä / syyskuu 2017


Goodreads-tähdistä
Minulla on käytössä Goodreads-tähtiluokitus. Koen sen toki välillä hankalaksi,
sillä on hankala tähdittää keskenään niin erilaisia kirjoja.
 Mutta omat tähteni kertovat ensisijaisesti lukukokemuksestani, miten kirjan koin.
Päätin poistaa yhden tähden käytöstä, koska yksikään kirja ei ansaitse sellaista tylytystä.
Tämänhetkinen tähtitilanne:
4 tähteä (106) 5 tähteä (79) 3 tähteä(73) 2 tähteä (45)


Näköjään suosin naisia:
 mies(137) nainen(178) 

Kotimainen kirjallisuus on kärjessä, muista maista suosin espanjaa
suomi (141) espanja (39) luettu espanjaksi(45)


Syyslomaviikko jatkuu vielä viikonlopun yli karvalasten ehdoilla:
❤︎ Ananas & Sissi ❤︎

Mukavaa viikonloppua!

7 kommenttia:

  1. Luetuimpien tekstien seuraaminen on mielenkiintoista. Tarkistan omani noin puolivuosittain. Joukossa on usein yllätyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mielenkiintoista todella, monta yllätystä minullakin. Tuula-Liina Variksen Huvila ehkä suurin - loistava kirja se olikin.

      Poista
  2. Minulla on sama homma, luen naiskirjailijoiden kirjoja enemmän. Tosin kaikista kirjoista ei nykyisin tiedä kuka ne on kirjoittanut, koska kirjoitetaan anonyymisti ja ei voi tietää onko kirjoittaja nainen tai mies.
    Mutta herttinen sentään miten ihanan keltaiset silmät Sissillä on ja Ozzylta terveiset Ananaksellekkin ❤︎
    Mukavaa viikonloppua ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaa valitessa en ajattele kirjailijan sukupuolta, näin vaan näyttää menneen... Kiitos terkuista - viikonloppuja :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen yhteenveto. Itsekin aina välillä katson, mitkä ovat luetuimpia postauksia. Taitaa edelleen olla omalla kohdallani kissan idiopaattinen kystiitti eli ei ollenkaan kulttuuria. Mutta on sinulla ihania karvalapsia hoidettavana. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva katsaus. Kai tuo kirjailijan sukupuoli alitajuisesti ohjaa lukutottumuksia. Tein nopean muistinvaraisen yhteenvedon perheemme lukutottumuksista ja KYLLÄ miehet kallistuvat miehiin päin ja me naiset suosimme naiskirjailijoita. Kivaa yhdessäoloa karvakuonojen kanssa.

    VastaaPoista
  5. Tilastoihin on aina kiinnostava sukeltaa ja sinulla etenkin kärjessä on tosi hienoja ja kiinnostavia postauksia: hyviä kirjoja ja matkustamistakin.

    Ihanat Ananas ja Sissi!

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.