21. marraskuuta 2019

Pirjo Puukko - Kunnes jalkasi kantavat


En halua kasvaa aikuiseksi, jos se on noin ankeaa. 
Aikuisuuden kuva on hymyttömän iloton.

Pirjo Puukon esikoisromaani Kunnes jalkasi kantavat kertoo Ellistä ja Anitasta, äidistä ja tyttärestä. Heitä yhdistää oikeastaan vain äiti-tytärsuhde, kaikki muu heissä ja heidän elämässään on erilaista. He kuuluvat eri sukupolviin ja kasvavat täysin erilaisissa ympäristöissä; heitä erottaa myös koulutus. Suhtautuminen äitiyteenkin on erilaista. Kirjan kannen kohdut viittaavat tähän naisia yhdistävään fysiologiseen tekijään, mutta myös suhtautumistavan eroon: toiselle raskaus ja äitiys ovat rangaistus, toiselle elämän suurin lahja.

Samalla romaani kertoo suomalaisesta perheestä, elämästä ja yhteiskunnasta aina 30-luvulta nykypäiviin. Tarina on monessa suhteessa surullinen ja traaginen; uskon että vastaavia sodan mutkistamia kohtaloita löytyy Suomesta vaikka millä mitalla. Nykyisestä hyvinvoinnista käsin tekee hyvää katsoa, miten köyhiä maaseudulla ennen sotia ja niiden jälkeen oltiin ja miten vaatimattomissa oloissa elettiin. Köyhyys olisi riittänyt yksinäänkin elämän haasteeksi, mutta sota sekoitti kaiken, ihmissuhteetkin, romaanissa loppuelämäksi.

Vuonna 1927 syntynyt Elli kasvoi hyljeksittynä kuin huutolaistyttö. Hän jäi orvoksi äidistään jo vauvana ja päätyi isoisänsä Ukon ja kahden tätinsä Hallanmökkiin. He kohtelivat pientä Elliä kuin saastaa: työtä ja nöyryytystä aamusta iltaan. Oliko Elli äitinsä Saaran avioton lapsi? Tämä ei minulle aivan selvinnyt, mutta köyhyyden ohella häpeä äpärästä voisi selittää vihantunteet. Rakkautta ja välittämistä Elli sai osakseen vain Viipurissa asuvalta kummitädiltään ja piikapaikkansa rouvalta. Sota-ajan tansseissa hän rakastui yksinäisen ja rakkaudetta jääneen tytönsydämensä koko voimalla rehdiltä vaikuttavaan Oivaan, mutta sitten kirjeiden tulo rintamalta lakkasi. Vanhapiika oli halveksittu siviilisääty tuohon aikaan ja siksi Elli ajautui sotien jälkeen avioliittoon Taunon kanssa, vaikka ensirakkauden pettymys kaihersi edelleen sydämessä. Syntyi kolme lasta.

Esikoistytär Anita syntyi vuonna 1949, ei-toivottuna ja ei-harkittuna; oli liian köyhää ja yhden huoneen asunnossa liian ahdasta. Lisäksi Elli ei uskonut soveltuvansa äidiksi ja raskaus tuntuikin hänestä rangaistukselta.  Pieniä ilonhetkiä oli, mutta äidin ja tyttären suhde viileni entisestään Anitan tullessa teini-ikään. Elli vahti tytärtään kuin haukka ja varoitteli pojista, peläten tämän mahdollisen raskaaksitulon tuomaa häpeää. Vaimonsa tossun alla ollut isä Tauno kuitenkin ymmärsi ja tuki tytärtään. Anitasta kasvoi määrätietoinen nuori nainen, joka eli nuoruuttaan kuohuvassa 60-luvun Helsingissä.  Äidin ja tyttären välit kärjistyivät katkeamispisteeseen, kun Elli puhui ’pahaa’ Anitan avomiehestä Olasta. Mies oli ison talon poika Pohjanmaalta, aivan kuten hänet pettänyt Oiva. Pohjalaisiin ei ollut luottamista, piste.

Minulla on nyt tämä aarrekumpu ja sen arvokas lasti rakastettavana.

Elli ja Anita ovat kirjan keskeiset henkilöt ja minäkertojat ja Puukko on osannut loihtia heille tunnistettavat omat äänet. Pidin erityisesti Anitan rauhallisesta ja asioita analysoivasta äänestä. Isä Taunon henkilökuva jäi vähän hämärämmäksi, kun taas pohjanmaalaiset asenteet hemmoteltuna kukkona kasvaneen Olan hahmossa piirtyivät terävinä. Varakaskaan koti ei tarjoa lapselle rakentavaa kasvuympäristöä, jos kodin ilmapiiri on rakkaudeton. Olan perheessä oli myös omat sodan tuomat tragiikkansa.

