Sami Liuhto - Metrorunoja #runosunnuntai

minä olen osa ikkunan mustuutta

värien masentavuutta

on päiviä jolloin en kirjoita

rehentelen

Yllä oleva on ote Sami Liuhdon metrorunosta, kirjoitettu Helsingissä 9.12.2016, reitti Hakaniemi-Mellunmäki - Kamppi. Mikä ihmeen metroruno, kysyt varmaan. Niin kysyin minäkin, joten annetaan Liuhdon selittää:

"Ranskalainen Jacques Jouet on kehittänyt metrorunon poetiikan. Runoilija astuu metroon ja kun metro lähtee liikkeelle, hän alkaa miettiä säettä kirjoitettavaksi ja kun metro pysähtyy seuraavalle asemalle, hän kirjoittaa miettimänsä säkeen ylös. Kun metrojuna liikkuu, ei saa kirjoittaa, ja metrojunan ollessa pysähdyksissä ei mielellään miettiä säkeitä. // Runoa ei saa myöhemmin muokata."

Liuhto sanoo, että hänen tarkoituksenaan oli alunperin kirjoittaa sata metrorunoa, mutta projekti on sittemmin jäänyt. Nyt hän on tuonut lukijalle ’nämä vähänsä’.  Liuhto on metrorunoillut eri vuosina (2013-2016) Pariisissa, Milanossa, Roomassa, Napolissa, Hampurissa ja kotikaupungissaan Helsingissä. Liuhdon viilettävää ajatusvirtaa oli hauska lukea. Hän tekee huomioita kanssamatkustajistaan, metrovaunusta ympärillään ja ymppää niihin omia aatoksiaan, vilahtaapa runoissa Margaret Thatcherkin. 

Lakatut kynnet ja lehti, kartta

Rautarouva on kuollut

uupumus on meidät vienyt

ja tunnelin graffitit, mainokset

kun ylitämme joen kerran

rakastan sinua yhä ja aina vain

patarouva lyöty maahan laskettu

aikani on mennyt muttei toivo...

- Pariisi 9.4.2013, 6: Charles de Gaulle - Etoile-Nation / Thatcher kuoli edellisenä päivänä

...

korvarengas kaatuu

siirryn sinutteluun

vaimo hymyilee

seison ja kirjoitan

kompastun korvarenkaaseesi

tämä ei etene

edes lakko ei auttaisi

kaipaan rakkailtani apua

metron lattialla korvarenkaasi kanssa

olen tarpeeksi onnellinen

- Pariisi 11.4.2013, 4: Saint-Michel-Marcadet-Poissonniers

lehti roikkuu käsinojalla kuin

metroaforismi näyttötaululla

- Helsinki 21.2.2014, Ruoholahti - Rautatientori

Runon kirjoittamiseen on kehitelty monenlaisia systeemejä, kurkkaa vaikka tänne ja tänne. Ja lisää löytyy googlaamalla. Metroruno on yksi systeemi. Jännää siinä on minusta se, ettei runoja saa myöhemmin muokata. Mutta onko runoilija rehellinen? Eikö tekisi mieli vaihtaa joku sana toiseen tai korjata sijamuotoja? Liuhdon metrorunoista löytyi hauskaa, sinne tänne ailahtelevaa ajatustenvirtaa. Pidin näistä, ja suositan tämmöiseenkin systeemiin tutustumaan. Kun vappu on ovella otan pari esimerkkiä vapusta. Vuonna 2014 runoilija Liuhto reissasi Milanon metrossa vappuaattona ja mietti tällaisia:

