16. marraskuuta 2016

Peter Sandström - Sinulle joka et ole täällä



Tartuin Sandströmin kolmanteen suomennettuun teokseen uteliaisuudesta, mutta myös Ompun Novellit kunniaan - haasteen innoittamana. Itsekin kuulun niitten kirjabloggareiden joukkoon, jotka tunnustavat lukevansa novelleja vain harvakseltaan. En osaa analysoida miksi näin on. Romaanit saavat osakseen enemmän rummutusta? Tänä vuonna olen tähän mennessä lukenut vain Murakamin Miehiä ilman naisia.

Sandström pyörittelee romaaneistaan tuttuja teemoja. On poika nimeltä Peter, Petrus, Pjotr... On Uusikaarlepyy edustamassa agraarista maaseutua ja Turku kaupunkilaisuutta... Miehet ovat tunneilmaisultaan raajarikkoja. Joko he ovat vammautuneet henkisesti sodassa tai kantavat lapsuudestaan perittyä kylmyyden kierrettä, ja siirtävät tämän kierteen omiin lapsiinsa. Novelleissa toistuvia asetelmia ovat poika tai tytär sekä vanheneva isä tai äiti.

Novelleissa on jotain outoa julmuuden symboliikkaa, josta en osaa lausua mitään. Sandbergin maailmassa miesten kuuluu olla raakoja ja ronskeja machoja, väkivaltaa ei kaihdeta. Suurella sydämellä hän tarkastelee kuitenkin pienen ihmisen elämää. Syntymä ja kuolema, ns. elämä siinä välissä, se on jokaisen osa. Aina ei suju kovin tyylikkäästi, mutta yritys ansaitsee hellän ajatuksen. Sandström ei todellakaan päästä lukijaansa helpolla. Novelleissa on takaumia ja maagista realismia Murakamin tapaan. Lukija ei tiedä mikä on totta, mikä unikuvaa.

Sandströmin novellikokoelmassa on 6 novellia, joista lyhyt juonikuvaus.

Ronnie
Lapsuus on jäämässä taakse, opiskelut kaupungissa odottavat. Viimeistä iltaa Peter viettää futismatsissa, sekstaa Mossella ajelevan Blomgrenin kanssa ja ystävä Hammar leimaa hänen olkapäihinsä lihamerkin: Tästä näkee mistä olet kotoisin! Äiti yrittää luoda unohtumattoman jäähyväispäivällisen, mutta kaikki palaa savuten pohjaan, ja natsa käryää tämän suupielessä.

Isänsä poika
Isä on sodan satuttama mies, joka näkee painajaisia ja katuu sodanaikaisia julmia tekojaan. Hän ottaa kuppia, on siirtynyt nukkumaan kasvihuoneeseen ja soittelee Neuvostoliiton suurlähetystöön pyytääkseen anteeksi rajan takana asuville ihmisille aiheuttamaansa surua. Pieni poika yrittää ymmärtää ja kaipaa:

Haistan karahvia, se haisee isältä ja ajattelen että isä on siellä sisällä, jossakin siellä hän on, tai ei isä vaan jokin suurempi kuin isä, se mikä oli teljettynä hänen tomumajaansa. Siellä on sielu, ja sen täytyy päästä ulos. (...)  Nielaisen ja sisintäni polttaa, sitten tulee lämmintä, ja jokin alkaa hehkua päässäni. Isi, sanon. Ookko se sä?

Serkulle ei ole synonyymia
Tässä novellissa Sandström kertoo hypnoottisen vangitsevasti Peterin poikavuosista, kesistä äidin suvun luona maalla ja serkustaan. Maalla asuvien sukulaisten kiihkeää lahkolaisuutta ja lintuihin kohdistuvaa taikauskoa, väkivaltaa ja kriisiterapiaa... Novelli on murakamimaista fantasiaa ja mytologiaa enkä ollut varma ristiinnaulitsemisen merkityksestä enkä yhtään mistään - mutta silti tässä oli jotain muinaistarujen henkeä, joka lumosi!

Tiikeri
Vanha isä ja menestynyt tytär kohtaavat Gdanskissa. Tytär tuntee katkeruutta isäänsä kohtaan, kun tämä häipyi hänen ollessaan lapsi. Nyt hän haluaa kiusata ja kiduttaa isäänsä valheillaan ja muunnellulla totuudellaan. 

 Matkamiehelle
Äiti oli kantanut minua kun olin pieni, nyt oli minun vuoroni kantaa häntä. Hän ei painanut paljon, ja olin jo iso mies. Hän oli sylissäni kuin morsian, ja kun kannoin hänet kynnyksen yli, kumarruin jotta en olisi lyönyt päätäni ovenpieleen. Varo knuppias, sanoin äidille, ja hän käpertyi kokoon, hänen valkoinen päänsä olkaani vasten, ja hän piti päätään siinä kuin lapsi.

Sisko, lopultakin
Tässä sanon vain - Voi äitiparka!

