Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukauden kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukauden kirjat. Näytä kaikki tekstit

28. joulukuuta 2019

Joulukuun luetut & museokierrokset


Joulukuu oli pimeä ja synkkä, valkoisen joulun toive unelmaa vain. Etsin iloa ja innoitusta käymällä taidenäyttelyissä: kävin Kuusisaaressa ihastelemassa Villa Gyllenbergin Schjerfbeckejä, Didrichsenillä Önningebyn ja Tuusulanjärven taiteilijoita sekä Sinebrychoffin taidemuseossa tutkailemassa Lucas Cranachin Renessanssin kaunottaria. Museokierrokseni kruunasi itseoikeutetusti Maailmalta löysin itseni Ateneumissa ❤︎ Luin 10 kirjaa, joista top kolmeen valikoituivat nämä kotimaiset:


Juhani Karila - Pienen hauen pyydystys **** Siltala 2019
"Lapin idea on koon ja tyhjyyden yhdistelmässä.” Siellä Itä-Lapin loputtomien hyllyvien nevojen ja lettojen ja verenhimosta inisevien sääskiparvien keskellä elää vaitelias kansa, jonka keskuudessa elävät pelot ja myytit. Sinne etelään muuttanut Elina Ylijaako palaa joka vuosi alkukesästä yhtä määrättyä haukea pyytämään. Hauen pyytäminen on Elinalle elämän ja kuoleman kysymys. Miksi, selviää romaanin edetessä. Tällä kertaa Elinalla on kannoillaan myös rikoskonstaapeli Janatuinen, jolla on taskussaan pidätysmääräys, sillä nuorta Elinaa epäillään henkirikoksesta.⠀Karilalla on aivan hillitön mielikuvitus! Tarina on villi, absurdi ja hullunhauska, mainiolla kielellä ja hyvällä huumorilla ladattu. Pohjoisen murretta oli sopivassa määrin elävöittämässä tekstiä. ⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Metsästä tuli kukkuluuraajia, sinipiikoja ja kuippanoita. Metsästä tuli keijusia ja hyyhäröisiä ja hittolaisia. Otuksia, joilla ei ollut nimeä eikä juuri muotoakaan. Ne häälyivät vuoroin näkyvillä ja vuoroin näkymättömissä, yöhön sekoittuvina. Ne kiipesivät majatalon katolle ja istuivat sen harjalle riviin kuin varikset. Pian niitä oli kaikilla katoilla. Vahtimassa yötä.


Eeva Kilpi - Perhonen ylittää tien ***** Wsoy 2012
Ihana Eeva Kilpi on aina ajankohtainen, ja on hämmästyttävää, että hän on puhunut voimakkain äänenpainoin luonnon, ympäristön ja eläinten puolesta jo 70-luvulla. Hienoa, että tästä teoksesta on tulossa uusintapainos huhtikuussa 2020. Lukiessa tuntui kuin olisin tavannut pitkästä aikaa hyvän ystävän, sillä useimmat runot olivat tuttuja. Suomen kielessä rakastaa on vahva ilmaus, mutta Eeva Kilven kohdalla se ei ole yhtään liikaa: hän on lukijoidensa rakastama, ja minäkin rakastin tämän kokoelman lukemista ❤︎ Perhonen ylittää tien on edelleen ajankohtainen ja elämää monilta kanteilta luotaava hieno runokokoelma.⠀


Tatu Kokko - Kävelevien patsaiden kaupunki ***** Icasos 2019
Tämä on melkoisen villi fiktio Minna Canthiin liittyen:⠀Nykypäivän Kuopiossa elää nuori kirjastovirkailija Vilja ja 1800-luvun lopulla siellä vaikutti Minna Canth. Vilja haluaa selvittää totuuden Canthista ja pyrkii tähän omintakeisella, vain hänelle mahdollisella keinolla: hän pystyy näet siirtymään Canthin aikaan yli sadan vuoden taakse ja sulautumaan tämän kunnioitetun ja pönäkän kirjailijan ja naisasianaisen sieluun. Kokon teksti tempaisi villinä, aistillisena ja mielikuvituksellisena mukaansa heti alkusivuilta. Hän kuvaa loistavasti Viljan vimmaiset pakkomielteet ja eroottiset tunnot ja toimet. Kävelevien patsaiden kaupunki oli kielen, mielikuvituksen ja aistillisuuden juhlaa. ⠀

MUUT KOTIMAISET
Jukka Tervo - Runot 1995-2017 **** BoD 2019
Elina Hirvonen - Punainen myrsky **** Wsoy 2019

ULKOMAISET
Laura Esquivel - Mi negro pasado ** Penguin Random House 2017
Laura Esquivel - Como agua para chocolate **** Prisa Ediciones 1989/2011
Kyung-sook Shin - Hovitanssija **** Into 2019
Maja Lunde - Lumisisko **** S&S 2019
Olga Tokarczuk - Vaeltajat **** Otava 2012



Näin upealta näyttävät Keskuskadun jouluvalot!
Ennen kuin uuteen vuoteen päästään luvassa on vielä pari vuosikatsausta tänä vuonna luettuun.

29. marraskuuta 2019

Marraskuun luetut, Helmet 2019 & toive Ylelle


Vuoden ikävin kuukausi on onneksi selätetty - kaamosta, pimeää, märkää ja väsymystä. Siksi olen kääntänyt katseen jo kohti joulua, poltellut kynttilöitä ja hakenut tunnelmaa esim. Koiramäen pajutallista. 