Vappuaattona Milanossa

kaipaan viulunsoittajaa metrovaunussa

letkeää mustalaispoikaa

mutta on vain metron väri

ja rouva lukee pehmeää paksua kirjaa

varastin liikkeestä jälleen

en osaa kuvata metron ääntä

//

olisipa viulunsoittaja

ylittämässä metron ääntä

kun kerrankin olisi rahaa

vaikka olo on taas apea

vaikka asiat on hyvin

kun istun tässä vaunussa

vapunaattona Milanossa

ja tunnen kuolleiden äänet

- Milano illalla 30.4.2014. Linea 3: Comasina - San Donato

Tietäisipä isä ahkeruuteni

tapasi minua laiskaksi kuvailla

harjoitan ammattiani aattoiltana

muutenkin vapaat jääneet vähiin

poika kaipaa isältä tunnustusta

sitä saa poika kaivata

tunnustusta isästä puhumattakaan

voi vittusaatana

olisinpa kännissä aattoiltana

- Milano illalla 30.4.2014. Linea 3: San Donato - Duomo

Sami Liuhto - Metrorunoja 
Graafinen suunnittlu Ruho Factory
Käsite 2019

Kirjastosta
_________________

Olen lukenut Liuhdolta kokoelmat Heroiini, joka kolahti yllättävän kovaa sekä Canti di Assisin, josta en kovin paljon tajunnut.

Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala - Aina #runosunnuntai

Kaksi pientä ymmällään jumalhämärässä... 

Mahdoton on totta, sain sut ansiotta.

Aina. Rakkausrunoelma on trilogian ensimmäinen osa ja kirjoittajiensa esikoisteos.  Runoelman takana ovat Heidi Pyykkönen ja Niilo Rantala, nuori pariskunta, joka kirjoittaa kaiken mullistaneesta kohtaamisestaan ja rakastumisestaan. Rakkaus teki ’rynnäkön, tuli kohdalle kuin hyökyaalto; ei kysynyt lupaa, repi ovet saranoiltaan ja  rikkoi ikkunat' - niinkin proosallisessa miljöössä kuin ruotsinlaiva. Voiko kornimpaa olla! Mutta maailma tärähti, maailmankatsomus muuttui, koko olemassaolon perusta muuttui. Aika jakaantui aikaan ennen ja jälkeen:

Ei oo aikaa ennen meitä / ei aikaa meidän jälkeemme / on vain aika ja me ajatta / ennen ajan, jälkeen kaiken.

Tämä tunne oli ihme ja veti ymmälle. Mutta heti kuitenkin tuli varmuus siitä, että juuri tuo on minulle oikea. Mutta riemusta pomppivaan sydämeen iski myös pelko ja hätä: ’Tiedän että olet oikea, mutta entä jos sinä olet sokea?’ Tämä suunnaton hätä on kuvattu typografisesti hienosti: nämä kaksi pientä kysymystä täyttävät tiiviisti ladottuina neljä sivua. Kaikki me tiedämme, että toisen onnea on suomalaisen mahdoton kestää. Niinpä ympäristö ilkkui kateellisena ja naureskellen:

alkuhuumaa / alkuhuumaa se on vain /  arki koittaa kyllä. / Voi teitä rakastavaiset / voi teitä suloisuuden hattaraisessa harhassa.

Mutta Heidille ja Niilolle tämä rakkaus on johdatusta; tämä rakkaus on elämää suurempi ja se tulee voittamaan kateellisten noloa loppua ennustavat puheet. Heidän rakkautensa on kauniisti muuttanut kaksi janaa yhdeksi, kaksi köyttä nuoraksi. Heillä on varmuus ja luottamus; tämä rakkaus on ikuinen, se on kaikki, se kestää. Eivät he silti missään pilvissä tai hollywoodkuplassa kulje, vaan hihkaisevat kyynikoille tietävänsä, ettei rakkaus ole muodissa. 

Alkupuolen runoista löytyy hurjaa draamaa ja synkkyyttä. Ehkä ne kertovat runoilijoiden elämästä ennen tätä kaiken mullistanutta kohtaamista. On ollut etsimistä, eksyksissä oloa ja ties mitä. On ollut monta entistä, kummallakin; heitä jotka on nyt kohdattava pystypäin mustasukkaisuudesta huolimatta. Tutustutaan toiseen, revitään kappaleiksi; testataan toista ja tunnetta.

