25. helmikuuta 2020

Celeste Ng - Olisi jotain kerrottavaa


Celeste Ng:n esikoisromaani Olisi jotain kerrottavaa vie amerikkalaisen pikkukaupungin elämään 1970-luvulle ja syvälle Leen perheen painajaiseen. Heidän rakas tyttärensä Lydia on juuri kuollut ja heidän maailmansa romahtanut. Leen perhe on yhteisössään kummajainen. He ovat kaupungin ensimmäiset aasialaistaustaiset asukkaat, he ovat kinkkejä ja vinosilmiä, koko kaupungin silmätikkuja. Lukijana tuntuu hurjalta eläytyä tuon ajan ahtaisiin asenteisiin ja naisen lokeroituun asemaan. Tuntuu käsittämättömältä, että rotujenväliset avioliitot tulivat kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa laillisiksi vasta 1967. Lukija saa miettiä monenlaista historiallista ilmiötä, mutta ennen kaikkea sitä, mitä tapahtui, miksi 16-vuotias Lydia hukkui järveen. Tytöllä oli koko elämä edessään, ei hän voinut tarkoituksella hukuttautua. Vai voiko?

Ng kertoo takaumin, miten perhe on muodostunut. Hän kertoo vaalean Marilynin ja kiinalaistaustaisen Jamesin seurusteluajoista ja heidän lapsuuskodeistaan. Marilyn kasvoi kahden kotitalousopettajaäitinsä kanssa. Hän oli älykäs tyttö, joka halusi elämältään jotain enemmän - hän halusi lääkäriksi! Urahaaveet romutti se tavallinen tarina. Hän rakastui säälittävään Jamesiin, tuli raskaaksi ja opinnot jäivät kesken. James halusi kaikin voimin sulautua massaan, mutta erottui kiinalaisena aina joukosta, eikä vaalea vaimo suinkaan edistänyt tavallisuutta. Vinosilmäinen James ei istunut Harvardin imagoonkaan, vaan unelmien urapesti vaihtui vaatimattomaan collegeen pikkukaupungissa. Perheeseen syntyivät Nathan ja Lydia ja sitten vielä iltatähti Hannah.

Marilyn lataa pahaatekevällä vimmalla tyttäreensä Lydiaan kaikki kariutuneet unelmansa. Lydiasta tulisi lääkäri, Lydiasta tulisi jotain suurta. James oli samoilla linjoilla, joskaan ei yhtä näkyvästi. Vanhempien painostuksesta loistava Lydia alkaa himmetä ja sammua, hänestä tulee yksinäinen ja koulumenestys heikkenee.  Perhekuvio on vääristynyt, vaikka kumpikaan vanhemmista ei tarkoita tarkoituksellisesti pahaa.  He keskittyvät Lydiaan, eivät näe Nathania, eivätkä etenkään nuorintaan, Hannahia.  Erityisen pahaa teki lukea Hannahin osasta: hän oli näkymätön lapsi, kuin koiranpentu, joka janosi huomiota, rakkautta ja kuulosteli kodin tunnelmia piilosta pöydän alta.

Olisi jotain kerrottavaa on vaikuttava ja surullinen tarina. Ng kuvaa loistavasti kunkin perheenjäsenen roolia tässä eristyneessä ja ympäristössään erottuvassa perheessä. Perheenjäsenten suhteet ovat vinksallaan ja lukija saa todistaa Marilynin pakkomielteistä piiskausta ja sisarustenvälistä kilpailua. Lukija saa kurkistaa Jamesin mielen sopukoihin, joissa leijuu koskaan ilmaisematon epäily, että Marilyn katuu avioliittoa hänen kanssaan.

Olisi jotain kerrottavaa vie lukijan keskelle perheen surua ja tragediaa ja kirjailija kuljettaa henkilöitään ja lukijaa kohtauksesta toiseen. Hän osoittaa piinallisen tarkalla tavallaan, mitä tapahtui ja mitä kukin tunsi. Tarvitaan kovia sanoja ja epätoivoisia tekoja ennen kuin puhdistava huojennus tulee. Lukija on onnellisemmassa asemassa kuin romaanin henkilöhahmot, sillä lukija tietää enemmän. Jäljelle jääneitä perheenjäseniä epätietoisuus jää kalvamaan iäti, mutta kyllä he toipuvat, ajan kululla on sellainen vaikutus. Anna Saksmanin ääni oli magneettinen ja niittasi minut tarinan äärelle. Hänen ilmeikäs äänensä istui Sari Karhulahden upeasti suomentaman tarinan tunnelmaan. Kyllä, pidin valtavasti tästä eläytyvästä ja autenttisen oloisesta kurkistuksesta vuosikymmenien taakse.

Celeste Ng - Olisi jotain kerrottavaa
Alkuteos Everything I Never Told You 2014
Suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2020
Äänikirjan lukija Anna Saksman
_______________

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Tuijata

Olisi jotain kerrottavaa on romaani siitä, miten ääneen lausumattomat toiveet voivat luoda kuilun ihmisten välille ja miten pienistä asioista kasvaa hiljaisuudessa isoja. Se on riipaiseva kuvaus kahden kulttuurin välillä elämisestä ja vanhempien lapsilleen asettamista odotuksista.

Celeste Ng (s. 1980) kasvoi Shaker Heightsissa, Ohiossa, ja asuu nykyään Cambridgessa, Massachusettsissa. Hänen toinen romaaninsa Tulenarkoja asioita (2019) on sekin ollut valtava myynti- ja arvostelumenestys, joka vahvisti Ngn asemaa yhtenä suosituimpana yhdysvaltalaisena nykykirjailijana. Ngn kirjojen käännösoikeudet on myyty 33 maahan.

6 kommenttia:

  1. Olen herännyt myöhään lukemaan Ng:n kirjoja, sillä luin vasta hänen ensin suomennetun kirjansa Tulenarkoja asioita. En ole vielä blogannut sitä. Tätä uusinta suomennosta odotan kirjastosta. Hieno juttu, että kirjailija kirjoittaa kiinalaistaustaisista ihmisistä ja siitä, miten heitä on kohdeltu. Tulee mieleen upea kirjailija Toni Morrison, joka on tehnyt vastaavaa työtä kertomalla miten mustiin ihmisiin on suhtauduttu Amerikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen karttanut Ng:tä jostain ihme syystä, mutta hyvä että rohkenin nyt. Yhdysvalloilla on monta melko vaiettuakin kohtaa eri rotujen kohtelusta. Muistaakseni Isabel Allende kertoi kirjassaan Japanilainen rakastaja, miten Usa:sa syntyneitä japanilaistaustaisia suljettiin kammottaville internointileireille toisen maailmansodan jälkeen.

      Poista
  2. Kiitos kirjan esittelystä! Minäkään en ole vielä lukenut Ng:tä, mutta tämä kirja kuulostaa todella kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella hienosti kirjoitettu ja koskettava. Usko,n että pidät.

      Poista
  3. Riitta, minä heräsin jo hänen ensimmäiseen kirjaansa, mutta tämä oli tajunnan räjähdys. Ng on 'minun kirjailijani' ainakin tällä kirjallaan ja uskalsin hänet liittää jo listaani eli oletan hänen pitävän tasonsa. Tässä kirjassa on värisyttävää koskettavuutta, sekä tekee kipeää, että antaa kuitnekin samalla lohtua. Ihmettelen, miten Celeste sen tekee!!!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samoilla linjoilla Leena, todella upea oli tämä ❤︎ Minulla on sanat vieläkin hukassa, vieläkin olen kirjan tunnelmissa.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.