  • Vuoden kauneimmat kannet -äänestys keräsi runsaasti osanottajia blogissani. Tasapelillä voittoisat olivat Bolla ja Ensimmäinen nainen, kolmanneksi tuli hurmaava Lintu Sininen. 
  • Tulevan kevään uutuuskirjat listasin myös. Käypä kurkkaamassa, melkein kaikki ovat jo varattavissa kirjastosta.
  • Iloitsin kovasti minulle tutuista Finlandia-voittajista - Pajtim Statovcista ja Marisha Rasi-Koskisesta ❤︎
  • Helmet-haastekin vihdoin täyttyi. 
  • Sain luettua 11 ohuehkoa kirjaa ja seikkailin myös Viron runokartan läpi. 
  • YLE kutsui Tanssivan karhun 25-vuotisjuhlavuoteen osallistuneita kirjabloggareita kylään. Kirjabloggarit ovat tehneet Ylen kanssa yhteistyötä mittavan 101-kirjaa -projektin ja Tanssivan karhun kanssa. Koko kansan verovaroilla kustannettu yleisradio tarjoaa luvattoman vähän kirjallisuus- ja kulttuuriohjelmaa - eikä primetime-aikaan ainuttakaan. Yhdyn täysin bloggarikollega Tuijan avoimeen kirjeeseen Ylelle. Kuvan otti Airi.


Olen näköjään muuttunut hyvin hellämieliseksi Goodreads-tähtien antamisessa - melkein kaikille neljä tähteä! Mutta kaikissa lukemissani kirjoissa on ollut niin paljon hyvää. Kuukauden elämyksellisimmiksi kirjoiksi valitsin seuraavat kolme:


Markku Kaskela, Tomi Kontio - Vaelluksia Italiassa **** Avain 2019
Vuoden 2019 matkakirjaksi valittu Vaelluksia Italiassa toimi loistavasti unelmointikirjana marraskuun harmaudessa! Kuvat ja tekstit olivat mielenkiintoisia, ja erityisesti nautin Firenzen kuvauksesta, koska omat muistot olivat tuoreina mielessä. Tykkäsin - haluan viettää Salmenniemen tapaisen täydellisen päivän Roomassa seuraavaksi!


Suvi Vaarla - Westend **** Wsoy 2019
Merkillistä 90-luvun lamassa oli se, että joitakin se ei koskettanut millään lailla ja toiset se vei vuosien velkakierteeseen, konkurssiin ja työttömyyteen. Vaarla kirjoittaa loistavasti esiin tuon ajan tunnelmat, katunäkymät ja yleisen ilmapiirin, ja teksti on kaunista, sujuvaa ja huoliteltua. Siitä huokuu melankolisuus, vai tulkitsinkohan minä vain niin omista kokemuksistani käsin? Koskettava ja aidon oloinen lama-ajan kuvaus, hieno esikoisromaani.⠀


Maggie Nelson - Sinelmiä **** S&S 2019
Nelson tekee tässä kirjassa surutyötä, hänellä on sinelmiä sielussa. Yksinäisenä ja ahdistuneena hän kyselee voiko väri parantaa, synnyttääkö se toivoa, synnyttääkö se epätoivoa. Sinelmiä on ohut kirja, alle sata sivua. Sivuilta löytyy 240 lyhyttä filosofista pohdintaa sinisestä ja ties mistä. Asia-ajatelmien väliin putkahtaa riipaisevan avoimia henkilökohtaisia tuntoja, joista huokuu mittaamaton suru ja ikävä menetettyä rakastettua kohtaan.

 MUUT KOTIMAISET
 Aho & Soldan: Suomi 1950-luvun väreissä **** Gummerus 2019
 Minna Eväsoja - Wabi ja Sabi, mietiskelypäiväkirja **** Gummerus 2019
 Lamppu Laamanen - Jumala ja erotiikka, Miina Äkkijyrkkä *** Johnny Kniga 2019
 Pirjo Puukko - Kunnes jalkasi kantavat **** Stresa 2019
Anne Salovaara - Näin piirretään kuu **** Atrain & Nord 2019

MUUT ULKOMAISET
Lucia Berlin - Ilta paratiisissa *** Aula & Co 2019
La Colectiva - Imágenes de la memoria **** Filodecaballos 2019
John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe **** Wsoy 2013
Viron runokartta

--------------------

HELMET-HAASTE 2019 VIHDOINKIN SUORITETTU!
Haaste oli pitkään vain yhtä kohtaa vailla, nimittäin alle 18-vuotiaan suosittelemaa kirjaa. Tähän hankalaan kohtaan sain paljon vinkkejä Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmästä. Kiitän! Päädyin lukemaan John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
- Johanna Venho - Ensimmäinen nainen **** Wsoy 2019

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
- Lina Bengtsdotter - Francesca *** Forum 2018

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue / sarjakuva
- Hanna Gustavsson - Yölapsi **** Sammakko 2019

4. Kirjailijan ainoa teos
- Eeva Turunen - Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa ***** Siltala 2018

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 Silene Lehto - Kuplapoika, kultapoika ***** Wsoy 2019

6. Rakkausromaani
- Kai Aareleid - Lue minua ***** Ntamo 2018 - ei romaani, vaan rakkausrunoja ❤︎

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Luis Sepúlveda - Historia de una gaviota y del gato que le enseñó a volar *** Tusquets 1996-2001

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
- Gabriel García Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys ***** Wsoy 1971

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
 - John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe **** Wsoy 2013

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja 
- La Colectiva - Imágenes de la memoria **** Filodecaballos 2019
Ei näitä eteläamerikkalaisia naisia ehkä rodullistettuina voi pitää, mutta en ehtinyt lukea tähän kaavailemaani Toni Morrisonia.

