36-vuotias Keiko Furukura on jämähtänyt lähikaupan osa-aikaiseksi myyjäksi, hän on ollut samassa myymälässä töissä jo 18 vuotta. Työkaverit ovat vaihtuneet, päälliköt ovat vaihtuneet, mutta Keiko on ja pysyy. Äiti ja sisko eivät ymmärrä, harvat lapsuuskaverit eivät ymmärrä. Jokaisen japanilaisen tulisi antaa panoksensa yhteiskunnan rakentamiseen, hankittava kokoaikatyö ja tehtävä uraa. Ja tietenkin mentävä naimisiin ja hankittava lapsia. Niin tekee normaali kunnon kansalainen.
Ympäristö alkaa painostaa Keikoa, joka kokee lähikaupan olevan koko maailmansa. Muuta elämää ei kaupan ulkopuolella ole kuin nimeksi. Keiko jäljittelee ulospäinsuuntautuneiden nuorten työtoveriensa reipasta puhetapaa ja pukeutumista, miettii kaupan asioita unissaankin ja syö sieltä alennuksella ostamiaan vaurioituneita ruokia. Keiko on samaistunut työpaikkaansa, hän on myyjä eikä muuta halua eikä osaa.
Alaa vaivaa jatkuva työvoimapula ja väliin töihin tulee harmillisesti myös myymäläyhteisöön sopimattomia työntekijöitä. Yksi näistä on Keikon ikäinen Shiraha, velttoileva ja lusmu, laiha ja sottainen mies. Ei kestä kauaa ennen kuin Shiraha saa potkut. Ajatella myyjän työstä, ei voisi enää alemmas vajota! Keiko tapaa itkevän miehen, joka sanoo halunneensa töihin lähikauppaan löytääkseen itselleen vaimon. Vähän aikaa mietittyään ja ympäristön naittamispaineiden alla Keiko ehdottaa, että he menisivät naimisiin. Olisivat molemmat sitten yhteiskuntakelpoisempia edes vähäsen.
Niinpä mies muuttaa Keikon kymmenen neliön asuntoon, pitää futoniaan kylpyammeessa, koska muualle ei mahdu. Hän on ilkeä ja haukkuu kilttiä ja nöyrää Keikoa rumaksi vanhaksi akaksi, joka ei todellakaan herätä hänessä seksuaalisia haluja. Mies haluaa vain hengitellä ja elää Keikon siivellä. Mutta osa-aikatyön palkalla ei kaksi tule toimeen, niinpä mies etsii Keikolle kiihkeästi uusia kokoaikaisia työpaikkoja. Loppuhuipennuksessa Keiko ymmärtää, että pyristely on turhaa: hän on erilainen eikä ikinä istu normeihin. Keiko kuulee lähikaupan äänen, kun se puhuu hänelle - kauppa on hänen paikkansa maailmassa ja lusmu Shiraha saa painua ihan minne haluaa.
Niinpä mies muuttaa Keikon kymmenen neliön asuntoon, pitää futoniaan kylpyammeessa, koska muualle ei mahdu. Hän on ilkeä ja haukkuu kilttiä ja nöyrää Keikoa rumaksi vanhaksi akaksi, joka ei todellakaan herätä hänessä seksuaalisia haluja. Mies haluaa vain hengitellä ja elää Keikon siivellä. Mutta osa-aikatyön palkalla ei kaksi tule toimeen, niinpä mies etsii Keikolle kiihkeästi uusia kokoaikaisia työpaikkoja. Loppuhuipennuksessa Keiko ymmärtää, että pyristely on turhaa: hän on erilainen eikä ikinä istu normeihin. Keiko kuulee lähikaupan äänen, kun se puhuu hänelle - kauppa on hänen paikkansa maailmassa ja lusmu Shiraha saa painua ihan minne haluaa.
Lähikaupan nainen on hillittömän hauska ja Keiko absurdin hupsu henkilöhahmo. Hän kävi jo lapsena terapiassa, koska kalautteli muita lapsia hiekkalapiolla päähän ja halusi pyydystää puiston varpuset päivälliseksi. Murata irvii mainiosti japanilaisen yhteiskunnan normipaineita: jos ihminen vielä 36-vuotiaana on osa-aikatyössä, sinkku ja neitsyt, hän ei voi olla normaali! Kunnon japanilaisen on tehtävä rahaa ja osaltaan estettävä väestöä mummoutumasta. Toki Keiko on överiksi viety hahmo, ja jos tarina olisi totta, surullinenhan hänen kohtalonsa ja elämänsä olisivat. Liioittelulla herättää keskustelua ja luulen sen olleen Muratan tarkoitus. Minusta pirtsakka, hyvin kirjoitettu ja hauska kirja.
