Anna-Kaari Hakkarainen - Dioraama

Mies valtasi minut ensi näkemällä kokonaan. Täytti minut kuvioillaan, kaiversi kasvojensa ilmeet kaikkialle, nypläsi minut täyteen mutkikkainta pitsikuviota, kuin kirjanpainajan toukka salaisia hieroglyfejään.

Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraama on kuvaus elämää suuremmasta rakkaudesta, ihmisenä elämisestä, valinnoista ja muistoista. Dioraamoja löytää eläintieteellisistä museoista. Ne ovat lasin sisään suljettuja lavasteita maisemasta eläimineen, staattisia ja täydellisiä, eikä niissä mikään ikinä muutu. Romaanin minäkertoja on Julia, jonka elämään kävelee suuri rakkaus Karlin hahmossa yhtenä aivan tavallisena päivänä. Kohtaaminen tapahtuu Turun biologisessa museossa, jossa Julia on kesätöissä.

Nainen lukitsee museon ovet ja jättää sen omilleen. Hän viettää muutaman päivän Karlin kanssa yhdessä kaupungin hotelleista. Tänä aikana he kokevat maailman syntyneen ja olevansa sen ensimmäiset ihmiset. He matkaavat mielikuvituksessaan ympäri maailman ja kuljeskelevat dioraamoissa sukupuuttoon kuolleiden eläinten pitäessä heille seuraa. Tiet eroavat, koska Julia ei uskalla heittäytyä Karlin toisenlaiseen, boheemiin elämäntyyliin ja luopua oman elämänsä säntillisyydestä ja uratavoitteistaan.

17 vuotta myöhemmin he tapaavat Roomassa Borghesen puistossa satumaisten taideaarteiden äärellä. Karlilla on uutisia, ja muistitikku. Suomeen palattuaan Julia haluaa erota monivuotisesta elämänkumppanistaan, turvallisesta ja hänet kasassa pitävästä Juhanasta ja sulkeutuu saman turkulaisen hotellin siihen samaan huoneeseen, jossa he rakastivat toisiaan 17 vuotta sitten. Hän kerää muistojensa pienimmätkin sirpaleet, koodaa ne ja haluaa luoda niistä dioraamat, niin että heidän rakkautensa ei ikinä katoaisi, eikä Karl.

Siinä lyhyesti teoksen juoni. Mutta tärkeämpää kuin juoni, on tapa millä Hakkarainen kirjoittaa. Hän tempaa lukijan kauniiseen ja mystiseenkin pyörteeseen, jossa Julia kysyy paljon ja pelkää paljon; jossa Julia yrittää muistaa ja kertoo elämästään. Pidin Hakkaraisen tekstistä valtavasti. Se on niin merkitystiheää, että varmaankin paljon meni ohi enkä osaa enkä halua sitä enemmälti ruotiakaan. Älykkäänä tiedenaisena Julia pohtii paljon sitä, miten teknologia ei pysty koodaamaan tunteita, mittaamaan rakkautta, vaikka niin paljon pystyykin taulukoimaan.

Mystisyyttä romaaniin toivat ihastuttavalla tavalla lukuisat sukupuuttoon kuolleet linnut ja dioraamat, jotka ihmetyttivät ja vähän kuvottivatkin. Kuten se William Bullockin Hummingbird Cabinet, jonka kuva on Julian Karlilta saamassa postikortissa: 101 kolibria tungettuina isoon lasivitriiniin. Ihmisen ahne metsästyshimo voittaa usein luonnon kunnioituksen. Dioraama on kiehtova romaani ja Hakkaraisen tavalla kirjoitettuna elämää suurempi rakkaustarina ei näyttäydy makeana ja kliseisenä, vaan siltä suurelta ihmeeltä, mikä se onkin.

Kuuntelin Anna-Kaaria Helsingin kirjamessuilla ja kirjoitin blogiini näin:

Hurmaava Anna-Kaari kertoi eloisasti uuden romaaninsa kirjoitusprosessista ja dioraamoista. Dioraamat ovat lasin sisään suljettuja, jähmetettyjä kuvia, joissa luonnonlait eivät päde. Inspiraatio kirjaan tuli Tukholman biologisessa museossa olevista Gustav Golthoffin (1845-1913) dioraamoista. Kirjailija luonnehti teostaan ’muistin palatsiksi’. Kuulostaa todella jännittävälle; haluan tietää mitä kolibri tässä symboloi ja mikä rooli sukupuuttoon kuolleella kwaggalla teoksessa on. Pidin todella paljon kirjailijan edellisestä teoksesta Kristallipalatsi. Kirjoittaminen on Anna-Kaarille tapa olla olemassa, se tuottaa alati hämmästystä ja ihmetystä elämän edessä.

Anna-Kaari Hakkarainen - Dioraama
Kansi Leena Oravainio
Tammi 2019
Kirjastosta
______________

Muissa blogeissa: Kirjaluotsi, Lumiomena, Reader why did I marry him?