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
- Paula Nivukoski - Nopeasti piirretyt pilvet **** Otava 2019

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
- Lytton Strachey - Kuningatar Viktoria **** Into 2019

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
- Katri Kirkkopelto - Lintu sininen *** Lastenkeskus 2019

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
- Katja Kärki - Jumalan huone ***** Bazar 2019

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
- Laura Lindstedt - Ystäväni Natalia **** Teos 2019

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
- Heikki Kännö - Mehiläistie **** Sammakko 2017

17. Kirjassa on kaksoset
- Claudie Gallay - Odottamaton kauneus *** Wsoy 2019

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Beth Kempton - Wabi sabi  **** Basam Books 2019

19. Et pidä kirjan nimestä (erityisemmin)
- Anja Erämaja - Imuri *** Wsoy 2019

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
- Anilda Ibrahimi - Punainen morsian ***** Tammi 2010

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
- Lamppu Laamanen - Jumala ja erotiikka, Miina Äkkijyrkkä *** Johnny Kniga 2019 
  (myös Miinan omaa tekstiä)

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
- Tiina Laitila Kälvemark - Seitsemäs kevät **** Wsoy 2017

23. Kirjan nimessä on jokin maa (tosin kansallisuus!)
- Karina Sainz Borgo - La hija de la española ***** Lumen 2019

24. Sokkona hyllystä valittu kirja
- Kati Kanto - Suomalais-italialainen rapsodia ** Omakustanne 2017

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
- Heine Bakkeid - Meren aaveet **** Into 2019

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
- Qing Li - Shinrin-Yoku. Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet ***** Readme 2018

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
- Pasi Klemettinen - Karjalan räyhähenget **** SKS 2018

28. Kirjan kannessa on kuu
- Sergio Ramírez - Anteeksianto ja unohdus ja muita novelleja **** Aviador 2019

29. Kirjassa nähdään unia
- Jelena Tšižova - Naisten aika **** Into 2018

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
- Indrek Hargla - Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru *** Into 2019

31. Kirjassa kuljetaan metrolla
- Colm Tóibín - Brooklyn **** Tammi 2011

32. Kirjan nimessä on ammatti
- Almudena Grandes - Los pacientes del doctor García ***** Tusquets 2017

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
- Federico García Lorca - Veren häät ja muita näytelmiä **** Otava 1977

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
- Shaun Usher - Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa **** Like 2019

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
- Louise Penny - Kuolema kiitospäivänä *** Bazar 2019

36. Kirjassa ollaan yksin
- Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt **** Tammi 2019

37. Pienkustantamon julkaisu
- Mai Tolonen - Kupai nau - nähdään pian **** OK-kirja 2018

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
- Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan ***** Wsoy 2002 (Neuvostoliitossa kielletty 60-luvun lopulle)

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
- Luis Sepúlveda - Un viejo que leía novelas de amor **** Tusquets 1988

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
- Gail Honeyman - Eleanorille kuuluu ihan hyvää **** Wsoy 2018

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
- Alex Michaelides - Hiljainen potilas **** Gummerus 2019
Hassu kohta, tähän sopivat kaikki kirjat, jotka kertovat nykyisyydestä; en halua tästä päivästä minnekään.

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
- Domenico Starnone - Kepponen ***** Wsoy 2019

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
- Orhan Pamuk - Punatukkainen nainen ***** Tammi 2019

44. Kirja kertoo Berliinistä
- Juan Eslava Galán - El amor en el jardín de las fieras ** Espasa 2016

45. Kirjan nimessä on kieltosana
Meidän Kallio. Ei päivää ilman Elantoa *** Into 2019

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
- Elizabeth Strout - Kaikki on mahdollista **** Tammi 2019

47. Kirjassa on alle 100 sivua
- Aki Salmela - Eläimen varjo *** Tammi 2019

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä- Linda Olsson 
Sonaatti Miriamille ** Gummerus 2010 

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
- Hiro Arikawa - Matkakissan muistelmat **** S & S 2019

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja 
- J. M. Coetzee - Michael K:n elämä *** Otava 1984


⭐️⭐️⭐️

Toivotan kaikille lukijoilleni leppoisaa joulunodotusta & hyviä lukuhetkiä!

1. marraskuuta 2019

Lokakuussa luettua, nähtyä ja koettua



Lokakuussa tuli ensilumi ja muutakin minulle maagista tapahtui. Pääsin vihdoin käymään Firenzessä ja matkaltani bloggasin kaksi postausta - Yönaisia jäljittämässä Uffizissa ja Natalia Goncharova Palazzo Strozzissa - tämä näyttely tulee muuten Ateneumiin ensi keväänä! Toki kävin ihailemassa Michelangelon Davidia Accademia Galleriassa; kävin Duomossa ja monessa muussa kirkossa sekä Medicien palazzoissa. Matka oli tietystikin ihana, Arno hohteli upeasti ja sää suosi.

Helsingin kirjamessuilla kävin bloggaripassilla kolmena päivänä ja kirjoitin torstain, lauantain ja sunnuntain tunnelmistani. Messut olivat elämys, vaikka vähän tukalasta tungoksesta motkotinkin.

