Yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisestä nostettu rikostutkinta on siivittänyt tämän kirjan kirjastovaraukset tappiin: olin kirjastojonossa kuukausikaupalla. Perno Mega City on Noora Vallinkosken (s. 1981) esikoisromaani, jolla eittämättä on omaelämäkerrallista pohjaa. Romaani on kuitenkin fiktiota ja sellaisena sen luin. Minäkertoja Hannan perhe asuu Turun työläislähiössä Pernossa ja sen karseimmassa vuokrakasarmissa. Isä on työssä Valmetilla hitsaajana, mielenterveysongelmainen äiti väliin Kupittaalla osastohoidossa tai kotona sairaslomalla, väliin siivoojana. Hannalla on pikkusisko Emma ja vanhemmat velipuolet Henrik ja Lauri. Melko tiivistä yhteyttä pidetään myös isovanhempiin.
Vuokrakasarmien Perno on ruma ja ankea, toivottomuutta henkivä elinympäristö; Helsingin näkökulmasta kuin Jakomäki tai Kontula. Rappukäytävissä haisee kusi, alkoholiongelmaisia on paljon, viinapullon sirpaleita lojuu porrastasanteilla ja perheen kodin yläkerrassa Lundell pitää monipäiväisiä meluisia juoppojuhliaan. Vallinkoski kuvaa surkean ympäristön latistamia ja lamaamia ihmisiä, joilla on vain vähän toivoa paremmasta. Silti lotto- ja veikkausporukat unelmoivat viikosta toiseen. Asuinpaikka lyö leimansa. Pernon lapset erottaa Hannan mukaan jo hajun perusteella paremman väen kakaroista.
Äidin hauras mielenterveys tekee perheen elämästä epävarmaa ja ahdistavaa. Huonoina aikoina olohuoneeseen raijataan punainen heteka, jolla äiti makoilee viiniä juoden. Rauhallinen puoliso väsyy ja uupuu - seuraa riitoja ja tiuskintaa. Lapsetkin oppivat pienestä pitäen kuulostelemaan äidin vointia. Miten ahdistavaa onkaan lapsesta, kun joutuu elämään joka hetki varpaillaan ja kuulostelemaan antennit ojossa äidin romahtamisen ennusmerkkejä? Tilanne on aivan sama alkoholistiperheessä, jossa jännitetään ratkeaako isä tai äiti juomaan vai ei. Kiihdyksissä äidin tuntikausien paasausta ei pysäytä mikään; molemmat pojat muuttavat kotoa pois heti kun pystyvät ja Hanna jää vanhimpana etuvartioon. Ehkä mielen järkkymisestä johtuen äidillä on monia päähänpinttymiä: mm. pelastusarmeijan kirpputori on hänen ainoa vaatekauppansa, edes alusvaatteita ei osteta uusina, vaikka ehkä olisi varaakin. Elintarvikkeiden tarjouksia äiti hamstraa niinikään pakastimen täyteen.
Normaaliutta perheeseen tuo kiltti ja lämpöinen isä, jota Hanna rakastaa. Kaikeksi onnettomuudeksi isä sairastuu uusiutuvaan syöpään. Perheen kummankin tytön lapsuutta ja varhaisteini-ikää surkeuttaa myös lihavuus: tiedämmehän miten julmia lapset voivat olla. Teini-ikään mennessä Hanna laihtuu ja alkaa kapinoida rajusti äidin monia rajoittavia sääntöjä vastaan. Hän matkustaa bussilla Turun keskustaan ja irrottelee ystävänsä Siljan kanssa - seuraa myymälävarkauksia, bileitä, sammumisia, huumekokeiluja, katkaisuasemia...
Romaanin tapahtumat sijoittuvat 80-90 luvuille. Perheen jo ennestään haasteelliseen elämään tulee lisäksi lama. Vallinkoski vei hienolla ja elävällä kuvauksellaan keskelle työläiskaupunginosaa ja sen asukkaita. Romaanissa Pernon vuokrataloissa väki vaihtui, mutta syntyi myös välittäviä ja pitempiaikaisia naapuruussuhteita. Joidenkin yksinhuoltajien lasten kotiolot Vallinkoski kuvasi suorastaan hirvittäviksi. Eriarvoisuutta Hannan kasvutarinassa korosti se, että äidin sisko Marja-Leena oli päässyt rikkaisiin naimisiin ja oli kiivennyt sosiaalisessa asteikossa kartanonrouvaksi ja pitopalveluyrittäjäksi.
Vallinkosken realistisen ja taitavan kerronnan parissa oli helppo eläytyä Hannan ja hänen perheensä tunnelmiin. Perno Mega City on vahva ja vakuuttava aikalaisromaani eräästä lähiöperheestä, jolla on rasitteenaan vakavia sairauksia ja mielenterveys- ja alkoholiongelmia. Ajankuva tuntuu hyvin aidolta. Turun lähiöiden kehityksen kuvaus on tarkkaa, joten kaupunkia tuntevan lukijan Vallinkoski vie mielenkiintoiselle aikamatkalle.
