Atocha on Madridin hulppea rautatieasema, ja se on syy miksi kiinnostuin tästä kirjasta. Itse Lerneristä en tiennyt mitään, mutta hän kuuluu olevan arvostettu ja palkittu kotimaassaan Yhdysvalloissa. Tämä Lernerin esikoisromaani kertoo nuoresta kvasirunoilijasta Adam Gordonista, joka on jollain ihmeellisillä sepittelyillä onnistunut keplottelemaan itselleen vuoden stipendin Madridiin. Mitä ilmeisimmin hän on liioitellut myös espanjan osaamistaan, sillä ei hän osaa. Puhe koostuu pelkistä substantiiveista tai infinitiivissä olevista verbeistä. Missio on ylevä: hänen on määrä tehdä tutkimusta Espanjan sisällissodan ja myös Francon ajan runoilijoista, joista hän tuntuu tuntevan vain Lorcan.
Tässä pitkässä, erään espanjaa sujuvasti puhuvan ystäväni laatimassa vastauksessa selostettiin minulle täysin tuntemattoman Espanjan sisällissodan merkitystä kirjoittajasukupolvelle, jonka jäsenistä olin lukenut tuskin ketään: aioin kirjoittaa pitkän, tutkimuspainotteisen runon, jossa kartoittaisin sodan perintöä, väitin. Vastaus oli kieliopillisesti huomattavan monimutkainen, se kuvaili projektini merkittävyyttä konditionaalissa, menneen ajan subjunktiivissa ja futuurissa.
Tässä pitkässä, erään espanjaa sujuvasti puhuvan ystäväni laatimassa vastauksessa selostettiin minulle täysin tuntemattoman Espanjan sisällissodan merkitystä kirjoittajasukupolvelle, jonka jäsenistä olin lukenut tuskin ketään: aioin kirjoittaa pitkän, tutkimuspainotteisen runon, jossa kartoittaisin sodan perintöä, väitin. Vastaus oli kieliopillisesti huomattavan monimutkainen, se kuvaili projektini merkittävyyttä konditionaalissa, menneen ajan subjunktiivissa ja futuurissa.
Yllä olevassa piilee aika sarkastinen heitto, sillä subjunktiivi on liki jokaisen espanjaa opiskelevan painajainen. Entäs hänen suuri runoutensa sitten. Se koostuu käännöksistä, joissa hän omavaltaisesti vaihtaa jonkun sanan vaikkapa muistiinpanoistaan löytyvään sanaan. Tähän tapaan: taivaan holvin alla > cielon holvin alla > sellon holvin alla / avaan Lorcan umpimähkään... Hyvin avantgardistista ja taiteellista, eikö totta. Alkoholinhuurut ja hashispöllyt eivät riitä pitämään paniikkeja loitolla, lisäksi tarvitaan valkoisia pillereitä. Paljon.
Adam vuodattaa ja vyörytttää tajunnanvirtaansa sivu sivun perään. Pradon taidemuseossa hän hämmentyy, kun yksi katselija intoutuu valtaviin nyyhkytyksiin Kristuksen kärsimyksen edessä. Tämä saa Adamin funtsailemaan taiteellisen kokemuksen olemusta ylipäätään. Adamin runonlausuntailta jatkaa sama absurdia linjaa: ei kukaan Adamin runoista mitään ymmärtänyt, mutta he teeskentelivät niiden olevan suurta taidetta. Aina keskusteluissa Adam tyytyy vain pariin sanaan, jotta keskustelijoille syntyisi hänestä syvällinen ja henkevä vaikutelma. Adam jatkaa tätä imagopeliään, mutta pelkää koko ajan paljastuvansa sisäisesti ontoksi.
Kyvyttömyyteni liikuttua runoista liikutti minua, ainakin hiukan: tapa, jolla minä ja espanjankielinen runo jäimme käsittämättömiksi toisillemme muistutti siinä määrin tapaa, jolla minä ja englanninkielinen runo jäimme käsittämättömiksi toisillemme, että tuntui kuin espanja olisi tällä alueella ollut äidinkieleni.
Adamin päihdepöllyinen, sinne tänne heilahteleva ajatuksenvirta oli kyllä hulvatonta ja Lerner vuodatti loistavasti. Adamin paniikkikohtauksiin altista persoonaa oli tosin vaikea ymmärtää. Hänellä oli tarve suoltaa mielettömiä valheita kerätäkseen naisilta myötätuntoa. Muka kuollut äiti ja muka fasisti-isä syvensivät ilmeisesti hänen traagisen runoilijan hahmoaan. Adam onnistuu uimaan Salamancan hienosto- ja älymystöpiireihin. Ensimmäinen espanjalaisrakastettu Isabel vaihtuu tasokkaampaan Teresaan, joka myös kääntää hänen runojaan espanjaksi.