Menoista huolimatta luin lokakuussa 10 kirjaa, eikä yhtään huonoa lukukokemusta mahtunut joukkoon. Kuulostelin, miltä kirjat tuntuivat ja sen mukaan valitsin minua eniten liikuttaneet kolme:


Riitta Jalonen - Tanssikaa! **** Tammi 2019
Aikatasot ja lyhyet välähdykset Elisabetin päänsisäisestä maailmasta välähtävät teoksen sivuilla. Väliin Elisabet on lapsi, joka puhuu nuoren äitinsä kanssa, tekee lumienkeleillään sodassa kuolleille enoilleen helpommaksi siirtymisen tämän maailman ja tuonpuoleisen välille. Lapsen hahmossa hän tarkkailee lapsuuskotinsa loputtomia lauantaitansseja Säkkijärven polkan jytisyttäessä lattialankkuja. Ennen kaikkea hän eläytyy äitinsä tunteisiin ja kohtaloon. Jossain kohtaa Elisabet listaa enoilta perittyjä fyysisiä piirteitään, ja tuntuu kuin myös kuolleiden hengissäpitämisen menettelytapakin olisi siirtynyt perinnöksi - äidiltä.
Teoksen kieli on kaunista ja runollista, ja tekstissä on maagisrealistisia elementtejä. Koko ikänsä suvun surutaakkoja kannettuaan Elisabet uskaltaa lopulta luovuttaa taakkansa Espanjassa näkemälleen luolamaalauksen biisonille. Se on niin vahva ja alkuvoimainen, ettei murru tämänkään raskaan surutaakan alla.


Cristina Sandu - Vesileikit ***** Otava 2019
Vesileikit on ohut ja nopeasti luettu, mutta se mietityttää pitkään. Häikäisevintä tässä vain 118-sivuisessa pienoisromaanissa on se, että Sandu on pystynyt loihtimaan vähiin sivuihin kokonaisen maailman ja kertomaan kunkin kuuden naisen koskettavat kohtalot vielä lyhyemmin, vain muutamalla sivulla. Kustantajan sivuilla sanotaan tätä maagiseksi kudelmaksi - ja sitä tämä on. Jokainen lause on harkittu ja hiottu, jokainen sana valittu niin, että se vie tarinaa eteenpäin ja taikoo lukijan lumoonsa. Kaunis kansigrafiikka ja kirjan nimi viestivät kepeää ja iloista kesäistä tarinaa, mutta siitä ei ole kyse. Tarina on koskettava, surullinenkin.
Sandu pakottaa lukijan lukemaan rivien välit. Cristina sanoi Seppo Puttosen haastattelussa halunneensa tutkia naisen eri rooleja, yksinäisyyttä, juurettomuutta ja vierautta toisissa kulttuureissa. Hän onnistui liikuttamaan minua syvästi tällä kokoaan suuremmalla pienellä kirjalla ❤︎


Sara Stridsberg - Rakkauden antarktis ***** Tammi 2019
Järkyttävä ja julma, mutta kaunis rumuudessaan. Armoa ei saanut Inni, mutta ei sitä saa lukijakaan. Kirjailija veivaa Innin murhan yksityiskohtia yhä uudestaan ja uudestaan. Olen lukenut nyt kolme teosta kirjailijalta ja tämä on kirkkaasti paras.
Stridsberg kirjoittaa upeaa kaunokirjallisuutta ja taikoo lukijan maagisella otteella lumoihinsa. Kirjaa ei oikein voinut panna syrjään, niin voimakas sen imu oli. Muisteluiden valossa Innistä välittyy fiksu ja ajatteleva ihminen, joka kertoo tarinaansa selkeästi ja tunteilematta, sortumatta sääli- tai empatiapisteiden kalasteluun. Tekstiin piiloutuvat terävät heitot nykymaailmasta ja nyky-Ruotsista jäävät mietityttämään. Keltainen lehdistö mässäilee surutta rikoksilla, joiden uhri on nainen. Myös dekkareita kuluttava yleisö voi tutkistella itseään: useimpien dekkareiden kidutettu tai murhattu uhri on nainen, nuori tyttö tai lapsi. Tällainen juoni myy parhaiten.

MUUT KOTIMAISET
Katri Kirkkopelto - Lintu sininen *** Lastenkeskus 2019
Riitta Konttinen - Aino Sibelius ***** Bazar 2019
Jussi Mäntysaari - Anti-Jante **** BoD 2019
Sofi Oksanen - Koirapuisto **** Like 2019

MUUT ULKOMAISET
Haruki Murakami - Tanssi tanssi tanssi **** Tammi 2019
Eeva Park - Viimeisellä rajalla **** Into 2019
Louise Penny - Kylmän kosketus **** Bazar 2019



 Toivotan rauhaisaa pyhäinpäivää!

Kuvani ovat Museo di San Marcosta, joka on ollut luostari ja kävijä saa tutustua
munkkien pieniin kammioihin ja noiden vitriinien lasin alla oleviin käsin kirjoitettuhin ja
kuvitettuihin pyhiin teksteihin.

30. syyskuuta 2019

Syyskuussa luettua, nähtyä ja koettua


Syyskuussa oli aikaa lukea taas vähän enemmän ja lukemiseni painottui kotimaisiin uutuuksiin. Luin 14 kirjaa, joista 10 oli kotimaista ja peräti 12 tänä vuonna julkaistuja. Kävin katsomassa kaksi taidenäyttelyä: Järvenpään taidemuseossa kerrassaan upean meteorologi Seija Paasosen kuratoiman Sadejuovia ja pilvisäteitä ja Emmassa näyttelyn Michael Jackson On The Wall. Wee Gee -talossa oli Suomen kellomuseon tiloissa myös Koru ja Taito 80v -näyttely, joka esitteli nuorien korusuunnittelun ja kellosepäntyön opiskelijoiden näyttäviä ja moderneja töitä. Ulkoilin paljon ja puutarhassakin riitti hommia talvea ennen. Syyskuussa lukemani kirjat olivat todella hienoja. Valitsen kolmen kärkikolmikkoon tällä kertaa vain vahvoja kotimaisia ja annan kunniamaininnan Édouard Louisin Ei enää Eddylle.