Atena 2018
Kirjastosta
_______________
”Siis kyllähän tässä teoksessa on kerrottu sellaisista stereotyyppisista lähiöhahmoista, joista joka toisesta voisi varmaan joku tunnistaa itsensä riippumatta siitä, ovatko he kotoisin Pernosta, Lausteelta tai vaikka Hervannasta.” - HS
”Tunnen, että keskiluokka on minulla vain lainassa, se voidaan ottaa pois milloin tahansa.” - HS
Minuakin kiinnostaa tämä romaani, vaikka juuri tällä hetkellä yritän välttää kovin angstisia teoksia. Tosin heikolla menestyksellä, koska juuri tänään sorruin lukemaan yhden sellaisen! :) Kun olin kerran aloittanut, en osannut lopettaa... Joka tapauksessa Turku kiinnostaa, ja joskus vielä aion lukea tämän. Uskon kyllä, että Vallinkoski on kirjoittanut täysin fiktiivisesti. Ainahan voi sattumalta käydä niin, että joku on löytävinään itsensä kirjasta, varsinkin kun on kysymyksessä Turun kokoinen kaupunki.
VastaaPoistaTässä oli hienosti kuvattu lapsen / nuoren näkökulmasta lähiö- ja perhe-elämää. Hanna oli kuin ansassa ympäristössään ja perheessään. Kun perheessä on vakavaa sairautta tai vaikeita mielenterveysongelmia, on se lapselle hirveän ahdistava paikka.
PoistaMulle Turku on kuin musta aukko :) Nimim. Kaakkois-Suomen karjalainen kasvatti!
Pidin kirjan ajankuvauksesta ja itsekin luin sen fiktiona.
VastaaPoistaOn muuten uskomattomat jonot kirjastoissa. Onneksi meidän kirjastossa yleensä pääsee suhteellisen pienellä jonotuksella. Siitä on syytä olla kiitollinen.
Luen enimmäkseen kirjaston kirjoja nykyäään. Jos ei ymmärrä varata super ajoissa, jonotus on piiiiitkä! Mukavaa kesää Mannilainen!
PoistaKiitos Riitta <3
VastaaPoistaMinua kosketti kirjan mielenterveysteema ja miten se vaikutti perheeseen.
Kirja on todella hieno ajankuvaaja.
Kyllä on Mai. Löysin paljon tuttua, sillä oma lapsuuskotini oli myös suhteellisen varaton ja meidän äidillä oli myös paljon sääntöjä. Kuitenkin onnekseni asuttiin omakotitaloalueella eikä rasitteena ollut noita muitakaan mitä Hannalla oli.
PoistaBloggauksesi tosiaan kertoi hyvin kirjasta.
VastaaPoistaItse olen hieman eri mieltä kirjan Perno Pansion kuvauksesta, minusta siellä on tuolloin asunut ihan tavallisia ihmisiä. Alueella oli tuolloin kaupungin vuokra-asuntoja, joten kaikkien varallisuus ei ollut hyvä. Tällä perheellä oli kuitenkin kesämökki, ja tekivät ulkomaanmatkan, ja auto, eli ei kovin köyhiä tuolloin. Pansiossa ja Pernossa on lisäksi metsiä, urheilukenttä, nuorisotalo, eli on ollut hyvä harrastaa. Sen lisäksi alueella on myös rivareita ja omakotitalojakin, sekä paljon teollisuutta, eli Pernon telakka, Valmet, Artukaisissa ratsastustallit, Messukeskus, sekä juuri kirjassakin mainittu entinen Jalostaja, tuolloin Leiras ja Marli (nimet ovat vaihtuneet), alueella oli tuolloin myös lukio, joka on nyttemmin lopetettu ...
Kiitos kommentistasi Jokke. En osaa ottaa kantaa kuvauksen oikeellisuuteen, sillä en tunne Turkua tai Pernoa ollenkaan. Ehkä aluetta voi verrata Helsingin Jakomäkeen, joka oli 80-luvulla varsin levoton paikka? Kirjassa kerrottiin myös noista 'parempien' talojen ja rivitalojen alueista. En tiedä miksi perhe ei pyrkinyt aktiivisesti vaihtamaan asuntoa, vaan sieti Lundellin ryyppäjäisiä... Kovin köyhä perhe ei tosiaan ehkä Kyprokselle olisi lähtenyt, ehkä isovanhemmat sponsasivat?
PoistaAjattelen niin, että kun perheessä oli äidin ja isän sairautta, oltiin niin väsyneitä, että näkökulma väkisinkin kapeutui. Tämä tietysti siirtyi lapsiin myös, ja omaa kokemustaan minäkertoja kuvasi.
Kyllä lapsuus on ollut hankala ja hyvin vaikea, mutta johtui äidin sekä myöhemmin isä sairasteluista. Oikeastaan bloggaukseni ja kommenttinikin ovat hyvin subjektiivisia, mutta perustuu jonkinlaiseen siteeseen alueeseen, josta olen kertonut myös täällä:
Poistahttp://jokkenrunot.blogspot.com/2018/10/pansio-ja-perno-mainettaan-parempia.html
Juurikin näin. Kommentoin oikeastaan sitä, että ei tämä 80- 90-luvun köyhyyden kuvaus ollut, eli 1990-luvulla pahimmassa asemassa olivat konkurssien uhrit, takaajat, valuuttavelkaa ottaneet ...
Poista90-luvun lama oli kaameaa aikaa. Itse päädyin työttömäksi ja muutamalta tuttavalta meni takauksen takia koti. Tässä romaanissa psyykkisesti terve ja lapsistaan tykkäävä isä oli kodin selkäranka, surullista ja lasten kannalta onnetonta oli, kun hän sairasteli. Siellä oli joku sieluun menevä kohtaus kun isä oli tuskissaan...
PoistaPiipahdan kunhan ehdin tuossa runoblogissasi! Kiitos Jokke, kommentit aina ilahduttavat <3
Minulla oli tämä varauksessa kirjastossa ja kun en päässyt hakemaan sitä matkan takia, se meni sivu suun ja sain vielä kaksi euroa sakkoakin.
VastaaPoistaYritän uudestaan :)