Minua kiinnosti Espanja miljöönä: Madrid, sen älykköpiirit ja elämänmeno, Toledo, Granada ja Barcelona; myös espanjalaisten suuret mielenosoitukset kaduilla minkä tahansa asian puolesta. Adamin huonon espanjan kielen aikaansaamat hullut tilanteet huvittivat myös. Hän selitteli hauskasti mitä toinen sanoi tai kenties sanoi. Itse hän tyytyi vain muutamaan sanaan, jotta hänen kiinnostavuutensa ja älyllisen potentiaalinsa mahdollisuus säilyi. Keskustelukumppanin tehtävä oli sitten täydentää Adamin sanat älykkäiksi ja henkeviksi runollisiksi lauseiksi.
Kyllä tässä nautittavat hetkensä oli ja päihdepöllyssä suolletut maaniset vuodatukset olivat hillittömiä, mutta... Reader why did I marry him -blogin Omppu sanoi, ettei tämä joka Jampan ja Jampattaren kirja ole. Luulenkin kuuluvani näihin Jampattariin. Lerner kyllä todisti osaavansa kirjoittaa, muutamat kohtaukset olivat järjettömän hyviä. Mutta mitäköhän jäi lopulta käteen... Ehkä tämä:
Kyvyttömyyteni liikuttua runoista liikutti minua, ainakin hiukan: tapa, jolla minä ja espanjankielinen runo jäimme käsittämättömiksi toisillemme muistutti siinä määrin tapaa, jolla minä ja englanninkielinen runo jäimme käsittämättömiksi toisillemme, että tuntui kuin espanja olisi tällä alueella ollut äidinkieleni.
Adamin päihdepöllyinen, sinne tänne heilahteleva ajatuksenvirta oli kyllä hulvatonta ja Lerner vuodatti loistavasti. Adamin paniikkikohtauksiin altista persoonaa oli tosin vaikea ymmärtää. Hänellä oli tarve suoltaa mielettömiä valheita kerätäkseen naisilta myötätuntoa. Muka kuollut äiti ja muka fasisti-isä syvensivät ilmeisesti hänen traagisen runoilijan hahmoaan. Adam onnistuu uimaan Salamancan hienosto- ja älymystöpiireihin. Ensimmäinen espanjalaisrakastettu Isabel vaihtuu tasokkaampaan Teresaan, joka myös kääntää hänen runojaan espanjaksi.
Minua kiinnosti Espanja miljöönä: Madrid, sen älykköpiirit ja elämänmeno, Toledo, Granada ja Barcelona; myös espanjalaisten suuret mielenosoitukset kaduilla minkä tahansa asian puolesta. Adamin huonon espanjan kielen aikaansaamat hullut tilanteet huvittivat myös. Hän selitteli hauskasti mitä toinen sanoi tai kenties sanoi. Itse hän tyytyi vain muutamaan sanaan, jotta hänen kiinnostavuutensa ja älyllisen potentiaalinsa mahdollisuus säilyi. Keskustelukumppanin tehtävä oli sitten täydentää Adamin sanat älykkäiksi ja henkeviksi runollisiksi lauseiksi.
Kyllä tässä nautittavat hetkensä oli ja päihdepöllyssä suolletut maaniset vuodatukset olivat hillittömiä, mutta... Reader why did I marry him -blogin Omppu sanoi, ettei tämä joka Jampan ja Jampattaren kirja ole. Luulenkin kuuluvani näihin Jampattariin. Lerner kyllä todisti osaavansa kirjoittaa, muutamat kohtaukset olivat järjettömän hyviä. Mutta mitäköhän jäi lopulta käteen... Ehkä tämä:
Bajo el agua
siguen las palabras.
Sanat jatkuvat
veden alla.
PS. Itse kääntäisin ehkä näin: Sanat jäävät veden alle. Toki nyanssi, ja ehkä englanninkielisessä tekstissä sanottiin jotenkin toisin.
Kustantajan sivuilta:
Lähtö Atochan asemalta häilyy komiikan ja tragiikan, itseinhon ja innoituksen välillä. Ben Lernerin älyllinen irrottelu saa aikaan nopealiikkeistä ja koukuttavaa proosaa taiteen, itsereflektion ja todellisuuden suhteista.
Ben LernerLähtö Atochan asemalta häilyy komiikan ja tragiikan, itseinhon ja innoituksen välillä. Ben Lernerin älyllinen irrottelu saa aikaan nopealiikkeistä ja koukuttavaa proosaa taiteen, itsereflektion ja todellisuuden suhteista.
Leaving The Atocha Station 2011
Lähtö Atochan asemalta
Suomentanut Artturi Siltala
Siltala 2017
***
Lukukappale kustantajalta - kiitos
Yritin kommentoida puhelimella, mutta kommentti taisi hävitä. En nyt muista, onko sulla kommentintarkastua päällä niin lähetän tämän kommentin ensin kokeilumielessä.
VastaaPoistaTämän Jampattaren on luettava tämä kirja jo Atochan aseman vuoksi. Nuorena matkustin ns. nuorisoalennuksella Euroopan rautateillä. Vanhana miehen kanssa tehdyt interrail-reissut ovat olleet kokemuksia + kommelluksia, joista yhden näyttämönä tämä asema.
VastaaPoista