Anna Elina Isoaro - Tämänilmaiset 
Kun täysiaikainen lapsi kuolee kohtuun, surulla ei ole määrää. Aihe on niin traaginen ja Isoaron lähestymistapa niin kaihtelematon, että luin runoteosta sydän sykkyrällä. Runot eivät hyssyttele aivätkä silottele, vaan Isoaro käyttää brutaaleja, mutta tosia sanoja: ”Ääni värisemättä väitämme että olet varten taivasta luotu.” Erityisesti pidin Kalevala- ja Kanteletar-vaikutteisista runoista ja itkuvirsiperinteestä kumpuavista kehtolauluista.


Olli Jalonen - Merenpeitto 
Voi että Olli Jalonen on taitava! Pienen sainthelenalaispojan Anguksen elämäntarina vei täysin mennessään, kuin olisin itsekin siirtynyt 1600-1700-lukujen vaihteen Lontooseen ja eteläisille vesille. Tämä on kertomus Edmond Halleyn uskomattomista tutkimuksista, mutta ennen kaikkea tutkielma ulkopuolisuudesta, siitä että kahden kerroksen väen säätykuilua on mahdoton ylittää.


Tuire Malmstedt - Mykkä taivas / Isa Karos #2 
Mykkä taivas on minusta vielä vahvempi ja jännittävämpi kuin vuoden esikoisdekkariksi valittu Pimeä jää. Syksyinen Saimaa velloo uhkaavana ja pelottavana; paha vaanii ihmisiä - ja tappaa joutsenia. Uusi hurja henkirikos liippaa kovin läheltä Savonlinnan poliisikuntaa ja uuvuttaa Isa Karoksen ja Niiles Aarnikosken koko tiimin.⠀Visuaaliset, upeat näyt karmivat selkäpiitä ja tulevat iholle. Tunnelmat olivat tiheitä ja pelottavia. 


Édouard Louis - Ei enää Eddy ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämä Louisin omaelämäkerrallinen romaani kohahdutti Ranskaa ilmestyessään viisi vuotta sitten. Sanottiin, ettei kirjan kuvaamaa köyhyyttä ole. Sanottiin, ettei tuollaista homofobiaa Ranskassa ole. Rankkojen muistojen pöyhiminen oli varmasti rankkaa, mutta vain yhdessä kohtaa teosta Louis tunnustaa itkeneensä tapahtuneesta kirjoittaessaan. Hurja, raaka ja brutaali, surullinen teos. 

MUUT KOTIMAISET:
Claire Aho, Kjell Westö - Helsinki 1968
Pasi Klemettinen - Karjalan räyhähenget
Heidi Köngäs - Mirjami
Ester Nuori Leppä - Lauluja avaruudesta 
Eppu Nuotio, Pirkko Soininen - Punainen vaate
Anne Roth - Sekundakroppa
Petri Tamminen - Musta vyö 

MUUT ULKOMAISET:
Elena Ferrante - Amalian rakkaus
Clare Makintosh - Lopun jälkeen
Rosella Postorino - Suden pöydässä


Toivotan kaikille Turun kirjamessuille aikoville antoisaa messuviikonloppua. 
Itse lennähdän silloin Firenzeen Tuijan ja Mia Kankimäen yönaisten innoittamana. 
En tiedä näenkö Italian renessanssin naistaiteilijoiden, esim. Artemisia Gentileschin töitä,
mutta Botticellia aivan varmasti!

31. elokuuta 2019

Elokuun kirjat ja museot & pari sanaa Statovcista


Museokorttia vingutin kolmessa kohteessa: Ateneumissa, jossa oli tavattoman hieno Hiljainen kauneus -näyttely, Amos Rexissä, jossa esittäytyivät Ars Fennica -ehdokkaat sekä Gallen-Kallelan Museossa, jossa katsoin symbolistien Sielun silmä -näyttelyn ja museon ulkoalueella olevan Jenni Tieahon Musta joutsen -näyttelyn. Aloitin Museokortin käytön toukokuun lopulla, ja olen laskenut säästäneeni kolmessa kuukaudessa jo 142 €, eläkeläishinnoin laskettuna. Kun käyn mieheni kanssa, perheen säästö on melkein 300 € - kyllä kannattaa!

Lukutahtini on huomattavasti hitaampaa kuin parina edellisenä vuonna. Viime vuonna olin lukenut elokuun loppuun mennessä 130 kirjaa, nyt 98. Monelta kirjabloggaajalta tuntuu bloggausinto olevan hiukan kateissa, niin itseltäkin. Bloggausten ja uutuuskirjojen tulva on valtava, eikä kellään ole aikaa kommentoida blogeissa. Ei itsellänikään. Joten vähän niin kuin tyhjiössä höpisemme :)  Mutta sentään luin elokuussa kymmenen kirjaa kesänvieton ja menojen ohella. Elämyksellisimmiksi valitsin seuraavat kolme:


Pajtim Statovci - Bolla ***** Otava 2019
Bolla oli vahva ja ravisuttava lukukokemus, joskin kesti pitkään ennen kuin pääsin tekstin imuun. Tuntuu kuin Statovci olisi hionut tyyliään teräksen teräväksi ja vähentänyt tunnetta. Tunne tavoitti minut kuitenkin kirjan loppupuolella. Bolla on suuri tragedia epätoivoisesta ja kielletystä rakkaudesta, järjestetystä rakkaudettomasta avioliitosta ja etenkin ihmisistä raa’an etnisen sodan pyörteissä. Milošin, Arsimin ja Ajshen henkilötragedioiden rinnalla kulkee albanialaisen kansantaruston piru, käärmemäinen bolla kiehtovana, pelottavana ja mystisenä kylväen silmitöntä tuhoa. Tuntuu kuin koko Balkan olisi ollut bollan = pirun vallassa 90-luvulla. Häikäisevä ja vaikuttava romaani.