Sandström kirjoittaa taas kerran lumoavasti, joskin haasteellisesti. Hän käsittelee vanhemman ja lapsen välisiä jännitteitä ja lapsuuden katkeruuksia. Mukana on myös ymmärrystä, anteeksiantoa ja rakkautta. Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset muovaavat hahmot sellaisiksi kuin he tässä päivässä ovat. Novellit imivät mukaansa, nautin matkasta. Ei ollut väliä ymmärsinkö oikein vai en. Kaunista ja koskettavaa.


Sinulle joka et ole täällä kuittaa Novellit kunniaan -haasteeseen 6 luettua novellia. Kerään lukemani novellit omalle sivulleen, joka löytyy blogin ylälaidasta. Kiitos Ompulle inspiroivasta haasteesta! En löytänyt tästä yhtään bloggausta. Niinpä esittelen Sandströmin palkintoehdokkuudet:

Laudatur (2016) - Juuri nyt Finlandia-palkintoehdokas 2016
'Sandströmin kieli on kuulasta, filosofoivaa ja lämmintä. Myös Outi Mennan suomennos on tavoittanut saman herkkyyden.'

Valkea kuulas (2014) - Svenska litteratursällskapetin palkinto 2015. Teos oli ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
'Romaanin kieli on kuin kirjalle nimen antanut omenalaji: kaunis ja lähes läpikuultava. Romaanin pehmeä ja tarkka kieli sekä sen hellä suhtautuminen ihmisiin ja heidän edesottamuksiinsa herättää lukijassa lempeyden tunteen elämää kohtaan.'

Novellikokokoelma Sinulle joka et ole täällä (2012) oli Runeberg-palkintoehdokas
'Usein päähenkilö joutuu [novelleissa] törmäyskurssille menneisyytensä kanssa. Esiin nousee asioita, jotka on aikanaan jätetty käsittelemättä, ja kysymyksiä, jotka on viimeinkin pakko esittää. … Sandströmin tyyli on täsmällistä ja tiivistunnelmaista, ja hän erottuu joukosta, häntä ei unohda.'

Peter Sandström
Till dig som saknas 2012
Sinulle joka et ole täällä
Suomentanut Katriina Huttunen
Schildts & Söderströms 2012
****
Kirjastosta

7 kommenttia:

  1. Kerrassaan komea novellihaasteavaus sinulla. :D

    Kun luin Riitta kirjoituksesi niin vahvistui se ajatus, jota tässä jo muutenkin olen miettinyt. Nimittäin, että Sandströmillä on ihan omanlaisensa projekti, jossa kaikki (no, aika vahvasti sanottu) hänen kirjoittamansa on osa tätä projektia.

    Tuo "outo julmuuden symboliikka" on osa sitä, että lähdin lukemaan Laudaturia uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sandströmin teksti on ovelaa, hän sanoo niin paljon pienillä sanoilla, ja myös rivien väleissä. Minunlaiselleni nopealle lukijalle ei hyvä, pitäisi lukea hitaammin... Jännää on se kuinka hän ammentaa omasta elämästään, mutta lopulta sekoittaa kiitettävästi, ettei tiedä mikä on faktaa, mikä fiktiota.
      Upea omanlaisensa herra tämä Sandström! Peukutan häntä tasavahvasti Puikkosen kanssa!

      Poista
  2. Luen novelleja silloin tällöin, en halua lähteä lukemaan periaatteella, että nyt luen novellin. Jopa minun top kymppiin mahtuu novelleja eli Mansfield ja Hesse.

    Sandströmin Valkea kuulas on ihastuttava. Pidän kirjailijan tiiviistä ilmaisusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua taas tämä haaste innostaa etsimään ja lukemaan novelleja. Mielenkiintoista seurata miten pitkälle Sandströmin oman elämän ainekset riittävät...

      Poista
  3. Luin juuri viime viikolla Valkean kuulaan. Sen väkivaltaisuus eläimiä kohtaan tökki monessa kohtaa, aivan erityisesti se kohtaus jossa poika yritti tappaa koiran, mutta onnistui "vain" murtamaan sen jalan. Onko muutkin Sandströmit yhtä julmia? Olen mukana novellihaasteessa ja tämä kokoelma kiinnostaa, mutta en tiedä haluanko kuitenkaan, jos samanlainen? Ja entä tuo Laudatur, pahoinpidelläänkö siinäkin eläimiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä isketään variksia seipäiden nokkaan, koska lahkolaisuskonnon mukaan ne suojelevat hallalta. Sitten on tuo postauksessanikin mainitsemani omituinen ristiinnaulitsemisjuttu, jota en oikein ymmärtänyt. Yksi naiseen kohdistunut pahoinpitely, joka sivuutetaan maininnalla. En muista Laudaturissa olleen vastaavia.

      Itse en ole kokenut näitä niin pahoina, jos vertaan esim. Lemaitren dekkareihin.

      Poista
    2. Mutta nämä väkivallan purskahdukset ovat minimaalisen pieni juttu kaiken hellän ja rakastavan inhimillisyyden keskellä!

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...