28. huhtikuuta 2019

Sami Liuhto - Metrorunoja #runosunnuntai



minä olen osa ikkunan mustuutta
värien masentavuutta
on päiviä jolloin en kirjoita
rehentelen

Yllä oleva on ote Sami Liuhdon metrorunosta, kirjoitettu Helsingissä 9.12.2016, reitti Hakaniemi-Mellunmäki - Kamppi. Mikä ihmeen metroruno, kysyt varmaan. Niin kysyin minäkin, joten annetaan Liuhdon selittää:

"Ranskalainen Jacques Jouet on kehittänyt metrorunon poetiikan. Runoilija astuu metroon ja kun metro lähtee liikkeelle, hän alkaa miettiä säettä kirjoitettavaksi ja kun metro pysähtyy seuraavalle asemalle, hän kirjoittaa miettimänsä säkeen ylös. Kun metrojuna liikkuu, ei saa kirjoittaa, ja metrojunan ollessa pysähdyksissä ei mielellään miettiä säkeitä. // Runoa ei saa myöhemmin muokata."

Liuhto sanoo, että hänen tarkoituksenaan oli alunperin kirjoittaa sata metrorunoa, mutta projekti on sittemmin jäänyt. Nyt hän on tuonut lukijalle ’nämä vähänsä’.  Liuhto on metrorunoillut eri vuosina (2013-2016) Pariisissa, Milanossa, Roomassa, Napolissa, Hampurissa ja kotikaupungissaan Helsingissä. Liuhdon viilettävää ajatusvirtaa oli hauska lukea. Hän tekee huomioita kanssamatkustajistaan, metrovaunusta ympärillään ja ymppää niihin omia aatoksiaan, vilahtaapa runoissa Margaret Thatcherkin. 

Lakatut kynnet ja lehti, kartta
Rautarouva on kuollut
uupumus on meidät vienyt
ja tunnelin graffitit, mainokset
kun ylitämme joen kerran
rakastan sinua yhä ja aina vain
patarouva lyöty maahan laskettu
aikani on mennyt muttei toivo...
- Pariisi 9.4.2013, 6: Charles de Gaulle - Etoile-Nation / Thatcher kuoli edellisenä päivänä
...

korvarengas kaatuu
siirryn sinutteluun
vaimo hymyilee
seison ja kirjoitan
kompastun korvarenkaaseesi
tämä ei etene
edes lakko ei auttaisi
kaipaan rakkailtani apua
metron lattialla korvarenkaasi kanssa
olen tarpeeksi onnellinen
- Pariisi 11.4.2013, 4: Saint-Michel-Marcadet-Poissonniers

lehti roikkuu käsinojalla kuin
metroaforismi näyttötaululla
- Helsinki 21.2.2014, Ruoholahti - Rautatientori

Runon kirjoittamiseen on kehitelty monenlaisia systeemejä, kurkkaa vaikka tänne ja tänne. Ja lisää löytyy googlaamalla. Metroruno on yksi systeemi. Jännää siinä on minusta se, ettei runoja saa myöhemmin muokata. Mutta onko runoilija rehellinen? Eikö tekisi mieli vaihtaa joku sana toiseen tai korjata sijamuotoja? Liuhdon metrorunoista löytyi hauskaa, sinne tänne ailahtelevaa ajatustenvirtaa. Pidin näistä, ja suositan tämmöiseenkin systeemiin tutustumaan. Kun vappu on ovella otan pari esimerkkiä vapusta. Vuonna 2014 runoilija Liuhto reissasi Milanon metrossa vappuaattona ja mietti tällaisia:

Vappuaattona Milanossa
kaipaan viulunsoittajaa metrovaunussa
letkeää mustalaispoikaa
mutta on vain metron väri
ja rouva lukee pehmeää paksua kirjaa
varastin liikkeestä jälleen
en osaa kuvata metron ääntä
//
olisipa viulunsoittaja
ylittämässä metron ääntä
kun kerrankin olisi rahaa
vaikka olo on taas apea
vaikka asiat on hyvin
kun istun tässä vaunussa
vapunaattona Milanossa
ja tunnen kuolleiden äänet
- Milano illalla 30.4.2014. Linea 3: Comasina - San Donato

Tietäisipä isä ahkeruuteni
tapasi minua laiskaksi kuvailla
harjoitan ammattiani aattoiltana
muutenkin vapaat jääneet vähiin
poika kaipaa isältä tunnustusta
sitä saa poika kaivata
tunnustusta isästä puhumattakaan
voi vittusaatana
olisinpa kännissä aattoiltana
- Milano illalla 30.4.2014. Linea 3: San Donato - Duomo


Sami Liuhto - Metrorunoja 
Graafinen suunnittlu Ruho Factory
Käsite 2019

Kirjastosta
_________________

Olen lukenut Liuhdolta kokoelmat Heroiini, joka kolahti yllättävän kovaa sekä Canti di Assisin, josta en kovin paljon tajunnut.

4 kommenttia:

  1. Totta turiset: monenmoisia systeemejä runojen ympärillä kieppuu. Minuakin mietityttää, miksei sovi metrosepitystä myöhemmin muokata. Mutta jos se on niin, niin se on, sillä runo on vapaa, vaikka sille syystä tai toisesta asettaisi rajat, systeemit tai mitat. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omantunnon kysymys :) Sinähän voisit tätä joskus kokeillakin, voisi olla hauskaa haikutella! Mukavaa sunnuntaita Tuija.

      Poista
  2. Taas opin uutta, metrorunon.
    Kuka tietää, jos runoa muokkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkee ne ranskalaiset keksii :) Voiko luottaa runoilijaan, siinäpä kysymys!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.