Jossain vaiheessa kesää tuli tieto, että Statovci pääsi ensimmäisenä suomalaisena kirjailijana arvostetun The Wylie Agencyn listoille. Todella hieno uutinen, onnittelut. Vertailin Statovcin kirjojen kansia. On jännittävää, miten kannet eroavat eri markkinoilla. Mirella Mäkilän suunnittelema Bollan kansi metallinhohtoisine käärmeineen on tavattoman upea! Toivoisin, että se päätyisi aikanaan myös kansainväliseen levitykseen. Mitä mieltä sinä olet näistä kansigrafiikoista?


Qing Li - Shinrin-Yoku. Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet ***** Readme 2018
Kun Brasilian sademetsät palavat, yksikään puheenvuoro metsän ja luonnon puolesta ei ole liikaa! Japanilainen tohtori Qing Li on tutkinut yli 30 vuoden ajan metsälääketieteen vaikutuksia japanilaisiin ja havainnut metsäkylvyllä olevan monenlaisia positiivisia terveysvaikutuksia. Eikä tämä vain Japaniin rajoitu, monia hankkeita ja tutkimuksia on tehty ja on vireillä ympäri maailman. Meille luonnonläheisille suomalaisille ei ole uutta se, että ulkona liikkuminen parantaa mielialaa ja lievittää stressiä. Mutta tutkitusti metsäkylvyllä on myös mitattavia fysiologisia vaikutuksia:  metsäkylvyt voivat alentaa verenpainetta ja sykettä, parantaa keskittymiskykyä ja muistia ja tehostaa immuunijärjestelmää lisäämällä elimistön luonnollisten tappajasolujen määrää. Kirja oli hurmaava lukukokemus. Tohtori Lin tapa kirjoittaa on viehättävä sekoitus tiedemiestä ja luonnonrakastajaa - pidin kovasti.


Jesús Carrasco - Intemperie **** Seis Barral 2013 (Fabriikki 2019)
Nimetön maa, nimetön pieni poika ja tuntematon vuosikymmen. Ehkä kirja sijoittuu jo lähitulevaisuuteen, jolloin ilmastonmuutos on tehnyt tehtävänsä. Kuivuus on piinannut aluetta vuosikaudet, mikään ei kasva, vettä ei ole ja kylät ovat autioituneet. Maisema on tasaista karrelle palanutta ja kivistä tasankoa, jossa suojaa paahtavalta auringolta ei suo edes varjo. Nuori poika on lähtenyt armottoman auringon ja tasangon armoille, sillä kodista on tullut sietämätön paikka elää. Isä on ilkeä ja pelottava, ja sitten on vielä tuo alguacil, kylän nimismies, joka on Pahan ilmentymä. Kun jano ja nälkä alkavat vaivata, poika huomaa, että vähänpä hän suunnitteli pakomatkaansa. Pimeällä hän löytää onneksi kaivon jostain hylätystä kylästä, jonne ilmaantuu myös juotavaa vuohillensa etsivä, hyväsydäminen vanha vuohipaimen. Kaksikon epätoivoinen pako jatkuu - hyvä ja paha taistelevat herruudesta. Voittiko hyvä, saiko paha palkkansa? Jossain määrin kyllä, sillä lopussa pisaroi raikas toivo. Uusi vahva ääni karusta ja kuumasta Extremadurasta!

MUUT KOTIMAISET
Aho & Soldan - Helsinki 1950-luvun väreissä **** Gummerus 2014
Eeva Kilpi - Punainen muistikirja ***** Wsoy 2019
Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. **** Wsoy 2019
Jouni Teittinen - Sydäntasku **** Poesia 2019

MUUT ULKOMAISET
André Aciman - Kutsu minua nimelläsi **** Tammi 2019
Alex Michaelides - Hiljainen potilas **** Gummerus 2019
Linda Olsson - Sonaatti Miriamille ** Gummerus 2010


Kirjankansibingossa sain kolme bingoa. Kiitos Marikalle kivasta kesähaasteesta!


Toivotaan kaunista syksyä, syysherkkuja ja lukuintoa!
- riitta

1. elokuuta 2019

Heinäkuun luetut ja kulttuuririennot


Heinäkuu oli hieno ja helteinen kuukausi, joka tarjosi vahvoja värejä, mukavia tapaamisia perheen parissa ja upeita näyttely- ja sightseeing-elämyksiä. Lapsenlapsen kanssa käytiin Luomuksessa ja katseltiin Helsinkiä. Taide-elämyksiä tarjosivat HAM & Ellen Thesleff ja Taidehalli & Susanne Gottberg. Hieno elämys oli myös Suruton kaupunki -näyttely Hakasalmen huvilassa.

Tuijan luotsaama naistenviikkohaaste innosti sentään jotain lukemaankin - kiitos siitä Tuija! Jotenkin onnistun näköjään valitsemaan itseäni miellyttäviä kirjoja. Toki se on mukavaa, mutta elämyksellisimpien kolmen valinta tulee hankalaksi. Valitsin elämyksellisimpien joukkoon Sylvi Kekkosen fiktiivisen henkilökuvan, vihdoinkin lukemani maagisen realismin klassikon ja japanilaista viisautta käsittelevän Wabi sabin.