Ajankuva eri vuosikymmenillä oli tarkkaa, kirjailija on tehnyt taustatyönsä varsin huolella. Pidin siitä, että yksilötason historiasta kuvaus poukkoli laajemmaltikin yhteiskuntaan eri vuosikymmenillä. Historialliset tapahtumat putkahtivat luontevasti tekstiin ja kiinnittivät hahmot aikaansa. Lukiessa koin, että yksilötason kerronta oli kenties turhankin yksityiskohtaista. Mutta toisaalta tarkka arjen kuvaus teki historiallisen kontekstin eläväksi. Elli ja Tauno joutuivat muuttamaan työn perässä Savosta Helsinkiin; oli yleislakkoa, ahdasta lähiöasumista ja noottikriisiä. Anitan nuoruuden ajasta muistan itsekin elävästi Tšekkoslovakian miehityksen, Vanhan valtauksen ja Vietnamin sotaa vastustavat mielenosoitukset. Kunnes jalkasi kantavat sopii hienosti lähihistorian kertauskurssiksi romaanimuodossa. Minulle kuuskyt- ja seiskytlukujen nuorelle tämä oli aikahyppy omaan nuoruuteen ja mieleeni muistui monia ilmiöitä ja asenteita. Sukupolvien välinen kuilu ja äiti-tytärsuhteen mutkikkuus kuulunevat asiaan, omiakin muistoja tästä on. Nuorena ei jaksanut ymmärtää sodan kokeneiden ja rintamamiestalonsa velkojen kanssa sinnittelevien vanhempien vakavuutta ja kaikesta murehtimista. Anitakin halusi elää ja kokea, katsoa luottavaisesti tulvaisuuteen, mutta oman osansa hänkin elämän kovassa koulussa sai.

Sääli nousi pintaan ja mieleni tuli surulliseksi erityisesti Ellin ja Taunon elämästä. Molemmat olivat aikansa ja ympäristönsä kasvatteja ja molemmat olivat sodan uhreja, tavallaan. Aviopuolisoiden välinen puhumattomuus ja hiljaa kärsiminen tuntuivat tosi pahalta. Yhdessä ei oltu onnellisia, mutta jatkettiin lasten ja tavan vuoksi. Aikakin tosin oli toinen eikä avioeroihin suhtauduttu 70-luvulla niin mutkattomasti kuin nykyään. Ellin elämänikäistä katkeruuden hautomista minun oli vaikeinta ymmärtää. Kyllä, molempia tuli sääli. Meillä on Suomessa niin syvään juurtunut vaikenemisen kulttuuri, toivottavasti uudet sukupolvet saavat sen rikotuksi. Kun jalkasi kantavat onnistui liikuttamaan koskettavilla elämäntarinoillaan. Hyvä esikoisromaani pienestä pitkästymisestä huolimatta.

Pirjo Puukko - Kunnes jalkasi kantavat
Kansi Amelia Nyman
Stresa 2019
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Muualla: Kirjojen kuisketta

Olen lukenut myös Pirjo Puukon novellikokoelman Mutkanlukutaito, josta pidin kovasti.

“Kuinka pitkä matka on mielestä toiseen? Joskus se on kuiskauksen päässä ja toisinaan ei edes huutamalla ylety.”


6 kommenttia:

  1. Minäkin aion lukea tämän jossain vaiheessa. Kiinnostavalta kuulostaa tällainen kertomus, jossa yhdistyvät sekä yksilötason että yhteiskunnan lähihistoria. Koskettavan tuntuisia ovat myös nuo ihmiskohtalot kertomasi perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksia herätävä kirja, juurikin naisten näkökulmasta. Kyllä Suomi on harpannut hyvinvoinnissa eteenpäin huimin askelin, vaikka köyhyyttä ja eriarvoisuutta edelleen onkin.

      Poista
  2. Hyvin mielenkiintoisen tuntuinen kirja. Tarinan ja psykologisen kuvauksen lisäksi tarkka ajankuva on mielestäni upea piirre kirjailijassa. Arvostelit täällä aikaisemmin Heidi Köngäksen kirjan. Luin oitis häntä ja tarkka ajankuvaus ja tautatyö oli nautittavaa luettavaa. Se vei hetkeksi pois tästä ajasta ja yhteiskunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pienet aikaa kuvaavat jutut välähtävät hauskasti ja yllättäenkin tekstistä. Milloin tuli joku tuote markkinoille, milloin saatiin perheeseen televisio ym. Näistä tuli tällaiselle 'vanhalle' bloggarille runsaasti muistojen muistumia. Elli katkeroitui syvästi ensirakkautensa takia. Ehkä entisajan naiset kokivat sen niin pahana. Oma tätini esim. ei mennyt koskaan naimisiin, kun ensirakkaus nai toisen, varakkaamman. Mietin paljon myös omaa äitiäni ja minua erottavaa sukupolvien kuilua. Ei me ymmärretty toisiamme ennen kuin sitten aikuisiällä. Anteeksi saatiin puolin ja toisin.

      Poista
  3. Minulla on tämä kirja parhaillaan luennassa. Olen tykännyt ainakin tähän asti lukemastani.

    Minäkin mietin Ellin alkuperää. Hänellä oli kuitenkin isosisko Saima ja isä, enkä ainkaan tähän asti ole vielä saanut sitä kuvaa, että isä ei olisi ollut oma isä. Toisaalta oudosti mies käyttäytyi, mutta oliko se sitten sitä, että joutui äkkiseltään kahden pienen tytön yksinhuoltajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailija valisti minun höperyyttäni: kyllä Saimalla ja Ellillä samat vanhemmat olivat. Isästä ei vain tainnut olla pienen vauvan hoitajaksi. Mutta en tajunnut, miksi isoisä Ukko ja tädit niin kauheasti pientä Elliä simputtivat. Ehkä mieleni haki jotain selitystä tälle tylylle kohtelulle. Taidan olla luova lukija 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi - Thank you for your comment ♥ Poistan kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit. All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja. Blogger-blogina Kirja vieköön! noudattaa Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.