16. marraskuuta 2017

Karo Hämäläinen, Alexander Stubb - Alex



Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkuuden saavuttanut Alex on ensi vuonna pyöreät 50 vuotta täyttävän Stubbin tähänastisesta elämästä ja urasta kertova kirja. Vauhdikas elämä jatkuu, huikea ura jatkuu, ties mitä mielenkiintoista tulevaisuus tuo, mutta kyllä tähänastisessa urassakin on riittänyt menoa ja meininkiä. Alex on yhtä vauhdikas ja ilotteleva kuin tämä kansainvälisyyden kyllästämä ja avoimuutta kuuluttava EU-fani. Kotimaan päivänpolitiikka on nyt jäänyt taakse hurjine myllytyksineen ja asemapaikka vaihtunut Luxemburgiin Euroopan investointipankin varapääjohtajuuteen sekä Martti Ahtisaaren Crisis Management Initiativen hallituksen puheenjohtajajuuteen.

Haluan ensiksikin kiittää Hämäläistä ja Stubbia siitä, että kirja ei todellakaan ole mitään puisevaa poliittista jargonia vaan se on mukaansa tempaavasti kirjoitettu, modernein ja rennoin twistein. Monet pienet itseironisetkin lausahdukset ja nyanssit toivat hymyn huulille. Alex on runsaista nimistä ja faktatiedoista huolimatta miellyttävälukuinen. Lukija pääsee kurkistamaan Stubbin lapsuuteen, josta hän imi intohimonsa urheiluun ja kansainvälisyyteen. Koulussa ehkä eniten kiinnostivat kielet, ja sehän tottakai kuuluu. On voinut tuntea ylpeyttä suomalaisuudestaan kerrankin, kun tankeroenglanti on loistanut poissaolollaan Stubbin esiintymisissä.

Furmanissa minusta tuli kolmen pointin mies: Kirjoitin kaikki koevastaukset niin kuin nykyisin pidän luennot: ensin intro, sitten kolme pointtia ja lopuksi yhteenveto. Aina samalla tavalla.

Jos haluaa tietää millaista EU:n toiminta on sisältä päin, kannattaa ehdottomasti tarttua Alexiin. EU alkoi kiinnostaa Stubbia jo opiskelujen aikana punaniska-alueella Etelä-Carolinassa ja EU oli myös väitöskirjan aihe. Neljä vuotta meppinä EU:n ytimessä ja senkin jälkeen tiiviisti siinä kiinni avaavat lukijalle sisäpiiritietoa Eurooppamme kulisseista. Tuleva vaimo Suzannekin löytyi Bruggen 'Love' College of Europesta, kohta jo muutettiin Brysseliin, josta tuli koti. Stubbin luonteeseen on aina kuulunut heittäytyä kulloiseenkin tehtävään intohimoisesti ja kaikkensa antaen. Flitets lampa on palanut työpöydällä yömyöhään aika usein.

Minusta ei koskaan pitänyt tulla poliitikkoa. Ajattelin meppiyttä pysyvänä ammattina.

Neljä vuotta meppinä (2004-08) Brysselissä oli uurastusta innostavassa EU-euforiassa aamusta iltaan - DINK - double income, no kids. Toki tämä rumba johonkin totutti, mutta ei siihen mitä oli tulossa. Seuraavien vuosien elämänsuunnan sinetöi puhelimesta kuulunut: Jyrki tässä moi. Katainen tarjosi Stubbille ulkoministerinpaikkaa - ohi eduskunnan, ohi puoluekoneiston, koska Ilkka Kanerva oli tekstiviestikohunsa syövereissä. Ulkoministeriaikaan (2008-11) mahtui monia kriisejä: heti kärkeen Espanjan bussiturma, äidin kuolema, Georgian sota, YK:n turvaneuvostopaikan haku, Ahtisaaren Nobel-palkinto, Helsingin Etyj-kokous... Ulkoministerin ohjelma oli niin hektinen, että lukijaakin huimasi.

Muutamille olin varmasti raikas tuulahdus, muutamille kauhistus.

