hieman valheita
me molemmat haluamme
muistaa jotain
unohtaa jotain
me molemmat haluamme
tule ja rakasta minua
Viime vuonna luin Kai Aareleidilta proosa- ja lyriikkaotteita Viro-instituutin Nippernaati 2:sta ja pidin kovasti hänen pehmeästä äänestään. Kun romaani Korttitalo ilmestyi suomeksi, luin sen tietysti heti tuoreeltaan, ja se olikin minulle yksi viime vuoden parhaista lukuelämyksistä. Sama ihastuttava tyyli jatkuu tässä kirjailijan ensimmäisessä suomeksi julkaistussa runokokoelmassa Lue minua. Aareleidin ääni tuudittaa ja hellii.
Tähän kokoelmaan on valittu runoja kahdesta eri kokoelmasta: Naised teel / Naisia tiellä (2015) & Vihm ja vein / Sade ja viini (2015). Suomennoksista vastaa kirjailija itse. Runot on ryhmitelty seuraavien otsikoitten alle: Bukharalainen yösoitto, Läheisyydestä, Kafka ja kaasutin, Porto, Porto, Sagö ja Hitaita hetkiä. Useimmat runot puhuvat rakkaudesta; erottavasta välimatkasta, lähtemisestä, jäämisestä ja eroista. Kun tytöstä kasvaa aikuinen nainen, ajatukset ja tunteet rakkaudesta muuttuvat. Aareleid pukee nämä tunnot sanoiksi koskettavasti ja herkästi. Rakkausrunojen ohella runoilija puhuu luonnosta, merestä ja vuodenajoista; elokuista ja kesän loppumisesta.
Meri on olennainen elementti. Monesti valtameri erottaa rakastavaiset, mutta meri lohduttaa myös: rannalla tuntee olevansa lähempänä rakastettuaan, välimatka ikäänkuin kuroutuu. Runominä tuntuu matkustaneen paljon ja saapuminen ja lähteminen toistuvat. Haikeus on kuitenkin lempeää ja asiallisen toteavaa, ei raastavaa: ... sillä minä lähden ja sinä jäät / eikä tämä tule muuttumaan...
Pääsemme runoilijan matkassa myös kaupungin kovaan yöhön, jossa nainen ottaa omansa ihmissutena. Mutta hän maksaa kovan hinnan: ... tässä on ainoastaan yksi heikko kohta / jokaisen kerran jälkeen / sydän / on jäätynyt taas lisää. Naisen osa on usein miehelle alisteinen ja hänen on opeteltava odottamaan. Aamuyön sudenhetkinä, valvottuina öinä runominä kuuntelee reittikoneita taivaalla ja tietää niiden perusteella, mitä kello on. Mutta lohdullista on, että yö loppuu aina:
yö loppuu aina
Osassa Kafka ja kaasutin on ihania ja kirpaisevia ensirakkauden muistoja. Elämä näyttää arvaamattomuutensa ja kauniin haikeutensa, kun vuosien jälkeen tyttö ja poika kohtaavat toisensa kadulla. Toinen pitää kädestä pientä poikaansa, toinen tytärtään. He eivät pysähdy, mutta toisen huulilla on yhä tallella se molempien ensisuudelma. Voiko ensirakkaudesta ja elämän mutkista kauniimmin puhua! Minua viehätti kovasti myös runo Filipendula ulmaria. Noissa biologiksi aikovan pojan lausumissa sanoissa tyttö kuuli villiä eroottista latausta: ... niissä kahdessa sanassa oli / hulluutta / salaisuuksia / lupauksia / vieraita reittejä... Mutta ei pojasta biologia tullutkaan; pojasta tuli pankkiiri, joka näkyy joskus televisiossa: ... tämä sama suu / sanoo nyt muita sanoja / tämä sama suu. Minusta sanat sama suu kuulostavat valtavan eroottisilta!
Kun nyt odotamme suurin toivein unelmiemme kesää, ehkä Aareleidin säkeet innostavat meitä tarttumaan napakammin kesän jokaiseen hetkeen, sillä valoisat alkukesän yöt muuttuvat nopeasti pimeiksi elokuun illoiksi ja sitten tulee syksy - ja kurjet lähtevät taas:
Meri on olennainen elementti. Monesti valtameri erottaa rakastavaiset, mutta meri lohduttaa myös: rannalla tuntee olevansa lähempänä rakastettuaan, välimatka ikäänkuin kuroutuu. Runominä tuntuu matkustaneen paljon ja saapuminen ja lähteminen toistuvat. Haikeus on kuitenkin lempeää ja asiallisen toteavaa, ei raastavaa: ... sillä minä lähden ja sinä jäät / eikä tämä tule muuttumaan...
