Tommi Melender - Ranskalainen ystävä

Mediapersoona Joel Raento on haluttu julkkisluennoitsija ja rikastunut esiintymisillään ja kirjallisilla tuotoksillaan - mm. hänen näytelmänsä Penisdialogeja on ollut ohjelmistossa ympäri Eurooppaa. Ystävänsä Magnuksen kanssa Joelilla on firma, joka kehittelee kaikenmaailman tositeeveeformaatteja eri kanaville. Mummon kuolema on sysäys identiteettikriisille, minkä seurauksena Joel jättää kotimaan kuviot, julkisuuden ja matkaa Ranskaan Flaubertiansa tutkimaan.

Joel päätyy luotaantyöntävään Aronvillen pikkukaupunkiin, jonka ihmiset ovat hänestä tolloja, sisäsiittoisia ja vastenmielisiä. Lisäksi paikalliset suhtautuvat tulokkaaseen nuivasti. Erakkomaisuuteensa ja ihmisvihaansa kääriytynyt kirjailija ottaa kotiinsa loukkaantuneen koiran. Yllätyksekseen koirasta on hänelle paljon iloa ja hän kiintyy siihen. Ehkä eläimestä on helpompi välittää kuin ihmisistä...

Koko Aronvillen iljettävyys kulminoituu Falloux-nimisessä, paholaiseksi julistautuneessa gangsterissa. Falloux hallitsee paikallista alamaailmaa, harjoittaa ihmiskauppaa sekä vaatii suojelurahoja yrittäjiltä. Yksi gangsterin uhreista on Marcel, koko ikänsä marginalisoituneena elänyt ex lehtori, nykyinen kuljetusyrittäjä. Joel ja Marcel tunnistavat toisissaan sukulaissielut ja ystävystyvät.

Tiesin jo ennalta, että Melender on kirjoittanut Ranskalaisen ystävän ihmisvihaajakaudellaan. Hän on tunnustanut ahmineensa esikuvaansa Flaubertia pakonomaisesti - ja se näkyi. Kovin ylistäviä sanoja ei ihmiskunnalle herunut. Kirjassa pursuivat alamaailman silmitön väkivalta, islamistiset terroristit, ihmiskauppa, raiskaukset sekä uskon ja uskonnon pohdinnat. Viittauksia ranskalaisiin kirjailijoihin oli paljon.

Melenderin teksti oli taas kerran loistavaa, purevaa ja sarkastista. Tosin joitain osia voisi luonnehtia jormaproosaksi tai äijälitiksi. Melender tutki silmittömän pahuuden olemusta Fallouxin hahmossa sekä uhrin osaa Marcelin elämäntarinassa. Mitä jäi käteen? Vähempikin julmuus olisi riittänyt todistamaan että maailma on paska paikka. Melender julkisti kaipuunsa 50-luvun rauhallisempaan ja hitaampaan elämäntyyliin, jolloin ihmisten täytyi olla onnellisempia. Tuolloin ei ollut kymmeniä tv- ja uutiskanavia eikä somea pauhaamassa kakofonisesti informaatiosaastettaan.

Kun tässä nyt on tullut CNN:ää katseltua Yhdysvaltain presidentinvaalien tiimoilta, siteeraan huumoripläjäyksenä - valitettavasti pitkähkön! - katkelman tavasta, jolla CNN:n reportteri ohjeistaa Joelia haastatteluun järkyttävien alamaailman listimisten jälkeen. Joel ilmoitti nimekseen Thompson Sunderlandista, nimen joka oli hänelle jäänyt mieleen jostain graffitikirjoituksesta:

Äänestäsi kuultaa suru. Se on hienoa. Pidä se. Itkeä sinun ei tarvitse. Olet kotoisin Sunderlandista eivätkä Sunderlandista kotoisin olevat miehet itke. He juovat olutta, heittävät tikkaa ja intoilevat jalkapallosta. He ovat raavaan rehellistä porukkaa eivätkä mitään kaunosieluja. He järjestävät pierukilpailuja ja kaatavat raakaa viinaa sammuneiden kavereidensa kurkkuun. Puolet heistä luulee, että Aristoteles on persettä tarkoittava slangisana. Mieti tätä. Mieti kotikaupunkiasi. Mieti Valon stadionilla hoilaavia fanilaumoja. Hae oikeanlainen suru. Anna sen näkyä. Ei haittaa, jos pystyt loihtimaan itsestäsi hitusen raivoa. En tarkoita, että uhkuisit kostoa, mutta tee selväksi, millaista inhoa tunnet, kun viattomia eläimiä tapetaan. Inho on hyvä lisämauste suruun. Kunhan et anna sen tukehduttaa surua. Tuntuuko, että osaat pitää sen hallinnassa? Hienoa. Annetaan mennä.

Blogeissa toisaalla: Elina / Luettua elämää, Inahdus

Tommi Melender

Ranskalainen ystävä

Wsoy 2009

****

Kirjastosta