Kotimaan politiikkaan tuntemattomuudesta singahtanut Stubb jatkoi kiihdytystään: vuorossa oli Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin virka (2011-14). Tämä tiesi rankkoja, joskin kiinnostavia vienninedistämismatkoja ympäri maailman ja tutustumista yrittäjyyden olemukseen. Kataisen hallitus kulki kiistasta kiistaan, kriisistä kriisiin ja pääministeri Katainen joutui lujille.  Muistan itse noilta vuosilta hänen uupuneet kasvonsa, kun häntä höykytettiin mediassa päivästä toiseen. Lopulta Katainen luopui puolueen puheenjohtajuudesta ja pääministeriydestä - oli Stubbin vuoro tarttua puikkoihin. Pääministeriyttä ja puolueen puheenjohtajuutta kesti seuraavan vuoden (2014-15). Se oli tuplapesti, vaativa pesti. Hallitusyhteistyötä ei suinkaan helpottanut SDP vastavalittuine tuoreine puheenjohtajineen.

Puheenjohtajaksi valituksi tuleminen oli poliittisen urani pelottavin hetki.

Tästä vuodesta muodostui Stubbin elämän rankin. Kriisiä kriisin perään, twitterkohua, shortsikohua - media & some hyeenoina kimpussa. Uhkaa ja hyökkäyksiä, jopa perheen turvallisuus oli vaarassa. Hallitusyhteistyössä demarit panivat kapuloita rattaisiin kaikin tavoin, oman puolueenkin sisällä ilmeni outoa liikehdintää. Stubb juoksi oravanpyörässään ja oli palaa loppuun. Pelastukseksi koituivat hänen paljon parjattu avoimuutensa ja läheiset ystävät. Tätä lukua oli miltei tuskallista lukea. Kyllähän sen tietää, että poliitikon virka on koiranvirka, mutta että vihapuhe saa näin rajuja muotoja Suomessakin, on vaikea hyväksyä.

Jussi Vatanen Stubbin mustassa yössä

Herään taas aamuyöstä. En saa unta. Päässä pyörii vain yksi asia: työ.

Marraskuun Kirja vieköön! -illassa Jussi Vatanen tulkitsi sieluun käyvästi Stubbin kokemuksen mustasta hetkestään. Hoidettavien tehtävien listat jatkuivat loputtomiin, joka puolelta tuli lunta tupaan, mediassa velloi kohu kohun perään. Ja sitten yksi huolimattomasti lausuttu prosenttiluku hallintarekistereistä merkitsi suurta kohua ja lopun alkua. Seuraavana keväänä puoluekokouksen lähestyessä kuhina ja kohina omassakin puolueessa yltyivät > Stubb hävisi puheenjohtajavaalin Petteri Orpolle.

Alex on erinomainen EU:ta ja Suomen sisäpolitiikan armottomuutta valaiseva elämäkerta. Näiden asioiden parissa työskentelevät panevat itsensä 110-prosenttisesti likoon, mutta likaista peliäkään ei kaihdeta. Ihmetyttää miten Stubb kesti, tai ylipäätään miten kukaan poliitikko kestää ja jaksaa. Ulospäinsuuntautuva, verkostoituva ja perusoptimistinen luonne on kannatellut Stubbia myrskyissä: rakastava perhe ja paljon läheisiä & tukevia ystäviä. Lisäksi tietysti terveet elämäntavat mottona: Uni, ruoka ja liikunta. Näistä kolmesta pointista Stubb on aina pitänyt huolta: pyrkinyt nukkumaan 8 tuntia yössä ja syömään kevyesti kala-ja kasvispainotteisesti. Hänen liikuntansa on luku sinänsä. Se on ollut tavoittteellista ja ajoittain kovaakin: lätkää, golffausta, pyöräilyä, lenkkeilyä, punttia, maratonia, triathlonia... Hurjaa - maltillisemmat liikuntarutiinit omaavaa suorastaan pyörryttää!

Alex on vetävä kurkistus kansainväliseen ja kotimaan 2000-luvun politiikkaan. Elävästi kirjoitettu, moderni,  avoin ja rehellisen tuntuinen. Erityisesti mieleeni jäi pääministerivuoden raakuus ja rankkuus. Yhteistyö Hämäläisen ja Stubbin välillä on tuottanut mieliinpainuvan poliitikon elämäkerran. Epätavallisen kyllä, mutta päähenkilönsä näköisen.

