Tiina Laitila Kälvemark - Karkulahti

Karkulahti on pohjalainen maalaistalo. Tilan rakennukset ovat ränsistyneet, kun isäntä Jaska ei saa aikaiseksi. Ovi repsottaa, maali hilseilee, tuvassa on tunkkaista ja likaista. Vanhaemäntä Elisabeth on maannut jo kaksi vuotta halvaantuneena peräkamarissa. Hänen sekava muistinsa pyörittelee menneitä traumoja ja sopimatonta rakkautta; hänen mielessään pyörii kehitysvammainen Asseri, ihana Aarni ja etenkin tytär Anneli, joka lähti 18-vuotiaana Ruotsiin eikä mielellään astu jalallaan kotitaloon. 

Tähän jämähtäneeseen ja toivottomaan tilanteeseen viisikymppinen vanhapoikaisäntä tuo nuoren vaimon, venäläisen Veran. Tulomatkalla Jaska on maalaillut nuorikolleen ihanaa tulevaisuutta; että Vera saa laittaa talon mieleisekseen, että remontoidaan, rahaa on. Mutta nuorikon saapuminen uuteen kotiin on tyly: Karkulahti on kevään kirkkaudessa ankeimmillaan, piha on loskaista velliä ja vanhaemäntä toivottaa Veran ilkeillen tervetulleeksi: Älä koske siihen, sinä punatukkainen piru! Eikö Karkulahen kakku kelepaa ryssälle? Vera on shokissa, ihan varmasti Jaska ei ole kertonut, että vanhaemäntä on noin ilkeä ja että huulihalkioinen, kuolaava velipuoli noin pelottava.

Karkulahti on hurja ja viiltävä kuvaus kahdesta naisesta, jotka kohtalo heittää saman katon alle. Kumpikin kipuilee omaa menneisyyttään ja kumpikin haluaisi häätää toisen pois. Mutta mihinkä Vera loppujen lopuksi lähtisi, vaikka on muutamaankin kertaan jo laukkunsa pakannut? Huonokuntoinen Elisabeth palaa hänkin terveyskeskuksen vuodeosastolta takaisin kotiin - Veran hoidettavaksi. Naiset ovat toisistaan pääsemättömissä ja heidän on pakko opetella sietämään toinen toistaan. 

Älä nyt saatanan havukka sinäkin hulluksi tule! Kyllä se yksi hullu akka tähän hättään riittää! // Veerako sen tänne toi? Minne se meni? Ei kait se oo taas karannut? Veera kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta eikä pysty rakastamaan tytärtään Annaa, ei tunne tätä omakseen - se kun ei ole Ilja. Jaska väittää, että hänen täytyy sitä sylissään pitää ja rinnoillensa asetella. Emännän haisevien vällyjen alla kasvanutta lasta. 

Pakko on saada venakko pois ja tyttö turvaan.

Annasta kasvaa villi poikatyttö, jolla on hurja mielikuvitus ja joka riekkuu sorakuopalla aarretta etsimässä Palovaaran Eerikin, sen saatananruotsalaisen kanssa, vaikka Palovaaralaisten kanssa ei saisi olla missään tekemisissä. Anna pyörittää Elisabethin sormensa ympäri, mutta isä Jaska on tytölle kova. Äiti Vera sen kuin ihmettelee lapsen vierautta... Takaumat valottavat Veran karua nuoruutta Venäjällä ja sitä mikä kaikki sai hänet lähtemään vanhenevan isäntämiehen vaimoksi Suomeen. 

Voi että tämä oli hieno ja upeaa kieltä! Pidin kovasti murteesta. Laitila Kälvemark tuo Karkulahden talon jännitteisen ja ahdistavan ilmapiirin iholle. Kerronta on taitavaa, siinä on joku maaginen vivahde joka vie.  Esimerkiksi Elisabethin muistikuvien sekoittumiset on valtavan upeasti kuvattu. Kaikki ei avaudu kerralla, vaan kerronnassa on paljon aikatasoja ja takaumia, mutta vuosiluvut helpottavat seuraamista. Tilanne talossa on jäätävän jännitteinen kahden naisen taistellessa vallasta. Karkulahti on upeasti kirjoitettu ja vahvatunnelmainen romaani. Lukiessa aivan sydäntä raastoi, etenkin Veran kohtalo. 

Tiina Laitila Kälvemark - Karkulahti
Kansi Martti Ruokonen

Wsoy 2015

*****

Kirjastosta

_______________

Kiitän Laitila Kälvemark -vinkistä Mrs. Karlsson lukee -blogia ❤︎

Tiina Laitila Kälvemark (s. 1970) on toimittaja ja kirjailija, joka on kotoisin Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäeltä ja on kulkenut Pariisin, Amsterdamin ja Uppsalan kautta Tukholmaan, jossa on asunut vuodesta 1997. Karkulahti on huomioitu useilla palkintoehdokkuuksilla: Toisinkoinen-, Tiiliskivi- ja Euroopan Unionin kirjallisuuspalkintoehdokkuudet.