Johanna Venho - Ensimmäinen nainen **** Wsoy 2019
Johanna Venhon fiktio Ensimmäinen nainen sai minut miettimään presidentin puolison asemaa ja elämää tuona, Suomenkin kannalta kriittisenä kylmän sodan aikana. Politiikka oli likaista ja valtapelien laineet kävivät korkeina. Sylvi K. ei toivonut miehestään poliitikkoa eikä presidenttiä, eikä halunnut julkisuuden valokeilaan, ujo ja vetäytyvä kun oli. Ajat olivat toiset, mutta silti mahtoi Kekkosten valinta olla Sylville rankka. Poliitikko tarvitsi vaimon, koska se lisäsi luottamusta. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Luin tekstiä sydän syrjälläni, kun Sylvi K. puhuu avioliittonsa vaikeista asioista. Hänen yksinäisyytensä huokuu riipaisevasti tekstistä; hän on Suomen ensimmäinen nainen, mutta avioliitossaan 'toinen nainen': kelpaa kuuntelijaksi ja kriitikoksi miehelleen, joka hakee läheisyyden ja rakkauden toisista. Tämä henkilökuva on toki fiktiota, mutta Johanna Venho tavoittaa herkällä korvalla sen, mitä Sylvi K. olisi voinut oikeastikin ajatella. Satu Kontisen suunnittelema kansi on yksi vuoden kauneimmista. Hieno ja koskettava henkilökuva.


Gabriel García Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys ***** Wsoy 1971
"Kolumbia on maa, jossa tapahtuu eniten ihmeitä neliömetrillä. Kaikki taivaan neitsyet laskeutuvat maan päälle ja kaikki Kristus-patsaat vuodattavat kyyneleitä. On näkymättömiä lääkäreitä, jotka leikkaavat umpisuolia ja selvänäkijöitä, jotka tietävät lottonumerot. On päivänselvää, että meillä on suora yhteys tuonpuoleiseen eikä kansa tule toimeen ilman taikauskoaan.”

Yllä oleva sitaatti on kolumbialaisen Laura Restrepon (s. 1950) teoksesta Dulce compañía (1995). Kun edelleenkin tilanne on tämä, ymmärtää ehkä paremmin edellisen kirjailijapolven Gabriel García Márquezin (s. 1927) käsittämätöntä mielikuvitusta. Maagisen realismin uranuurtaja, Sadan vuoden yksinäisyys oli neljäsataa sivua tarinankerronnan ja mielikuvituksen juhlaa; samannimisten Aurelianojen ja José Arcadiojen selkamelskassa haastavaakin, mutta olihan tämä uskomaton kokemus alun tahmeudesta huolimatta!


Beth Kempton - Wabi sabi  **** Basam Books 2019
Useimmat meistä ovat kuulleet wabi sabista, ja nyt britti Beth Kempton omistaa wabi sabi -käsitteelle kokonaisen kirjan selittääkseen sen olemusta länsimaalaiselle. Wabi sabi on tapa suhtautua elämään ja nähdä kauneutta epätäydellisyydessä. Se koostuu kahdesta sanasta: wabi, joka tarkoittaa yksinkertaisuutta ja nöyryyttä, hiljaisen tyytyväisyyden tunnetta ja sabi, joka tarkoittaa ajan kulumisen, kaiken katoavaisuuden ja jatkuvan muutoksen hyväksymistä. Wabi sabi pitää arvossa kaikkea ajan patinoimaa ja epätäydellistä ja elämäntapana se tarkoittaa kauneuden näkemistä ja sen arvostamista pienissä arkisissa asioissa ja esineissä sekä tässä hetkessä elämistä. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kirja oli erittäin kiinnostava ja mieluinen lukukokemus, joskin self help -osuudet kiinnostivat vähemmän kuin kaikki japanilaisuus. Tuntuu, että hippunen wabi sabin tarjoamasta tyyneydestä olisi hiipinyt minunkin mieleeni.

MUUT KOTIMAISET
Anni Mäentie - Aurinkotuoli **** Kulttuurivihkot 2019
Malla Rautaparta - Hyvän hengityksen anatomia **** Basam Books 2019 ❤︎
Nelli Ruotsalainen - Täällä en pyydä enää anteeksi **** Pesä Kustannus 2018
- tämä oli vahva ja vimmainen, mutta helteen pökerryttämänä en saanut bloggausta aikaiseksi.
Henriikka Tavi - Tellervo *** Teos 2018
Noora Vallinkoski - Perno Mega City **** Atena 2018 ❤︎

MUUT ULKOMAISET
Rachel Cusk - Siirtymä **** S & S 2019
Hanna Gustavsson - Yölapsi **** Sammakko 2019


KIRJANKANSIBINGO
Kesä-heinäkuussa luetuista 14 teosta on sopinut Marikan luotsaamaan kirjankansibingoon. Yhden bingorivin olen saanut.

Beth Kempton - Wabi sabi  Puu, tosin vain oksa kannessa
Hanna Gustavsson - Yölapsi  / Piirroskuva
Johanna Venho - Ensimmäinen nainen / Unenomainen
Rachel Cusk - Siirtymä  / Ruutuja
Noora Vallinkoski - Perno Mega City Matkalla (matkailuviiri)
Henriikka Tavi - Tellervo / Lempiväri
Virve Heininen - Italian valossa  / Lomahaave
Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt / Hauska
Heine Bakkeid - Meren aaveet  / 
Liv Strömquist - Einsteinin vaimo  / Nainen
Shaun Usher - Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa  / Vähintään 5 väriä
Louise Penny - Kuolema kiitospäivänä  / Jännitys
Rachel Cusk - Ääriviivat  / Ei kuvaa
Jere Vartiainen - Minuus │ Miinus  / Mies

HELMET 2019 JA SEINÄJOEN KAUPUNGINKIRJASTON MAAHAASTE
Albania, Argentiina, Chile, Ecuador, Espanja, Etelä-Afrikka, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Japani, Kanada, Kolumbia, Neuvostoliitto, Nicaragua, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Skotlanti, Suomi, Turkki, Venezuela, Venäjä, Viro & Yhdysvallat.

