27. marraskuuta 2017

Roope Sarvilinna - Osuma


Sarvilinnan toinen romaani Osuma on mystinen ja fragmentaarinen ajan ja muistojen palapeli. Se on täynnä symboliikkaa ja ajan liukumia. Mutta sodasta ja sen mielettömyydestä on kyse, siitä miten sota tuhoaa ihmisen: 1990-luvulla Bosnia, 1930-luvulla Espanja, II maailmansodan jälkeinen Eurooppa, nyt vaikkapa Syyria. Kirjailija ei selitä, vaan lukija saa ihan itsekseen etsiä ja sovitella toisiinsa sopivia paloja. Osuuko, ei osu, ehkä sittenkin... Ei ole aavistustakaan onnistuinko omani kokoamisessa. Ehkä kirjailijan idea onkin antaa kullekin lukijalle tulkinnan vapaus.

Silkinharmaaksi muuttunut vanha Anders muistelee elämäänsä. Aika on pysähtynyt ja hän on jäänyt yksin. Sotilastehtävissä vietetyt kuukaudet ja vuodet ovat vainonneet häntä kautta vuosien painajaisissa ja keskellä arkipäivääkin. Etenkin se yksi kohtalokas, jolloin ystävä jäi tantereelle. Menneeseen ovat jääneet matkat ympäri maailman ja elämää sivunneet ihmiset, on vain yksinäisyys ja erkkerin tuoli.

Pala #1: Sarvilinnan kieli on kuin modernia proosarunoa. Kaunista, hienostunutta, hiottua ja salattua. Mutta eihän runojakaan tarvitse selittää puhki, voi vain uppoutua tekstiin ja kuulostella sen soljuntaa. Muutama sitaattinäyte Sarvilinnan tyylistä alla.

Pala #2: Andersin muisti ja muistot. Anders rakastui rynnäkkökivääriin jo sotaväessä. Kiväärin purkamisessa, öljyämisessä ja uudelleenkokoamisessa hän näki täsmällisyyden, toimintavarmuuden ja täydellisyyden, jotka kulminoituivat laukaisussa. Ystäviensä Matin ja Peterin kanssa hän lähti sotaan, palkkasoturiksi, ilmeisesti Bosniaan. Yksi heistä ei palannut ja Anders kelaa tätä tapahtumaa unissaan, pujahtaapa se hänen mieleensä myös kesken klassisen musiikin konsertin. Andersista tuli kulturelli ja menestynyt taidevälittäjä, mutta hän kelaa sotaansa aina vaan.

Ei Andersilla ollut nuoruutta. Anders oli syntynyt tappajaksi. Hän oli humala ja äänet välipäivinä, valppaus, sinnikkyys, tavoitteellisuus, jyrkkä polku ylös rinnettä, toinen polku sitä alas, toistuvat liikesarjat ja tehtävän jälkeinen väsymys.

Pala #3: Sundsvallista kotoisin oleva ruotsalaistyttö Mona rakastui Andersiin opiskeluaikoina. Hän seurasi miestä Helsinkiin ja mukautui tämän elämään. Anders lähti ja palasi, lähti taas. Ja Mona odotti. Mona sulki silmänsä totuudelta, ei halunnut tietää. Mutta ei päässyt Andersin menneisyyttä pakoon, silmillehän se levähti.

Muisti sopeuttaa. Mona tiesi sen. (...) Omaan muistiin ei välttämättä voinut luottaa. Todennäköisesti se vedätti. (...) Hyväkäytöksinen mies, natsi, sivistynyt natsi, taideharrastaja, natsi, miellyttävä herrasmies, taidenatsi, harmaantunut hyväryhtinen varakas mies, natsi...

Pala #4: Jakob Israel Koistinen Lea vaimoineen viittaa Vanhan testamentin kertomukseen Jakobista. Siksikö, että matkarakastajan kyseenalainen moraali esiintyy jo Raamatussa? Vanhan testamentin Jakobin missiona oli siittää ja täyttää maa, hänellä oli vaimoja ja poikia. Sarvilinnan Jakob siittää myös, syntyy tyttöä tytön perään; miehellä on lukuisia vaimoja - oma vaimo, toisen miehen vaimo ja liuta jalkavaimoja ympäri Suomen. Mies ostaa matkalaukut pullolleen pieniä mekkoja ja rakastaa jokaista tytärtään. Jakob Israel puhuu pohjalaisista arvoistaan ja tehtävästä, jonka lahkosaarnaaja hänelle suviseuroissa antoi. Vaimo Lea hyväksyy Jakobin suuren tehtävän ja rakastaa, siinä sivussa muitakin.

Pala #5: Isbah oli Jakob Israelin muualta, ehkä Syyriasta tai jostain Lähi-Idästä, adoptoitu tytär. Isbah toimi Monan assistenttina, mutta pukeutui huntuun ja lähti synnyinmaahansa islamistiseen uskonsotaan. Eri jumala vai sama, onko maailmassa ylipäätään eri jumalia vai vain yksi? Andersin poissa ollessa Mona löysi läheisyyttä ja rakkautta Jakobin sylistä. Tätä Anders ei kestänyt, vaan yllytti Matin moottoripyöräjengeineen uhkailemaan.

Tulkitsin niin, että Anders traumatisoitui sotatoimissaan erittäin vaikeasti. Tuo trauma ja yksi ainoa osuma seurasi häntä koko ikänsä. Mikään ei sen jälkeen tuntunut oikein miltään. Anders vanheni pääsemättä irti. Ilman Monaa.

He olivat eläneet hetken. Silloin kun aika oli. Kirjaston hyllyjen välissä. Muistiinpanovihko välissään. (...) Aika hupeni ja muuttui liikkeeksi. Kunnes Monalla ei ollut sitä. Jäljelle jäi joitakin muistiin porautuneita hetkiä. Anders vilkaisi kelloa, oli aivan hiljaista, mikään ei liikkunut. Istuttuaan tuoliin hän nukahti heti.

Osuma on äärimmäisen taidokasta ja hiottua kieltä, mutta vaikeaselkoinen se on. Andersin ja Monan elämän tragiikan jotenkin ymärsin, mutta Jakob Israelin osuudet menivät yli. Tämän siviiliammatiltaan olkakirurgin haasteellinen romaani on lehdistössä määritelty sanoin Postmoderni on liian kulunut määritelmä. 


Roope Sarvilinna
Osuma
Tammi 2017
****
Kansi Markko Taina
Kustantajan lukukappale - kiitos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.