Pääsemme runoilijan matkassa myös kaupungin kovaan yöhön, jossa nainen ottaa omansa ihmissutena. Mutta hän maksaa kovan hinnan: ... tässä on ainoastaan yksi heikko kohta / jokaisen kerran jälkeen / sydän / on jäätynyt taas lisää. Naisen osa on usein miehelle alisteinen ja hänen on opeteltava odottamaan. Aamuyön sudenhetkinä, valvottuina öinä runominä kuuntelee reittikoneita taivaalla ja tietää niiden perusteella, mitä kello on. Mutta lohdullista on, että yö loppuu aina:
yö loppuu aina
sitä ei usko
mutta yö päättyy
synkkyys lakkaa
pimeys katkeaa
hämärä hajoaa
päivä on levällään edessäsi
yö loppuu aina
Osassa Kafka ja kaasutin on ihania ja kirpaisevia ensirakkauden muistoja. Elämä näyttää arvaamattomuutensa ja kauniin haikeutensa, kun vuosien jälkeen tyttö ja poika kohtaavat toisensa kadulla. Toinen pitää kädestä pientä poikaansa, toinen tytärtään. He eivät pysähdy, mutta toisen huulilla on yhä tallella se molempien ensisuudelma. Voiko ensirakkaudesta ja elämän mutkista kauniimmin puhua! Minua viehätti kovasti myös runo Filipendula ulmaria. Noissa biologiksi aikovan pojan lausumissa sanoissa tyttö kuuli villiä eroottista latausta: ... niissä kahdessa sanassa oli / hulluutta / salaisuuksia / lupauksia / vieraita reittejä... Mutta ei pojasta biologia tullutkaan; pojasta tuli pankkiiri, joka näkyy joskus televisiossa: ... tämä sama suu / sanoo nyt muita sanoja / tämä sama suu. Minusta sanat sama suu kuulostavat valtavan eroottisilta!
Kun nyt odotamme suurin toivein unelmiemme kesää, ehkä Aareleidin säkeet innostavat meitä tarttumaan napakammin kesän jokaiseen hetkeen, sillä valoisat alkukesän yöt muuttuvat nopeasti pimeiksi elokuun illoiksi ja sitten tulee syksy - ja kurjet lähtevät taas:
sinikellopelto
sinertää laajempana kuin ikinä muistan
heinän ja kaiken kukkivan tuoksu
tämän maan kesien tuoksu
ja soiden kurjet taas täällä
kurjet taas
...
lehmukset tuoksuvat
kesä
mutta pian
kaikki elokuut loppuvat samalla tavalla
kaikki elokuut loppuvat
kaikki elokuut
kaikki
Kai Aareleid on eittämättä kirjailija ja runoilija minun makuuni. Hän sanoo terävät ja särmikkäätkin ajatuksensa kauniin pehmeästi. Mutta kauneudessa ei ole minkäänlaista makeilevuutta, vaan juuri sopivaa ytimekkyyttä. Aareleidin runot ovat helposti lähestyttäviä ja elämyksellisiä. Suositan kokoelmaa lämpimästi, sillä uskon että se on eri-ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville naisille mieluinen. Onpa ihanaa, että saamme hänet toukokuussa vieraaksi HelsinkiLitiin!
Kai Aareleid - Lue minua
Suomentanut Kai Aareleid
Kansi Göran de Kopior
Kannen kuva Maurice Brazil Prendergast, Beach No. 3 (n. 1913)
Ntamo 2018
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 37 (pienkustantamon julkaisu)
Seinäjoen kaupungin maahaaste: Viro
Muissa blogeissa: Mummo matkalla
"Lue minua on pakahduttavan kaunista rakkauslyriikkaa ja kirkasta nykykirjallisuutta. Näiden säkeiden minä tuntuu yltävän itseensä yhtä varmasti kuin toiseenkin.”. - Ntamo
Tartossa 1972 syntynyt virolainen kirjailija, kääntäjä ja toimittaja Kai Aareleid on Helsingin Teatterikorkeakoulusta valmistunut dramaturgi. Aareleid on palkittu muun muassa Viron Kulttuurirahaston proosapalkinnolla (2012) ja käännöspalkinnolla (2018), lisäksi hän on ollut Virumaa-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana kahdesti. Kirjoittamisen ohella hän kääntää kaunokirjallisuutta pääasiassa espanjan, suomen ja englannin kielistä.
Kaunista herkkää ja koskettavaa. Emmehän me enempää keneltäkään voi toivoa ja pyytää kuin: Lue minua...
VastaaPoistaKyllä vaan. Se pitkä nimiruno oli todella kaunis ja puhutteleva 💕 Sinulla oli hienoja sitaatteja!
PoistaHatunnosto runoilijalle omista suomennoksista. Hienotunnelmaisia runoja. Vähän runoja lukevana luulen, että runoista saattaa kadota oleellinen käännöksissä.
VastaaPoistaRunojen kääntäminen on haasteellista, siksikin hienoa että Aareleid on itse kääntänyt.
Poista