Lopulta kuitenkin tiedän
se valo ei tule sinusta eikä minusta
se valo syntyy meistä
ja ilman meitä
me palaamme molemmat pimeään

Ei se epävarmuutta ole
kauan pimeässä kulkeneena
aurinko vain häikäisee
kattaen kaiken

Me olemme sokaisseet minut
Me olemme sokaisseet sinut
ja nyt meidän tulee ikuisesti taluttaa toisiamme.

Runot kuvaavat rakkauden räjäyttävää ja kaiken mullistavaa kokemusta monella tyylillä. Vapaan nykyrunon väliin pujahtaa pitempiä mitallisia runoja, jotka voin kuvitella laulettuina - kuten lauluntekijä Niilolle sopii. Riimittely ei tunnu ollenkaan banaalilta, vaan se on virkistävää ja nuorta, tuoretta ja persoonallista. Kirjoittajat etsivät rakkaudelleen uutta parempaa ja kuvaavampaa ilmaisua ja päätyvät sanaan AINA. He ovat niin vakuuttuneita rakkautensa ikuisuudesta, että  versaaleilla ladottu sana AINA täyttää koko sivun, monta sivua.

Moni-ilmeisten runojen joukossa on ylistyshymnejä tai korkeaveisuja rakkaudelle. On Danten jumalaista näytelmää ja kansanrunoa Kaksipa tähteä taivahalla. Mutta ei tutun Kaj Chydeniuksen laulun sanoin, vaan omin:

Kaksipa tähteä taivahalla
toinen on kirkkaampi toista
se pienempi tähdestä kirkkahasta
sen suuremman valoa toistaa.
(...)
Ne katsovat maailmaa tahtoessaan
ja joskus vain sopivat silleen
et katseensa kääntävät pois kokonaan
ja tuikkivat ain vain toisilleen.

Ja valoa tätä et silmällä nää
se sielulla kokea pitää
sen valon tuikkeesta tuhannesta
niin kauniita hippuja itää.

Aina on hieno esikoiskokoelma. Se on liikuttava, tuore ja koskettava.  Jokainen joka on kokenut rakastumisen huuman tunnistaa tunteensa näistä runoista. Onni, keveys, kiitollisuus, armo. Ihme. Itse olen kirjoittanut rakastumisen euforiassa joskus suunnilleen näin: 'Sinä olet mieheni, minä sinun vaimosi / rakkaus on muuttanut meidät. / Jälkeen surun vuosien / löytyi oma ihminen / harmaan hehkumaan saa.' Näin kokevat myös Heidi ja Niilo. Olen eri mieltä kirjoittajien provosoivan lausahduksen kanssa. Kyllä rakkaus on universaali ja aina muodissa! Olen aika kovapintainen lukija enkä herkisty vähällä, mutta Aina sai sydämeni syrjälleen.

Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala

Aina. Rakkausrunoelma

Graafinen suunnittelu: Ruho Factory

Käsite 2018

*****

Lukukappale kustantajalta - kiitos elämyksestä!
_______________

Heidi Pyykkönen on entinen kansikuvatyttö ja nykyinen nainen. Niilo Rantala on entinen lapsitähti ja nykyinen mies. Aina on heidän esikoisteoksensa ja Rakkaus-trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa Auki ilmestyy keväällä 2019.
Niilosta: Turkulainen

#runo18-haaste

❤︎
Omppu luki Miia Kontron Tunnustuksen
SusuPetalin runo Koiranunta
Tuija luki Eija Aromaan Eksymisen kartaston
Saassan runo Tuhat tähteä
Estherillä Lentäviä sanoja

SusuPetal - Vanhat poikaystävät

Vanhat poikaystävät. 

Ne istuu pyörätuoleissa, kokouksissa, jokirannassa.

Ne makaa leikkauspöydillä, hautausmailla,

Thaimaan sannassa.

Vanhat poikaystävät.

Noinhan heille käy, vanhoille poikaystäville. Elämä on armoton eikä tunne sääliä. Aika kulkee, nuoruus haihtuu, päälaki kaljuuntuu, lihas rappeutuu. Toki aika jäytää naista myös - rypistää ihon ja kuluttaa nivelet. Näissä runoissa kuultaa kirjailijan paljas ikävä niitä nuoruuden ystäviä kohtaan, jotka ovat menneet. Ikävästä kumpuaa haikeita muistoja ja viiltävää kipua. Kaikesta tästä on kaunis ja koskettava esimerkki mm. Lopullisesti nimetön runo.

