12. marraskuuta 2016

Pierre Lemaitre - Irène


Ylikomisario Camille Verhoeven ryhmineen joutuu selvittämään äärimmäisen raakaa kaksoismurhaa: kaksi nuorta prostituoitua löytyy murhattuina ja silvottuina uudesta ja upeasta loft-asunnosta. Silminnäkijöitä ei ole, johtolankoja ei ole. Murhien tekotapa muistuttaa aikaisempaa selvittämättä jäänyttä nuoren naisen paloittelumurhaa puolentoista vuoden takaa. Onko kyseessä sama psykopaattinen sarjamurhaaja? Pieniä edistysaskeleita saavutetaan kun paljastuu, että murhaaja rekonstruoi Mustan Dahlian ja muiden rikoskirjojen kuvaamia murhia. Mitä ihmettä murhaaja haluaa viestittää?

Tapaamme Alexista tutun Verhoevenin porukan. Poliisipäällikkö Le Guen on entisen pulska, Armand entisen saita ja upporikas Louis yhtä komea ja huoliteltu kuin ennenkin. Nyt Lemaitre kuvaa myös Malevalia, joka harrastaa uhkapelejä ja viihtyy Pariisin yössä pikkutunneille jahtaamassa naisia. Ja sitten minä huokaisen - voi Maleval, voi Maleval!

Verhoeven on tälläkin kertaa aluksi umpikujassa. Tutkintatuomari Deschamps huohottaa niskaan ja Le Matin -lehti tuntuu tietävän kaiken tutkinnasta... Vaimo Irène on viimeisillään raskaana ja väsynyt, mutta Verhoeven on suunnattoman onnellinen pian syntyvästä pojastaan.

Lemaitre luo taas loistokkaan juonen dekkariinsa. Jännitys tihenee ja kissa-hiirileikki kulkee koukuttavasti. Itsellä oli pari epäiltyä, mutta en osunut oikeaan. Irène ei ollut minusta niin hyytävä kuin Alex, vaikka sairaita murhia kuvattiinkin yksityiskohtaisesti. Tiesin ennakkoon, että Irènelle käy tässä kirjassa huonosti, ja jännitin milloin ja miten se tapahtuu - ja miten Lemaitre tämän Verhoevenin suuren menetyksen kuvaa. Verhoevenin ja Louisin paniikkinen ajo aikaa vastaan Pariisin yössä  toi epätoivon tunnelmat mieleni kartalle. Psykopaattisen murhaajan kirjeet olivat huikeaa kuvausta. Lemaitre on hyvä!

Nyt sitten odottelen seuraavaa Verhoeven-dekkaria Camillea kirjastosta! Suomennosjärjestys on ollut hiukan outo, ja näköjään tuo tulevana keväänä ilmestyvä Rosy sijoittuu ennen Camillea.

1. Travail soigné, 2006. (suom. Irène ilm. suom. 8/2016).
2. Alex, 2011. (suom. Alex, 2015).
3. Les Grands Moyens, 2011.(nimellä Rosy&John, 2014).
4. Sacrifices, 2012. (suom. Camille, 2016).

DekkariNetti kertoo tämmöisiä uutisia:
Huom! Minerva-kustannuksen tiedote 8.9.2016:
- Pierre Lemaitren kolmas Verhoeven -trilleri Rosy&John (2014) ilmestyy suomeksi keväällä 2017 nimellä Rosy. 
- Amerikkalainen tuotantoyhtiö on hankkinut oikeudet filmatisoida Lemaitren bestseller-dekkarin Alex.
- Lemaitren historiallisesta romaanista Näkemiin taivaassa -tehdään Ranskassa elokuvaa, joka tulee teattereihin syksyllä 2017. 
Pierre Lemaitre on jo kahdesti palkittu maailman parhaana rikoskirjailijana. Nyt myös Näkemiin taivaassa on ehdolla kansainvälisen International Dagger -palkinnon saajaksi, vaikka se ei varsinaisesti dekkari olekaan. Lemaitre kirjoittaa parhaillaan jatko-osaa kirjalle. 
Upeaa...loistavia kirjoja!!. Ykkösluokkaa!!

Blogeissa toisaalla: Tuijata, Mummo matkalla

Pierre Lemaitre
Travail soigné 2006
Irène
Suomentanut Sirkka Aulanko
Minerva 2016
****
Kirjastosta

8 kommenttia:

  1. Minulla on vielä Irene ja Camille lukematta, toivottavasti jossain vaiheessa tulee sopiva tilaisuus etsiä ne käsiini. Alexiin tykästyin kovasti! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alex oli järkyttävän hyvä, tämä vähän 'normaalimpi', mutta koukutuin kyllä tähänkin täysin.

      Poista
  2. Miksiköhän nämä on suomennettu väärässä järjestyksessä, jos kyseessä on sarja? Minua on vaivihkaa alkanut kiinnostaa nämä Pierren kirjat, mutta lukenen ne alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. Vaikka ilmeisesti ei ole väliä, missä järjestyksessä lukee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutkimattomia ovat kustantajan aivoitukset :) No, varmasti joku järkevä syy... Kannattaa lukea järjestyksessä, mutta hyvin nämä itsenäisestikin toimivat. Henkilöhahmoja valotettiin riittävästi tuossa toisessa eli Alexissakin.

      Hurjan kiitelty Lemaitre on. Pitänee lukea myös tuo Näkemiin taivaassa, sitä on moni kiitellyt.

      Poista
  3. Minkä ilouutisen kerroit: "Rosy"; hienoa!! Lemaitrella on kyky tarjota sekä mielenkiinnon ylläpitävää tarinaa että tasokasta verbaliikkaa.
    Teoksia,joissa kaikki komponentit loppusilausta myöten ovat jämptisti kohdillaan. Elegantti jälkeä.

    Vaikka pikku-ukkoja vierastankin, niin tämä Camille, joka itsestään toteaa: "Saatan olla polvenkorkuinen, mutta kurotan silti tähtiin." on kyllä salaa luikerrellut sydämeeni ja ottanut oman paikkansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että Camille & Lemaitre on ohittanut sydämessäni Adamsbergin & Vargaksen :) En pidä kovin väkivaltaisista dekkareista yleensä, mutta tässä taidokas teksti kantaa julmuuksien yli! Camillea ja Rosya innolla odotellen..,

      Poista
  4. Lemaitren dekkarit lienevät hyviä, en ole lukenut. Luin aikoinaan Näkemiin taivaassa ja se ylitti sietokykyni. Minun oli pitkään huono olo tuosta kirjasta. Dekkareitakin on niin valtavasti, että valintaa on tehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on niukka hyödyke. Luulen että yleensäkin vähennän dekkareitten lukemista...

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...