Katriina Ranne - Miten valo putoaa

Miten Valo putoaa kertoo kahden yksinäisen maahanmuuttajan elämäntarinaa sekä heidän epätavallisesta kohtaamisestaan. He ovat päätyneet - tai päässeet - Lontooseen jätettyään taakseen entiset tutut miljöönsä ja köyhät lapsuudenkotinsa. Kumpikin on asunut tässä miljoonakaupungissa jo hyvän aikaa ja kummallakin on menneisyyden haavansa ja häpeänsä. Vieraan silmin he ja heidän elämänsä ovat valovuosien päässä toisistaan, mutta heillä on yllättävän paljon yhteistä: yksinäisyys ja juurettomuus etenkin, mutta myös valon ihmetteleminen ja sen kauneuden ja merkityksen ymmärtäminen. Heitä yhdistää myös proosallisesti lähimarketti Tesco ja sen ilmoitustaulu.

Suomalaissyntyinen, Sodankylästä kotoisin oleva Aaro on jo vanha mies, eläkkeellä oleva fyysikko, joka on tutkinut valoa koko työuransa. Hän tutustui jo opiskeluaikana Helsingissä älykkääseen, varakkaan perheen tyttäreen Vaulaan, joka vei ja mies vikisi. Naisestakin tuli huippufyysikko, ja he olivat yhdessä loistava tutkijatiimi Briteissä ja vaimo oli Aaron elämän koko valo. Mutta tämä kuoli jo parikymmentä vuotta sitten, Aaro jäi yksin. Valo katosi, maailma sumeni ja muistotkin hämärtyivät. Miehellä on seuranaan vain räystään pulut. Kauppareissullaan hän näkee Tescon ilmoitustaululla erikoisen ilmoituksen, johon hetken mielijohteesta vastaa.

Pienillä tuloilla sinnittelevä, siivoojana leipänsä ansaitseva nelikymppinen Lola pakeni köyhästä Bulgariasta länteen jo 80-luvulla, ennen itäblokin romahdusta. Bulgariassa elävää äitiään ja siskoaan hän on käynyt katsomassa vain kerran. Maa ei tunnu enää omalta. Pienipalkkaisen rautaesiripun takaa tulleen maahanmuuttajan elämä ei ole kehuttavaa: ei perhettä eikä pysyvää parisuhdetta. Nainen viihtyy kuitenkin aika hyvin yksikseen ja hänellä on mieluinen harrastus: jo pikkutytöstä lähtien Lola on valokuvannut. Hän pitää ylivalottuneista kuvista, sillä valoa ja kauneutta pitää elämässä olla! Viime aikoina siivoustöitä on ollut vähemmän ja rahasta on tiukkaa, sillä talouskriisi tuntuu. Puhelinmyyntityötä kokeiltuaan Lola sai idean ja kiinnittää ilmoituksensa Tescon ilmoitustaululle. Tulee yksi  ainoa vastaus, Aarolta. Seuraa kevyitä postilähetyksiä ja kirjeenvaihto.

Lola ja Aaro uskaltavat avata itsensä ja elämänsä toisilleen kirjeissään, onhan tuntemattomalle helpompi puhua kuin jollekin tutulle kasvokkain. Kirjeenvaihdosta tulee kiinnekohta heidän elämässään, se elähdyttää ja tervehdyttää kumpaakin. He tuntevat uudenlaista energiaa, ruoka maittaa, muistotkin palaavat terävämpinä mieleen ja elämään ilmaantuu uutta toivoa. Syttyy halu, halu olla lähellä, halu tavata.

Romaanin asetelma fysiikan ja valon tutkimuksen kehyksineen on hieno ja erikoinen, ja Ranne kirjoittaa kuulaasti, kauniisti ja asiantuntevasti. Teorioiden pohdinnat eivät minua valitettavasti puhutelleet, sillä en ymmärtänyt niitä koska teoreettisen fysiikan tuntemukseni on kehno. Tietävämmälle lukijalle kirjailijan pohdinnat avautunevat toisella tapaa. Sen sijaan itse tarina liikutti ja etenkin Aaro keräsi sympatiani. Hän oli mies, joka oli aina jäänyt etevän ja valovoimaisen vaimonsa varjoon, tuntenut oman osaamattomuutensa ja riittämättömyytensä. Vaikka suhde oli ristiriitainen, rakkautta oli ja mies oli syvästi kiintynyt vaimoonsa. Kun tätä ei enää yli 20 yhdessä vietetyn vuoden jälkeen ollut, ei ollut mitään.

Jo ensimmäisenä syksynä yliopistolla Aaro tajusi, että nainen, josta hän toivoi vaimoaan, oli omavaloinen. Hän oli kuin hehkulamppu, aina syttyvä idea, näkymätön palo tietää kaikki, sisäänrakennettu varmuus. (...) Mutta omavaloisuudella on kääntöpuolensa: omavaloista on vaikea nähdä.

Hyvinä hetkinä vaimon rakkaus Aaroa kohtaan oli kaiken valaisevaa. Huonoina hetkinä edes Aaron rakkaus ei kelvannut: vaimo itki Aaron olevan kuin iso bernhardilainen, joka rakastaa kyllä mutta möhlää kaiken.

Minua ilahdutti myös tämän epätavallisen kohtaamisen voima. Nämä kaksi näkivät toisensa, tulivat toisiaan liki, kohtasivat aidosti - tosin vain henkisellä tasolla koska eivät toisiaan koskaan kasvokkain tavanneet. Kumpikin sai elämäänsä uutta tervehdyttävää voimaa. Luultavasti Aaron tapauksessa se ei ollut pysyvää - mitä jää huippuaivoista kun vanhuuden dementia iskee? Mutta haluan ajatella että Lolan tapauksessa tervehtyminen ja vapautuminen olivat pysyviä. Kirja loppui tähän ihanaan onnen keveyttä ja riemua loistavasti kuvaavaan lausahdukseen:

Jos hän nyt olisi nauranut ääneen, se olisi kuulostanut samalta kuin heliumia hengittäneen nauru.

Kirjan kansi on yksi tämän vuoden kauneimmista!

Muualla: Kirjakirppu, Kirjaluotsi, Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena

Vuonna 1981 syntynyt Ranne on väitellyt filosofian tohtoriksi Lontoossa, opettanut swahilia ja suomentanut afrikkalaisen runouden antologian. Esikoisromaani Minä, sisareni (2010), runoteos Ohikulkijan tuoksu (2014).

Kattriina Ranne

Miten valo putoaa
Kansi Laura Noponen

Gummerus 2017

***

Kustantajan lukukappale - Kiitos