Vanhat poikaystävät -kokoelmassa on runoa ja proosaa 10 vuoden ajalta, kaikkiaan 54 eripituista tekstiä. Niissä elämä ei näyttäydy siloisena silkkinä ja pehmeänä samettina, vaan aika tekee runtelevia uurteitaan. SusuPetal on piilossa pysyttelevä vimmaisen luova henkilö, joka tarkkailee ajan ilmiöitä ja itseään katveesta. Häntä ei näy suuren yleisön valtamedioissa, somessa ja blogimaailmassa kylläkin. Joskin Facebook on välillä fuckin feisbook, jonka sankareille on syytä sytyttää noitavaino! Tätä eristäytymisen ja yksityisyyden tarvetta kuvaa loistavasti myös runo Tiedostoa ei löydy. Takakannen tekstissä Etappisika - kuulemma ikoninen bloggaaja-kommentoija aikoinaan - puhuu SusuPetalin hiilikaivosmiehen työtahdista, ja sitähän se on - Susun tapa luoda ja elää:

Olen kone, kone, kone,

joka sylkee moottorin täydellä voimalla

tekstiä, kuvaa, tarinaa, juttua, runoa, piirustusta,

suoltaa sanaa, sanaa, sanaa,

enkä väsy koskaan,

koskaan, en koskaan,

eikä minuun tule mitään vikaa.

Vikaa, vikaa, vikaa.

Runojen viiltävä ironia raapii sielua, kovin surkuhupaisaa on elämä tämän päivän Suomessa, nuoruuden illuusiot karisevat ja naapureista eristäydytään. Eihän ilonpito ole sopivaa. Muutama irrallinen säe iloksenne:

• Läpinäkyvyys hellii minimalistista autiutta, neliömetrini kylpevät saippuakuplan sisällä.
• Minun on turha kurottaa tulevaan. Ihooni on tatuoitu menneisyys.
• Tulla hylätyksi pudottaa nuoralta.
• Nukut päivät pääskysenä mustalla itkulla tikatussa oksankolossa, et jaksa, et pysty, ei se käy. Kevyt nukutus ja sähköä, sinuun pitää saada virtaa...
• Nainen luutii tieltään presidentin.

Me ihmiset emme uskalla katsoa rehellisesti peiliin, sillä pelkäämme kiiltokuvamme särkyvän. Olemme niin liberaaleja, niin suvaitsevaisia, niin vailla ennakkoluuloja, niin periaatteen miehiä ja naisia. Meillä on selkäranka suorassa. Valheellisuutemme taakse SusuPetal vie meidät mm. runoissa Osapäiväanarkisti, Ruusutapetti, Human error, Pikkutyttö ja Maria, Maria. Lainaan tähän loppuun oodin meille erinomaisille ihmisille - Suvaisevainen ihminen:

hän ei ymmärrä

miten

joku voi olla niin

suvaitsematon, suorastaan

jäykkä

tiukka

nihkeä

kukkahattu

pilkunnussija

pikkusieluinen

moralisti

hyi helvetti ja voi vittu

sellaista on vaikea suvaita

Kevyt hömppä ja itsetarkoituksellinen kiiltokuvamainen silottelu eivät ole SusuPetalin juttu. Täältä näet kaikki kirjailijalta lukemani, ja Wikipediasta voit lukea hänestä enemmän. Tätäkään runokokoelmaa ei voinut kevyellä hattarapäällä lukea. Tekstit kutsuivat eläytymään tunteisiin ja ihmisen osaan. Lopuksi on sanottava, että kirjan ulkoasu on tavattoman kaunis ja se tuntuu kovakantisena kivan jämäkältä. Loviisa Raussi on onnistunut hienosti kannen ja graafisen ilmeen suunnittelussa.