Helmet-haasteesta puuttuu aina vaan 10 kohtaa, mutta Seinäjoen kaupunginkirjaston haaste tuli täyteen: 25 maata, joko niin että kirjailija on kotoisin ao. maasta tai tapahtumat sijoittuvat sinne. Nämä molemmat lukuhaasteet löytyvät tästä linkistä.


Kauniita kesäpäiviä, kesän herkkuja ja hyviä lukuelämyksiä elokuuhusi!
- riitta

29. kesäkuuta 2019

Kesäkuun luetut



Olen nauttinut alkukesästä täysillä, kierrellyt siellä täällä ja ihastellut puutarhan kukintaa 
& vehreää luontoa. Toisessa blogissani kirjoitin mm. näistä. Tuntuu etten muka olisi lukenut mitään,
mutta 10 kirjaa kertyi. Niistä valitsin elämyksellisimmiksi seuraavat:


Virve Heininen - Italian valossa ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎ Didrichsenin taidemuseo 2007 / lomahaave
En nähnyt Didrichsenin taidemuseossa kevätkaudella 2007 ollutta näyttelyä Italian valossa, jonka näyttelyjulkaisu tämä upea ja monisivuinen taidekirja on. Taidehistorioitsija Virve Heininen esittelee mielenkiintoisesti Elin Danielson-Gambogin elämänkaaren, hänen monet asuinpaikkansa Italiassa ja miehensä, Rafaello Gambogin ja muuta italialaista aikalaistaidetta. Taiteilijapuolisot työskentelivät yhdessä ja heidän tyylinsä ovat lähellä toisiaan. Kirjassa on useita teospareja, Elinin versio ja Rafaellon versio, mikä oli todella mielenkiintoista. Italian valossa on kauttaaltaan suomen- ja ruotsinkielinen. Lopussa on lisäksi kattava yhteenveto italiaksi, olihan näyttely ja tämä upea näyttelyjulkaisu Suomen ja Italian kulttuuriyhteistyön tulosta. Taideteosten kuvat ovat isokokoisia ja Heininen kertoo niistä tavattoman kiinnostavasti. Halosenniemen kesänäyttelyssä - Naisia tupa täynnä - on esillä kymmenkunta Elin Danielson-Gambogin teosta.


Heine Bakkeid - Meren aaveet **** Into 2019  / yö
Meren aaveet on norjalaisen Heine Bakkeidin (s. 1974) esikoisdekkari, joka vie lukijan Pohjois-Norjan karuille ja myrskyäville rannikoille. Thorkild Aske on virastaan hyllytetty poliisin sisäisessä tutkinnassa työskennellyt keski-ikäinen mies. Neljä vuotta sitten hän töpeksi oikein olan takaa: rakastui väärään naiseen ja ajoi huumeissa kolarin, jossa nainen kuoli. Mies kantaa hirveää syyllisyyttä, on itsetuhoinen ja tapahtunut on traumatisoinut hänet syvästi. Aske on juuri päässyt vankilasta ja yrittää rakentaa uutta elämää vankilanjälkeiselle itselleen.
Jännittävä, vauhdikas, intensiivinen ja tiheätunnelmainen. Odotan mielenkiinnolla Asken seikkailujen seuraavaa osaa, joka on jo ilmestynyt norjaksi - Møt meg i paradis / Tavataan paratiisissa (2018). Toivottavasti sekin saadaan pian suomeksi.


Shaun Usher - Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa **** Like 2019 / vähintään 5 väriä
Shaun Usherin intohimo vanhoja kirjeitä kohtaan poiki ensin pari huippusuosittua blogia ja sitten tämän ensimmäisen kirjan Letters of Note / Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa. Tätä hienoa ja tyylikkäästi toimitettua kirjaa lukiessa tulee ensimmäiseksi mieleen, mitä meistä internetajan ihmisistä jää tuleville historiantutkijoille. Tuskin kukaan säilyttää sähköpostejaan ja vaikka säilyttäisikin, eihän niissä ole yhtään samaa charmia kuin käsinkirjoitettuissa kirjeissä! Mieleeni muistuu mm. suomalaisten taiteilijoiden elämäkertojen hurmaava kirjeenvaihto: Albert Edelfelt kuvitti Pariisista äidilleen lähettämiään kirjeitä piirroksin ja Ellen Thesleffin kirjeissä taiteilijatartovereilleen oli kielten hurmaava sekamelska! Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa on kirjana tyylikäs ja kaunis ja kerrassaan hurmaavaa luettavaa!

MUUT KOTIMAISET
Riitta Konttinen & Ulla Savojärvi - Elin Danielson-Gambogi **** HML taidemuseo 1995
Jere Vartiainen - Minuus │ Miinus *** Kolera 2019 / mies

MUUT ULKOMAISET
Rachel Cusk - Ääriviivat *** S & S 2018 / ruutuja
Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt **** Tammi 2019 /piirroskuva
Louise Penny - Kuolema kiitospäivänä *** Bazar 2019 / jännitys
Liv Strömquist - Einsteinin vaimo *** Sammakko 2019 / nainen
Fred Vargas - Muistoksi käynnistäsi *** Gummerus 2019 / hauska


Marikan luotsaamassa Kirjankansibingossa tilanne näyttää tältä.
Ehkä heinäkuussa täyttyy ensimmäinen bingorivi. 
Käy kurkkaamassa Marikan Oksan hyllyltä -blogiin ja tule mukaan tähän kivaan haasteeseen! 


Ihanaa heinäkuuta, topivottavasti Keski-Euroopan järkyttävä helle ei saavu tänne!
Kaiken varalta kuitenkin ’viileitä vesiä’.
- riitta