29. marraskuuta 2019

Marraskuun luetut, Helmet 2019 & toive Ylelle


Vuoden ikävin kuukausi on onneksi selätetty - kaamosta, pimeää, märkää ja väsymystä. Siksi olen kääntänyt katseen jo kohti joulua, poltellut kynttilöitä ja hakenut tunnelmaa esim. Koiramäen pajutallista. 

  • Vuoden kauneimmat kannet -äänestys keräsi runsaasti osanottajia blogissani. Tasapelillä voittoisat olivat Bolla ja Ensimmäinen nainen, kolmanneksi tuli hurmaava Lintu Sininen. 
  • Tulevan kevään uutuuskirjat listasin myös. Käypä kurkkaamassa, melkein kaikki ovat jo varattavissa kirjastosta.
  • Iloitsin kovasti minulle tutuista Finlandia-voittajista - Pajtim Statovcista ja Marisha Rasi-Koskisesta ❤︎
  • Helmet-haastekin vihdoin täyttyi. 
  • Sain luettua 11 ohuehkoa kirjaa ja seikkailin myös Viron runokartan läpi. 
  • YLE kutsui Tanssivan karhun 25-vuotisjuhlavuoteen osallistuneita kirjabloggareita kylään. Kirjabloggarit ovat tehneet Ylen kanssa yhteistyötä mittavan 101-kirjaa -projektin ja Tanssivan karhun kanssa. Koko kansan verovaroilla kustannettu yleisradio tarjoaa luvattoman vähän kirjallisuus- ja kulttuuriohjelmaa - eikä primetime-aikaan ainuttakaan. Yhdyn täysin bloggarikollega Tuijan avoimeen kirjeeseen Ylelle. Kuvan otti Airi.


Olen näköjään muuttunut hyvin hellämieliseksi Goodreads-tähtien antamisessa - melkein kaikille neljä tähteä! Mutta kaikissa lukemissani kirjoissa on ollut niin paljon hyvää. Kuukauden elämyksellisimmiksi kirjoiksi valitsin seuraavat kolme:


Markku Kaskela, Tomi Kontio - Vaelluksia Italiassa **** Avain 2019
Vuoden 2019 matkakirjaksi valittu Vaelluksia Italiassa toimi loistavasti unelmointikirjana marraskuun harmaudessa! Kuvat ja tekstit olivat mielenkiintoisia, ja erityisesti nautin Firenzen kuvauksesta, koska omat muistot olivat tuoreina mielessä. Tykkäsin - haluan viettää Salmenniemen tapaisen täydellisen päivän Roomassa seuraavaksi!


Suvi Vaarla - Westend **** Wsoy 2019
Merkillistä 90-luvun lamassa oli se, että joitakin se ei koskettanut millään lailla ja toiset se vei vuosien velkakierteeseen, konkurssiin ja työttömyyteen. Vaarla kirjoittaa loistavasti esiin tuon ajan tunnelmat, katunäkymät ja yleisen ilmapiirin, ja teksti on kaunista, sujuvaa ja huoliteltua. Siitä huokuu melankolisuus, vai tulkitsinkohan minä vain niin omista kokemuksistani käsin? Koskettava ja aidon oloinen lama-ajan kuvaus, hieno esikoisromaani.⠀


Maggie Nelson - Sinelmiä **** S&S 2019
Nelson tekee tässä kirjassa surutyötä, hänellä on sinelmiä sielussa. Yksinäisenä ja ahdistuneena hän kyselee voiko väri parantaa, synnyttääkö se toivoa, synnyttääkö se epätoivoa. Sinelmiä on ohut kirja, alle sata sivua. Sivuilta löytyy 240 lyhyttä filosofista pohdintaa sinisestä ja ties mistä. Asia-ajatelmien väliin putkahtaa riipaisevan avoimia henkilökohtaisia tuntoja, joista huokuu mittaamaton suru ja ikävä menetettyä rakastettua kohtaan.

 MUUT KOTIMAISET
 Aho & Soldan: Suomi 1950-luvun väreissä **** Gummerus 2019
 Minna Eväsoja - Wabi ja Sabi, mietiskelypäiväkirja **** Gummerus 2019
 Lamppu Laamanen - Jumala ja erotiikka, Miina Äkkijyrkkä *** Johnny Kniga 2019
 Pirjo Puukko - Kunnes jalkasi kantavat **** Stresa 2019
Anne Salovaara - Näin piirretään kuu **** Atrain & Nord 2019

MUUT ULKOMAISET
Lucia Berlin - Ilta paratiisissa *** Aula & Co 2019
La Colectiva - Imágenes de la memoria **** Filodecaballos 2019
John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe **** Wsoy 2013
Viron runokartta

--------------------

HELMET-HAASTE 2019 VIHDOINKIN SUORITETTU!
Haaste oli pitkään vain yhtä kohtaa vailla, nimittäin alle 18-vuotiaan suosittelemaa kirjaa. Tähän hankalaan kohtaan sain paljon vinkkejä Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmästä. Kiitän! Päädyin lukemaan John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
- Johanna Venho - Ensimmäinen nainen **** Wsoy 2019

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
- Lina Bengtsdotter - Francesca *** Forum 2018

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue / sarjakuva
- Hanna Gustavsson - Yölapsi **** Sammakko 2019

4. Kirjailijan ainoa teos
- Eeva Turunen - Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa ***** Siltala 2018

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 Silene Lehto - Kuplapoika, kultapoika ***** Wsoy 2019

6. Rakkausromaani
- Kai Aareleid - Lue minua ***** Ntamo 2018 - ei romaani, vaan rakkausrunoja ❤︎

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Luis Sepúlveda - Historia de una gaviota y del gato que le enseñó a volar *** Tusquets 1996-2001

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
- Gabriel García Marquez - Sadan vuoden yksinäisyys ***** Wsoy 1971

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
 - John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe **** Wsoy 2013

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja 
- La Colectiva - Imágenes de la memoria **** Filodecaballos 2019
Ei näitä eteläamerikkalaisia naisia ehkä rodullistettuina voi pitää, mutta en ehtinyt lukea tähän kaavailemaani Toni Morrisonia.

