mieli sortuu ellei näe toivoa
mutta vasta kun on myöhäistä
tulee hätä
"Vakavuus heijastui runoilijoiden kasvoilta, kun he puhuivat ilmastokatastrofista, jonka vaara on todellinen. Vesa sanoi, että häntä järkyttävät maapallon uhkista eniten ilmastoasiat ja liikakansoitus. Maapallo ei kertakaikkiaan kestä räjähdysmäisesti kasvavaa väestöä, pitäisi saada aikaan pitävät väestö- ja ilmastosopimukset. Miian runosta kuulsi se, että me hyvinvointivaltion asukkaat emme halua luopua mistään elämässämme; työnnämme ajatuksen pois mielestämme, emmekä ajattele että oma hyvinvointimme perustuu joidenkin (esim. afrikkalaisten) riistolle. Ajatuksia herättävä tilaisuus."
Kirjoitin noin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemastani ohjelmasta Runoilijat ilmaston puolesta, jossa esiintyivät Vesa Haapala, Ilja Lehtinen, Miia Toivio ja Katja Seutu. Ekokatastrofi ja maapallon tila huolettavat runoilijoita. Vesa Haapalan viides runoteos Hämärä ei tanssi enää kertoo pitkänä runotarinana kolmen lapsen isän pelot ja ahdistavat tulevaisuudenkuvat ilmastonmuutoksen varjossa. Runotarina jatkuu otsakkeitta sivulta sivulle, näin muodostuu kuva valkoisen keski-ikäisen perheenisän elämästä ja mielessä pyörivästä ahdistuksesta. Hän on huolissaan lastensa tulevaisuudesta ja elinmahdollisuuksista, miettii jopa oliko itsekästä hankkia lapsia ylipäätään. Hän toivoo, että ihmismassat eivät vyöryisi kotikonnuille.
Lähetän Tansaniaan kaksi vuohta ja koulupukuja
annan että pysyisit siellä missä olet
Haapala lenkkeilee ja kulkee paljon luonnossa, sekä yksin että lastensa kanssa; kerää sieniä, tarkkailee vesistöjen tilaa ja taimenten elinmahdollisuuksia - ja kokkaa. Puuhaa kaikkea sellaista arkista. Mutta arkisten touhujen lomassa mieleen tunkee uutisotsikoita ja muistoja lapsuudesta Pohjanmaalla. Hän muistaa, miten kommari oli maailman kamalin haukkumasana ja näkee tänä päivänä kotikadun ja -seudun muutoksen. Maailma on muuttunut järkyttävän nopeasti! Suomalaisetkin kuluttavat kuin viimeistä päivää aivan kuin amerikkalaisserkut ennen 70-luvulla. Kiina on maailman talousmahti ja väestö lisääntyy räjähdysmäisesti. Miten suuren väestön maapallo kestää? Suljemmeko silmämme, koska emme halua nähdä totuutta?
Minulla on näkökulmia elämään
voin vaihtaa niitä
rajata ja unohtaa
mutta se mikä on maailmassa
on todellisuuskuvistani riippumatta
Koin hankalaksi pitkän ja jatkuvan runotarinan, jonka sisällä ajatukset ja muistelut seilasivat sinne tänne. Olen näet tottunut osioihin jaettuihin kokoelmiin ja otsikoituihin runoihin. Mutta toki jatkuva runo kuvaa hyvin sitä, miten alitajunnassa tietoisuuden takana piilevät uhkakuvat pulpahtavat ajatusvirtaan. Kun on tarpeeksi huolissaan, ei niitä estä mikään. Koskettava ajattelevan perheenisän puheenvuoro.
Kansi Päivi Puustinen
Otava 2019
Kirjastosta
_______________
Vesa Haapala (s. 1971 Keuruulla) on kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Haapala on kirjoittanut väitöskirjan Edith Södergranin lyriikasta (2005). Esikoisteos Vantaa (2007) sai useita palkintoehdokkuuksia ilmestymisvuotenaan. Teos oli Helsingin Sanomien parhaan esikoisteoksen palkintoehdokkaana, Runeberg-ehdokkaana sekä Einari Vuorela -runopalkintoehdokkaana (2008). Haapala sai teoksestaan Kalevi Jäntin palkinnon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.
Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.