Alexander Stubb s. 1.4.1968: 
Bachelor of Arts / Furman University 1993, Master of Arts / Brugge College of Europe 1995, filosofian tohtori / PhD / London School of Economics 1998 - väitöskirjan aihe Euroopan unionin joustava yhdentyminen; Europarlamentaarikko 2004–08, ulkoministeri 2008–11, Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri 2011–14, pääministeri 2014–15, valtiovarainministeri 2015–16, Euroopan investointipankin varapääjohtaja 2017...

Karo Hämäläinen, Alexander Stubb
Alex
Otava 2017
****
Omasta hyllystä

6 kommenttia:

  1. Elämänkerta..ei siis tietokirja. Vähän ihmettelen tämän valintaa, mutta en sano enempää. Oli hyvä lukea tästä mutta omiin suosikkeihin tämä ei kuulu, joten jää lukematta. Kiitos postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäkerrat luetaan tietokirjoihin. Finlandia-ehdokkaat ovat olleet tänä vuonna keskustelua herättäviä.

      Poista
  2. sivustaseuraaja16 marraskuuta

    Minua olisi kiinnostanut huomattavasti enemmän tutkiva journalismi Alexander Stubbin suhteen kuin hänen valkopesuelämäkertansa. Mahtoiko tämä uusliberalistinen, rahanahne narsisti avata sanallakaan yhteyksiään rapakon taakse? Mitä hän puhui elämäkerrassaan lupauksistaan viedä Suomi Natoon? Perusteliko hän jollain tavalla 9000 euron tuntitaksojaan luennoitsijana? On kansallinen (ja ennen kaikkea suomalaisen journalismin) häpeä, että tämä kirja on ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä millaisiin USA-yhteyksiin viittaat, mutta tottakai yhteyksiä siellä opiskelleena ja kansainvälisissä tehtävissä toimineena hänellä on. Stubb sanoo myös selvästi ettei iloitse Trumpin presidenttiydestä.

      Stubbin Nato-kanta tulee kirjassa selväksi: se on myönteinen, mutta ei hän yksin tässä kannassaan ole.

      Puhujapalkkioista viittaat ilmeisesti Speakerforumin organisoimiin tilaisuuksiin. En osaa ottaa kantaa summiin. Kysynnän ja tarjonnan laki?

      Poista
  3. Sivustaseuraajalle16 marraskuuta

    Sivustaseuraajalta todella heikkotasoista kritiikkiä.

    Tottakai niitä yhteyksiä on ja jokainen järkevä kaveri käyttää sitä verkkoaan hyödyksi. Todella monessa duunissa nimenomaan ne omat verkot ovat se juttu, jolla voi olla merkittävä ero siihen miten asiat menee läpi. Luulisin, että politiikan kentällä ne verkot on tuikitärkeät. Tiedän itsekin omissa kansainvälisissä duuneissa mikä ero olisi sillä onko minulla kontakteja vai ei.

    Luennoitsijan ei tarvitse omia taksojaan perustella, sen tekee se kaveri joka tuosta maksaa. Stubb varmasti vetää väkeä nimellään, kaveri osaa puhua, on charmikas ja nähnyt aitiopaikalta huikeita asioita, joten en usko, että joku 9000 euron taksa on mitenkään ihmeellinen jos mietitään, että kuulemassa on vaikkapa 250 ihmistä (36e per pää). Todennäköisesti tuonkin summan maksaa kokonaisuudessaan joku iso yritys, jolle tuo summa ei merkitse yhtään mitään. Itse olen harrastanut vuorikiipeilyä vuoden päivät ja minua aina ihmetyttää miten firmat maksaa vuorikiipeilijöille kamalasti rahaa, että nämä tulevat puhumaan vastoinkäymisistään kun loppupelissä kyse on todella rankasta kävelystä ylämäkeen pakkasessa - mutta ilmeisesti jollekin se on niin eksoottista, että siitä kannattaa maksaa. Sama pätee varmasti Alexin kokemuksiin.

    Kiitos loistavasta arviosta blogistille, olen pitkään tasapainoillut sen välillä, että nappaanko tästä audioversion (Stubbin lukemana) vai kirjan ja taidan ehkä kuitenkin painottua jälkimmäiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen itsekin jossain tyky-tilaisuudessa kuunnellut Veikka Gustafssonia :) Taksasta ei tietoa. Audioversio Stubbin lukemana on varmaan myös hyvä valinta. Itse vanhanaikaisena valitsen toistaiseksi kirjan.

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.