SusuPetal
Vanhat poikaystävät
Kansi Loviisa Raussi

Käsite 2017

*****

Omasta hyllystä

Kirja on uunituore ja tilattavissa täältä: Sliuhto@gmail.com / susupetal@hotmail.com

Sami Liuhto - Heroiini. Eikä muita runoja

Wikipedia kertoo, että vuonna 1972 syntynyt Sami Liuhto on kirjailija ja tekstitaiteilija, monessa mukana oleva mies, joka on ehtinyt julkaista jo lukuisia runoteoksia. Olen ymmärtänyt että Käsite on hänen uusi pienkustantamonsa. Liuhto omistaa tämän runokirjansa todellisille köyhille ja muille häviäjille. Heroiinin runoista välittyy hyvin lohduton kuva nyky-yhteiskunnasta ja vähäosaisten ankeasta arjesta:

"Heroiini kertoo ihmisistä, joista yhteiskuntamme ei tahdo tietää mitään. Kirja sisältää kaiken muun ohella kiellettyä kieltä, anagrammeja, palindromin, sananeliön ja aseemisen runon. On siinä vihapuhetta piispa Irja Askolallekin."

indikaattori

HALVEKSIN näitä ihmisiä
heillä on elämänasenteena apartheid
ja kaikki ne vitsit tasa-arvoisista
ja tasa-arvoisemmista ovat totta
siinä se vitsi onkin
                                he ovat keskustaa
hän on laitaa
                                                  hän on laita
                                                                        hän on ääri
suvaitsevaisuuden indikaattori
eikä keskusta läpäise testiä milloinkaan

Liuhto ei tunne tekstissään välimerkkejä. Versaalejakin hän käyttää harvoin, ja jos käyttää hän kirjoittaa versaaleilla koko sanan. Säkeet ovat yhtä sanapötköä, josta lukijan on itse löydettävä tauot. Sivistin itseäni bloggauksen alussa olevalla Wikipedian linkillä, mutta sittenkään sivujen alaosissa olevat anagrammit eivät auenneet. Mitä välii.

elämälle mieli

hidasteella viivyttelee kaunis nainen
kurdi elämänsä catwalkilla opettaja
katsoo heijastelevan tuulilasin takaa
kerrankin ei tee mieli ajaa yli

Runous kuuluu marginaaliin (uskalsinpas!) kuten ne ihmiset joista Liuhto kirjoittaa. Hyvä että joku pitää ääntä heidän puolestaan, toivottavasti Liuhdon ääni kuuluu kauas. Runoissa lukija kohtaa vankilassa istuvaa isäänsä ikävöivän lähiölapsen; ostarilla alkon liepeillä norkoilevan deekun joka odottaa lähimmäisenrakasta viinanostajaa; myös narkkareita ja jostain maalta, Oulusta, Kemistä - tai mitä niitä sijainteja on - tänne rintamaitten lähiöihin muuttaneita maajusseja; kohdataan kaupallinen isä jolla ei ole tapaamisoikeutta; käväistään Itiksen putkassa ja poliisivoimin K-marketissa; nähdään miten viikonloppuisä dokaa lapseltaan salaa, miten mamuja potkitaan... Mutta lähiössä elää kosto ja kaikuu jihad!

                  runopoika

                  NÄMÄ matkat on lähes kokonaan
taitettu rautateillä ja useimmiten vaihtoa vailla
                          ei voida mennä suoraan
                                        have a pleasant journey sitä voi
pitää vittuiluna
                                        sillä
                                                        nyt mennään vantaalle
                           mielihyväprinsiipin tuolle puolen
missä vain runotar pärjää
                                        ei runopoika varsinkaan sinä

Armo kuuluu kaikille ei siltä vaikuta kansa jakautuu kahtia yhä edemmäs toisistaan... kujat vievät umpeen / kaduilla ei ole merkitystä / tiet on tukittu 

Heroiinin runot vaikuttivat yllättävän vahvasti, se lienee ollut Liuhdon tarkoituskin. Lohduttomuus hyökyi mieleen. Tämmöistä meillä Suomessa on. MOT.

Sami Liuhto
Heroiini. Eikä muita runoja
Käsite 2016
****
Omasta hyllystä