Mervi Kaarninen - Punaorvot

Sisällissota jätti jälkeensä noin 15.000 sotaorpoa, joista suurin osa oli punaorpoja. Täysorpoja arvioidaan olleen noin tuhat. Tilanne säilyi epätarkkana ja muuttuvana kauan, sillä vankileireillä kuoli runsain määrin lasten isiä ja jotkut punavangit vielä odottivat tuomiotaan. Näiden lasten huolto oli valtava haaste elintarvike- ym. pulasta kärsivässä, kahtia jakautuneessa ja sekasorron valtaan joutuneessa maassa. 

Kaarnisen teos Punaorvot on tarkka tutkielma ja kattava tietoteos runsain lähdeluetteloin punaorpojen olosuhteista ja huollon järjestämisestä. Kirjassa on runsaasti tilastoja ja aktiivisten toimijoiden nimiä. Mm. tuleva presidentin puoliso Ester Hällström, sittemmin Ståhlberg, toimi vuosia punaorpokysymyksen parissa. Kaarninen keskittyy Tampereen alueeseen, joskin punaorpotilannetta valotetaan koko maassa. Punaorpojen huollon järjestämisestä saivat alkunsa monet vielä nykyäänkin toimivat avustusjärjestöt mm. Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Pelastakaa lapset ry. Vuosien mittaan perustettiin runsaasti lastenkoteja, joille koulutettiin henkilökuntaa. Punaorpokysymys edisti osaltaan oppivelvollisuuslain ja monien muiden lakien laatimista.

Kirja on mielenkiintoinen ja yksityiskohtainen. Siinä on paljon sellaista tietoa mistä minulla ei ollut aavistustakaan. Kaarninen seuraa muutamien orpojen elämää 1940-luvun lopulle saakka. Päätin ottaa bloggauksessa esille niitä asioita, jotka minua liikuttivat ja kiinnostivat, tai pöyristyttivät.

Lapset kerjuulla

Tuhansia lapsia liikkui kerjuumatkoilla ympäri Suomea. Lapset kertoivat isän kuolleen kapinassa ja äidin olevan kotona sairaana. Kerjäävien orpolasten ongelmaan herättiin jo keväällä 1918 sodan vielä jatkuessa. Nälkäänäkevät lapset etsiytyivät myös juniin ja matkustivat pitkiäkin matkoja. Kerjääminen koettiin ongelmaksi, koska pelättiin kerjäämisen ja kiertelyn johtavan pysyvästi huonoon elämäntapaan ja turmelevan lapsen luonteen. Viranomaisten muistissa olivat vielä hyvin 1860-luvun suuret nälkävuodet, jolloin nälkäiset ihmismassat lähtivät liikkeelle.

Kapinallisten lapset vs sankarisoturien lapset

Euroopassa oli I maailmansodan jälkeen miljoonia sotaorpoja, mutta Suomen tilanne oli erilainen. Meillä orvot jaettiin tiukasti kahteen ryhmään, joille oli omat avustusjärjestelmänsä. Kaikki valkoiset orvot ja myös valkoisten sankarivainajien lesket saivat eläkettä; punaorvot köyhäinapua, mutta sitäkin vain siinä tapauksessa että olivat vaarassa kuolla nälkään. Punaleskille eläke myönnettiin vasta 1943.

Punalesket = punainen vaara / asenneilmasto

Vielä on suuri vaara punaisten naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niissä annettu kasvatus on syynä hirvittävän kauheaan sisällissotaamme. ... Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lasten sielunelämän. - Kotimaa 1918

Operaatio Pohjanmaa

Punaorpojen sijoittaminen kasvatuskoteihin tuli kunnille halvemmaksi kuin lastenkotien perustaminen. Äideille ei aluksi annettu muuta vaihtoehtoa kuin luopua lapsistaan: jos tarvitsit köyhäinapua, lapsi/lapset oli luovutettava sijoitukseen, ja saman perheen lapset joutuivat yleensä eri koteihin. Maaseudulla oli parempi ruokatilanne, mutta sijoitus oli myös ideologinen kysymys: haluttiin varmistaa, että lapset saavat kristillisen ja oikeana pidetyn poliittisen kasvatuksen. Jo vuonna 1920 oli löydetty 1600 kasvatuskotia, suurin osa Pohjanmaalta.

Äänioikeuden menetys ja huoltosopimukset

Henkilö joka vastaanotti köyhäinapua menetti äänioikeutensa sekä kunnallisissa että valtiollisissa vaaleissa. Parannus tähän saatiin vasta 1944. Kun siirryttiin koteihin annettaviin avustuksiin, tämä tiesi huoltosopimuksen määräämiä kontrolleja. Sopimuksessa äitejä velvoitettiin monin pykälin, joiden toteuttamista tarkastajat kotikäynneillään valvoivat. Äitien siveellisyyttä valvottiin myös.

Punainen leima otsassa

Tampereella vuonna 1918 lapset elivät sodan keskellä, kokivat ja näkivät sodan julmuuden. Myös nuoria jopa alle 15-vuotiaita lapsia oli värväytynyt sotaan. Sota jatkui myöhemmin lasten leikeissä. Valkoiset ja punaiset kävivät vuosikausia sotaa Tampereen pihoilla. Lapset leikkivät raunioissa, kulkivat etsimässä isää ja norkoilivat vankileirien läheisyydessä. Kuukausia odotettiin tuomioita vankileireiltä, odotettiin puolison, isän, veljen paluuta tai tietoja kohtaloista. Monet joutuivat elämään leimattuina ja syrjittyinä vuosia ja vuosikymmeniä.

Asuinpaikasta riippuen leima oli isompi tai pienempi. Esim. Tampereen punaorvot olivat 'onnellisessa' asemassa: kouluissa suurin osa lapsista oli kaltaisiaan. Maaseudulla pienemmillä paikkakunnalla lasten leimaaminen ja syrjintä olivat pahempia.

Kaarnisen Punaorvot valottaa osaltaan Suomen kaaosmaista tilannetta sisällissodan jälkeen. Ruokapula oli vaikea ja vihat, kaunat ja katkeruudet velloivat. Tätä taustaa vasten on arvioitava myös kirjassa siteerattuja yltiöpäisen ideologisia lausumia ja lehtiartikkeleita. Mutta silti on vaikea ymmärtää että sotaorvot jaettiin näin tiukasti kahteen eriarvoiseen ryhmään. Eiväthän pienet lapset olleet syyllisiä vanhempiensa poliittiseen ideologiaan millään tavalla.

Kirjamessuilla sadan vuoden takainen Suomi ja sisällissota aiheena puhuttaa monena päivänä.
Valitse ohjelmasi täältä.

Liitän Punaorvot 1918-lukuhaasteeseen.

Mervi Kaarninen

Punaorvot

Minerva 2008, 2. uudistettu laitos 2017

****

Lukukappale kustantajalta - kiitos