Enimmäkseen on tuntunut, että muutun surun palvelijaksi.
The Bluets ilmestyi Yhdysvalloissa jo vuonna 2009, mutta vasta nyt Argonauttien (2018) imussa se on saatu suomeksi. Maggie Nelson lataa Sinelmiin kaiken siniseen väriin liittyvän intohimonsa ja rakkautensa. Väripohdintojen rinnalla kulkee syvä suru rakkaussuhteen päättymisestä ja hylätyksi tulemisen tunnoista. Nelson tekee tässä kirjassa surutyötä, hänellä on sinelmiä sielussa ja hän on masentunut ja sanoo siksikin rakastuneensa aina vain syvemmin siniseen väriin - vaikka sillä ei syliä olekaan. Yksinäisenä ja ahdistuneena hän kyselee voiko väri parantaa, synnyttääkö se toivoa, synnyttääkö se epätoivoa. Hän ei pääse ajatuksissaan eroon sinisen prinssistään, vaan kelaa kuin itseään kiduttaen yhä uudestaan heidän tapaamisiaan ja rakastelukertojaan. Läheisen ystävän onnettomuus ja neliraajahalvaus eivät suinkaan keventäneet noitten vuosien raskasta taakkaa.
Yksinäisyys on yksin olemista, jossa on ongelma. Voiko sininen ratkaista ongelman tai voiko se edes pitää minulle seuraa ongelmissani?
Sinelmiä on ohut kirja, alle sata sivua. Sivuilta löytyy 240 lyhyttä pohdintaa sinisestä ja ties mistä - niistä lukija voi oppia paljon, jos jaksaa paneutua. Nelson siteeraa filosofeja ja kirjailijoita antiikin ajoista meidän päiviimme. Asia-ajatelmien väliin putkahtaa näitä riipaisevan avoimia henkilökohtaisia tuntoja, joista olen ottanut muutaman sitaatin. Minusta oli erikoista kuinka hullaantunut siniseen Nelson oli - mutta mikä ettei, onhan sininen upea taivaan ja meren väri. Picassolla oli Sininen kausi ja ranskalainen taidemaalari Yves Klein patentoi oman sinisensä. Siniseen hetkeen esimerkiksi liittyy unelmanomaisia ja rauhallisia mielikuvia. Nelsonin ystävät, sinisen kirjeenvaihtajat, lähettivät hänelle sinisiä esineitä ja ne hehkuivat amuletteina auringonvalossa hänen kotinsa ikkunalla. Nelson mainitsee, että yli puolet maailman ihmisistä sanoo sinistä lempivärikseen. Ehkä Suomessa prosentti on vielä korkeampi: Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Hyvä on, miten vain. Häiriötila tässä puhuu. Sairaus tässä puhuu. Ikävä sinuun tässä puhuu. Tämä on sitä syvintä masennusta, puhetta, puhetta, aina puhetta sinulle.
Kirjassa Nelson pohtii eri filosofien sanomisia sinisestä ja muusta sekä pettymystään ja yksinäisyyttään. Riveiltä huokuu mittaamaton suru ja ikävä menetettyä rakastettua kohtaan. Sinisen pohdinnat toivat hänelle lohtua surutyönsä keskellä ja sininen projekti ja kirjoitustyö pitivät hänet kiinni elämän syrjässä masennuksen vaikeina vuosina. Erikoinen ja persoonallinen kirja. Paljon on Nelson tutkinut ja tietojaan lukijalle jakaa, mutta minusta koskettavinta oli tämä kaiken yllä hyökyvä suru.
Haluan sinun tietävän, jos koskaan luet tämän, että oli aika jolloin olisin mieluummin pitänyt vierelläni sinut kuin yhtäkään näistä sanoista; olisin pitänyt sinut mieluummin kuin kaiken sinisen maailmassa.
Alkuteos The Bluets 2009
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kansi Jussi Karjalainen
S & S 2019
Kirjastosta
_______________
Muualla: Kirjaluotsi, Lumiomena, Maailmankirjat,
Onpas mielenkiintoinen kirja ja kirjan nimi. Huonoista ihmissuhteista voi tosiaan jäädä sinelmiä, mustelmia.Sinelmä on siis surua Nelsonille.Pidän filosofian yhdistämisestä kaunokirjallisuuteen. Sitaatit ovat hyvin kaunista kieltä.
VastaaPoistaAlkuteoksen nimi The Bluets tarkoittanee ruiskukkia. Tämä on todella mielenkiintoinen kirja, erilainen. Teksti on tavattoman tiivistä ja pitää sisällään paljon faktaa. Ei voi lukea tuosta vaan, van hitautta kaipaa. Jos rakastaa ja tulee hylätyksi, kyllä siitä toipuminen kauan vie.
Poista