21. marraskuuta 2016

Henry Aho - Ukko ja Hyrrä


Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta, mutta Hyrrä-kissan isäntä Viljasen Late on ehtinyt jo nämä kunnioitettavat pyöreänsä täyttää. Ukko asuu kaksin kissansa kanssa omassa talossaan Teuvan Luusunloukolla. Kun aika käy pitkäksi Ukko päättää kertoa elämäntarinansa kissalleen, ja Hyrrä onkin loistava kuuntelija - nyökyttää ja kehrää sekä ottaa pitkiä nokosia aina välillä kuten Ukkokin.

Onni on katsos Hyrrä sitä, että kaikki on hyvin. Silloin, kun arki on arkea ja kaikki on normaalisti, ihminen on onnellinen. Ei suinkaan silloin, kun on juhlaa ja humua. Juhlat ovat nopeasti ohitse, arki on ja pysyy, ja jos se sujuu hyvin, on onnikin taattu.

Sataan vuoteen mahtuu paljon merkittäviä tapahtumia niin maan kuin yksittäisen ihmisen elämässä. Ukko syntyi vuonna 1915 sisällissodan jälkeiseen revittyyn ja köyhään maahan. Koulussa kiusattiin ja kotitilalla piti raataa aamusta iltaan. Lapsuus oli myös lasinen, mutta Ukko ei ollut nuorenakaan mikään tavallinen ukko. Hänpä lähti merille ja kiersi hieman mualimaa. Ammattikirjo elämän varrella oli aika huikea: mm. jääkarhunkarkottajana Alaskassa ja pokeriammattilaisena Las Vegasissa.

Minusta Hyrrä tuntuu, että eriarvoisuutta ei saada koskaan kitkettyä pois maailmasta. Ihmisyyteen jotenkin kuuluu se, että toiset alistavat toisia. Jos kaikilla menisi hyvin, kuka tekisi likaiset työt, jotka kuitenkin on tehtävä? (...) Hyrrä huomaat, mikään ei ole niin yksinkertaista kuin miltä äkkiseltään vaikuttaa.

Ukko näki sodan kauhut talvi- ja jatkosodassa, ja lähti omapäisenä Neuvostoliittoon palkattomaan työhön omia sotakorvauksiaan makselemaan. Rakkaus kotiseutuun ajoi Ukon takaisin Teuvalle ja vuorossa oli nyt vuorostaan lehtiparonin homma. Luusunloukon Lotina olikin lehti, joka tunnettiin maan presidentillisiä piirejä myöten, toipa lehti kutsun Kekkosen itsenäisyyspäiväjuhliinkin.

Ukko oli nuorena komea ja viriili mies, jota seksi ja naiset pyörittivät. Vanhoilla päivillään, vakiinnuttuaan, hän tuli isäksi viisikymppisenä. Ukon elämään mahtui iloja sekä syvää ja musertavaa surua. Mutta elämää on elävän jatkettava. Nyt satavuotiaana ei ole enää muita kontakteja kuin naapuriperhe ja Hyrrä-kissa. Niin, ja tietysti palvelutaloon hätistelevät sosiaalitantat sekä siivooja, joka motkottaa piipun tupruttelusta ja viskin tissuttelusta.

Tämä oli hyvin liikuttava ja herttainen kirja, ronskein tvistein. Minulle tuli elävästi mieleen kovin monen yksinäisen vanhuksen osa ja arkipäivä tämän päivän Suomessa, paljon huonommissa kantimissa kuin tällä skarpilla Ukolla. Hänellä toimi pää ja hän oli varsin hyvin perillä nykymaailman menosta - uutisista EU:n byrokratiaan.

Teksti tuntui alussa hyvin verkkaiselle, mutta sitten osasin asettua rauhallisempaan lukumoodiin. Eihän nyt satavuotias Ukko mitenkään vauhdikkaammin voisi kertoakaan! Aho kuvasi loistavasti ja huumorilla Ukon ja Hyrrän tapahtumaköyhää arkea, jossa päivän kohokohtia olivat päiväunien ohella yhdessä katsottu Avara luonto.

Parasta kirjassa oli Ukon ja Hyrrän suhteen kuvaus. Aholla on tietääkseni itsellään kissa, ja se onkin ainoa selitys näin osuvalle kuvaukselle. Pitääkö olla huolissaan jos puhuu itsekseen? kysyttiin joku aika sitten televisio-ohjelmassa. Ei tarvitse, mutta jos huolettaa, kannattaa ottaa lemmikki. Lemmikille hellyyden osoittaminen ja sille puhuminen on täysin luontevaa eikä tunne itseään höperöpäiseksi. Ja miten Ukko kissaansa rakastikaan! Hän tunsi valtavaa hätää, jos Hyrrä oli kadoksissa tai sillä oli joku vaiva.

Olet Hyrrä paras ja upein kissa, mikä minulla on koskaan ollut. Minä pelastin sinut ojasta, mutta kyllä sinäkin minut pelastit. Nämä reilut kaksi vuotta olisivat olleet hyvin yksinäisiä ilman sinua. Toit valon yksinäiseen elämääni. Siitä olen sinulle ikuisesti kiitollinen.

Satavuotiaan Ukon levoton nuoruus oli kuin seikkailukertomusta. Mualimaa kierreltiin, naisissa käytiin, töitä paiskittiin ja yritettiin selvitä.  Ja selvittiinkin - sodasta, sotakorvauksista, 90-luvun lamasta ja monenlaisista poliittisista ja muista ajan virtauksista. Nyt joulun ja itsenäisyyspäivän alla Ukko ja Hyrrä oli oikein hyvää ja ajatuksia herättävää lukemista, joka  liikutti tunteitani kissanomistajana.

Blogeissa toisaalla: Krista

Henry Aho
Ukko ja Hyrrä
Reuna 2016
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä hieno kirja! Ahon tyyli on useissa kirjoissa rohkea ja ronski ja se sopii Ukkoon ja Hyrrään hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin Krista. En naisena niin kovin innostunut noista porno- ja äijäproosaosuuksista, mutta kaiken kiltin ja hellän vastapainoksi niitä tarvittiin? Olisi muuten tullut täysin lälly. Paljon hienoja ajatuksia elämästä, minä pidin.

      Poista
  2. :) Tokihan elämässä on tuota ronskimpaakin puolta. Ei elämä muuten mitään elämää olisikaan :D
    Kiitos vielä kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole kaikki kiiltokuvaa mitä itsekin olen kokenut :)

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...