Alkuteos Konbini ningen / Convenience Store Woman 2016
Suomentanut Raisa Porrasmaa
Gummerus 2020
Äänikirjan lukija Vuokko Hovatta
_______________
Elegia on lukenut kirjan englanniksi,
Sayaka Murata (s. 1979) on palkittu japanilaiskirjailija, jota pidetään yhtenä maansa merkittävimpänä nykykirjailijana. Lähikaupan nainen (2020) on ollut myyntimenestys maailmalla. Se on ensimmäinen suomennettu romaani Muratalta.
Minä en tosiaan nähnyt tätä kirjaa yksinomaan hauskana, vaan pinnan alla on painavaa asiaa. Olen jonkin verran lukenut Muratan haastatteluja ja häntä kiinnostaa normaalius ja normaaliuden määritelmät ja erityisesti se, kun ei mahdu ahtaisiin raameihin (Japanissa ne raamit ovat todella ahtaat verrattuna esim. länsimaihin). Olen lukenut Muratalta myös erään novellin (A Clean Marriage), jossa hän sivuaa samaa aihetta.
VastaaPoistaHienoa, että tämä kirja suomennettiin!
Aivan, hauskan pinnan alla oli traagisia yhdenmukaisuuden paineita. Onneksi lopussa Murata soi Keikolle vapautuksen; nainen löysi voimaa olla oma itsensä välittämättä muiden paineista. Kaikkiaan oivaltavia nyansseja esim. lähikaupan aamunavauksista ja yhteishengen nossatuksesta.
PoistaTämä on todella kiinnostava kirja! Se olisi kyllä luettava ihan ensi tilassa. "Normaaliuden" vaatimus ja taistelu sitä vastaan on kiinnostava aihe. Itsekin olen työskennellyt myyjänä, eikä se Suomessakaan ole kaikkein arvostetuin ammatti, mutta Japanissa nuo vaatimukset ovat tietysti ihan omaa luokkaansa. Hyvä että Keiko uskaltaa lopulta olla oma itsensä eikä välitä siitä mitä muut ajattelevat!
VastaaPoistaMinäkin olen työskennellyt myyjänä, osa-aikaisena vielä! Taisin jostain lukea, että Muratakin on työskennellyt kaupassa, inside-juttuja siis.
PoistaTämän kirjan haluan lukea. Se vaikutti niin kivalta, että varasin heti, kun näin kirjan kirjakatalogissa.
VastaaPoistaTässä oli oivaltavaa huumoria. Minulle tämä näyttäytyi tarkoituksellisen överiksi vietynä, jotkut ovat pitäneet hyvin surullisena. Luemme niin eri tavoin.
PoistaOmasta kokemuksestani uskallan sanoa, että Keiko ei ole överiksi viety hahmo, vaan hän on hyvin tyypillinen Asperger-ihminen. Kirjailija kuvaa varsin osuvasti sitä, miten autismin kirjon henkilön näkökulmasta sosiaaliset säännöt vaikuttavat järjettömiltä. Kauppatyön selkeät säännöt ja rutiinit luovat turvaa, ja siksi hän viihtyy työssään. Muut, autismin kirjoa tuntemattomat ihmiset, näkevät tyypillisesti Keikon ”outona” ja yrittävät ”parantaa” häntä. Sosiaalisissa tilanteissa hän pärjää matkimalla muita. Olisi hienoa, jos kirjan esittelyssä voisi näkyä se, että päähenkilö on autismin kirjolla. Se auttaisi varmasti montaa ihmistä ymmärtämään autismin kirjon pulmia.
VastaaPoistaKiitos Titta kommentistasi. Aspergeria en tullut ajatelleeksi,mutta nyt kun sanot, näin voi tosiaankin olla. Pojanpojallani on autismin kirjon diagnoosi, mutta hän on sosiaalistunut hyvin ja pärjää kavereidensa kanssa. Muita ao. ihmisiä en tunne.
Poista