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
- Paula Nivukoski - Nopeasti piirretyt pilvet **** Otava 2019

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
- Lytton Strachey - Kuningatar Viktoria **** Into 2019

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
- Katri Kirkkopelto - Lintu sininen *** Lastenkeskus 2019

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
- Katja Kärki - Jumalan huone ***** Bazar 2019

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
- Laura Lindstedt - Ystäväni Natalia **** Teos 2019

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
- Heikki Kännö - Mehiläistie **** Sammakko 2017

17. Kirjassa on kaksoset
- Claudie Gallay - Odottamaton kauneus *** Wsoy 2019

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Beth Kempton - Wabi sabi  **** Basam Books 2019

19. Et pidä kirjan nimestä (erityisemmin)
- Anja Erämaja - Imuri *** Wsoy 2019

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
- Anilda Ibrahimi - Punainen morsian ***** Tammi 2010

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
- Lamppu Laamanen - Jumala ja erotiikka, Miina Äkkijyrkkä *** Johnny Kniga 2019 
  (myös Miinan omaa tekstiä)

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
- Tiina Laitila Kälvemark - Seitsemäs kevät **** Wsoy 2017

23. Kirjan nimessä on jokin maa (tosin kansallisuus!)
- Karina Sainz Borgo - La hija de la española ***** Lumen 2019

24. Sokkona hyllystä valittu kirja
- Kati Kanto - Suomalais-italialainen rapsodia ** Omakustanne 2017

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
- Heine Bakkeid - Meren aaveet **** Into 2019

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
- Qing Li - Shinrin-Yoku. Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet ***** Readme 2018

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
- Pasi Klemettinen - Karjalan räyhähenget **** SKS 2018

28. Kirjan kannessa on kuu
- Sergio Ramírez - Anteeksianto ja unohdus ja muita novelleja **** Aviador 2019

29. Kirjassa nähdään unia
- Jelena Tšižova - Naisten aika **** Into 2018

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
- Indrek Hargla - Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru *** Into 2019

31. Kirjassa kuljetaan metrolla
- Colm Tóibín - Brooklyn **** Tammi 2011

32. Kirjan nimessä on ammatti
- Almudena Grandes - Los pacientes del doctor García ***** Tusquets 2017

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
- Federico García Lorca - Veren häät ja muita näytelmiä **** Otava 1977

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
- Shaun Usher - Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa **** Like 2019

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
- Louise Penny - Kuolema kiitospäivänä *** Bazar 2019

36. Kirjassa ollaan yksin
- Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt **** Tammi 2019

37. Pienkustantamon julkaisu
- Mai Tolonen - Kupai nau - nähdään pian **** OK-kirja 2018

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
- Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan ***** Wsoy 2002 (Neuvostoliitossa kielletty 60-luvun lopulle)

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
- Luis Sepúlveda - Un viejo que leía novelas de amor **** Tusquets 1988

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
- Gail Honeyman - Eleanorille kuuluu ihan hyvää **** Wsoy 2018

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
- Alex Michaelides - Hiljainen potilas **** Gummerus 2019
Hassu kohta, tähän sopivat kaikki kirjat, jotka kertovat nykyisyydestä; en halua tästä päivästä minnekään.

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
- Domenico Starnone - Kepponen ***** Wsoy 2019

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
- Orhan Pamuk - Punatukkainen nainen ***** Tammi 2019

44. Kirja kertoo Berliinistä
- Juan Eslava Galán - El amor en el jardín de las fieras ** Espasa 2016

45. Kirjan nimessä on kieltosana
Meidän Kallio. Ei päivää ilman Elantoa *** Into 2019

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
- Elizabeth Strout - Kaikki on mahdollista **** Tammi 2019

47. Kirjassa on alle 100 sivua
- Aki Salmela - Eläimen varjo *** Tammi 2019

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä- Linda Olsson 
Sonaatti Miriamille ** Gummerus 2010 

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
- Hiro Arikawa - Matkakissan muistelmat **** S & S 2019

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja 
- J. M. Coetzee - Michael K:n elämä *** Otava 1984


⭐️⭐️⭐️

Toivotan kaikille lukijoilleni leppoisaa joulunodotusta & hyviä lukuhetkiä!

2 kommenttia:

  1. Onnittelut Helmet-haasteen loppuun saattamisesta! Minulta puuttuu vielä pari kohtaa, mutta kirjat niihin olen valinnut, toista aloitellutkin. Enköhän siis saa haasteen täyteen ennen vuoden päättymistä.
    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea Helmet-haasteen suorittamisesta. Hieno juttu. Itse en ole siihen osallistunut. Mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.