SusuPetal - Valkoiset talot

Taloja on neljä. Ne maalattiin alun perin valkoisiksi. Viidessätoista vuodessa väri on muuttunut samean harmaaksi. Jokaisessa talossa on kolme kerrosta, ei hissejä. Arkkitehti on asettanut talot neliön muotoon. Talojen keskellä on piha. Pihalla on keinu, pieni liukumäki ja hiekkalaatikko. Neliön keskellä on myös puilla lämmitettävä tiilinen grilli, kolme puista penkkiä ja puinen pöytä. Alakerroksissa asuvilla on oma piha. Pieneen pihaan mahtuu muovipöytä ja neljä muovituolia. Jotkut ovat korvanneet neljännen tuolin pallogrillillä. Muissa kerroksissa asuvilla on parveke. Grillaaminen parvekkeilla on kielletty. Valkoisten talojen ympärillä on lankkuaita. Sekin oli valkoinen viisitoista vuotta sitten.

Valkoiset talot on romaani pelosta, epätoivosta, luopumisesta. Tarinoita ihmisistä, jotka rakastavat, luottavat, uskovat parempaan. Kertomus ihmisistä, joita olemme.

Ei kauan sitten. Ei kaukana. Tässä. Nyt.

Kirjan takakansi esittelee Valkoiset talot näin. Se on vuorataloalue, jossa asuu monenikäisiä asukkaita ja monenlaisia perheitä. SusuPetal ottaa terävään tarkasteluunsa seitsemäntoista asukasta, joilla on elämässään sekä hyvää että huonoa. Ehkä enemmän huonoa. Jokainen henkilö saa oman, etunimellään otsikoidun luvun ja jotkut heistä ilmaantuvat myöhemmin toisen asukkaan tarinaan. Näistä lyhyistä episodeista tai novelleista piirtyy koskettava kuva alueen ihmiskohtaloista. Kirjailija ei rakenna henkilöistään kiiltokuvaa, sillä elämä on riepotellut heitä kuten elämällä on tapana.

Ihailin sitä, miten taitavasti SusuPetal luonnehti jokaisen luonteen ja elämäntilanteen muutamalla sivulla. Henkilöhahmot olivat vahvasti piirrettyjä ja  kullakin oli oma erityinen äänensä. Joukossa oli nähdäkseni vain yksi 'ongelmaton' ihminen, pian eläkkeelle jäävä lastentarhanopettaja Eeva, joka tervehti hymyllä naapureitaan, oli ystävällinen ja auttoi lähimmäistä kun oli tarvis. Mutta eivät suinkaan kaikki itseensä käpertyneet ja elämänongelmiensa kanssa tuskailevat häntäkään hyvällä katsoneet.

Asuinalue heijastaa meitä jöröjä, toisia kyräileviä ja eristäytyviä suomalaisia, jotka eivät halua tutustua naapureihinsa ja jotka pelkäävät kaikkea vierasta. Yhdenpäivänromaanin keskiössä ovat asukkaiden yhteiset grillijuhlat, joihin kaikki eivät uskaltaudu mukaan. Lukija voi mennä itseensä vaikka muukalais- ja ryssävihassaan, edes yrittää asettua syrjityn asemaan. Nuori Irina on venäläinen ja asuu äitinsä kuoltua yksin. Kukaan ei tervehdi eikä näe häntä. Kun on näkymätön, on varmaan kuollut, tuumii Irina. Nuori somalipoika Muhammed on vastikään päässyt vastaanottokeskuksesta vanhan ja sairaan isoisänsä kanssa omaan vuokra-asuntoon. Poika auttaa isoisäänsä arkisissa toimissa, syöttää, pesee ja pukee. Monet asukkaista pelkäävät ihonvärin ja muukalaisuuden vuoksi tätä vaaratonta ja kilttiä nuorta miestä. Rasismi kukkii, jos ei julkisesti, niin sisimmässä.

Taloissa asuu dementoituneita vanhuksia ja iäkkäitä leskiä. Kiltti Uuno on ottanut leskeksi jääneen pelokkaan siskonsa luokseen asumaan ja alistuu täysin ilon katoamiseen elämästään. Kolmannessa kerroksessa asuva Tyyne mummo ei jaksa enää liikkua hissittömän talon portaissa, niinpä hän on kaksi kertaa viikossa käyvän kotipalvelun armoilla. Huoltomies Eero joutuu tuon tuostakin häätämään mummon asunnossa rapistelevia hiiriä. Tietenkään mitään hiiriä ei ole, Tyyne kaipaa vain tunnetta, että joku välittää. Suurisydämisen Eeron peitellessä vanhuksen sänkyyn tämä rauhoittuu ja nukahtaa. Valkoisten talojen lapsiperheissä on eripuraa; yhden perheen äiti on lähtenyt ja isä ja poika yrittävät opetella elämään kaksin ja toipua surusta; teini-ikäinen lataa kaiken pahan olonsa vittuina maailmalle; omaishoitajat nääntyvät taakkojensa alle ja huoran osa on huoran osa.

Valkoisissa taloissa asuu kirjo onnettomia ja ongelmaisia ihmisiä. Kaikkien elämää ei ole pilannut viina eikä alkoholismi, vaikka toki heitäkin on. Ihmissuhteet ovat menneet solmuun, ei uskalleta kohdata naapuria eikä edes sitä lähintä ihmistä. Olen lukenut monta SusuPetalin kirjaa aiemmin, mutta Valkoiset talot taisi olla paras, realistisin ja sieluun menevin. Vakuuttavaa, lyhyttä ja ytimekästä henkilökuvausta.

SusuPetal - Valkoiset talot
BoD 2009
_______________

Kartanon kruunaamaton lukija

Olen lukenut aiemmin nämä SusuPetalin kirjat

Taikkarinmäellä

Vanhat poikaystävät

Pellen muotokuva & Sairaalapäiväkirja

Hedda ja Zen

Kultainen talja / Golden fleece, valokuvat Lasse Ansaharju, teksti SusuPetal

Goottiemon kauhujen lipas & Keskiäkäisiä hajatelmia

LOVE on meille suomalaisille liian imelä sana, mutta voisimme yrittää välittää.

Hyvää ystävänpäivää!