Kyllä jokainen meistä sen verran lähtenyt on, että ymmärtää jo, että joskus voi joutua lähtemään. Ja kyllä jokainen meistä sen verran hylätty on, että osaa jo kuvitella, miltä tuntuu jäädä ottamaan viimeisiä peltejä.
Petri Tammisen uusin teos Se sano on sukua Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017 julkaistulle teokselle Suomen historia. Kirjan lausahdukset, niin kannustavat kuin lyttäävät, on koottu varta vasten tätä kirjaa varten toteutetulla keruulla ja haastatteluilla. Hienosti Tamminen on ryhmitellyt lausahdukset mukailemaan ihmisen elämänkaarta: lapsuudesta ja kouluajoista aikuisen elämän kautta vanhuuteen. Lyhyistä otsikoiduista tarinoista piirtyy ikään kuin suomalaisten kollektiivinen kokemus.
Luultavasti meillä jokaisella on muistissa yksi tai useampi kuulemamme vähättely tai lyttäys, joka on hiertänyt koko elämän. Itselläni se on hyvin läheisen ihmisen tokaisu vuosikymmenien takaa eräänä kauniina toukokuisena lauantaina. Ehkä joku on myös niin onnekas, että muistiin on piirtynyt kannustava sana juuri silloin kun sitä on eniten tarvinnut. Itselleni se on rullatuolissa istuneen isän lausahdus Kuule tyttö, kyllä ihmisellä pitää olla unelmia! - ajalta jolloin kipuilin kovasti avioeroni kanssa.
PALAPEILI
Eteinen oli hämärä ja kylmä kuin kirkonholvi.
Isä katseli minua palapeilin kautta.
Koita nyt laihduttaa jos tykkäät siitä pojasta, se alkaa pian kattella hoikempaa.
Peilin kautta saatana sanoi.
Kun lukee näitä unohtumattomia lausahduksia ei voi kuin ihmetellä, miten tylyjä me suomalaiset voimme olla läheisiäkin ihmisiä kohtaan, minä itsekin, sekä tahattomasti että tarkoittaen. Eniten sydäntä raastoivat äitien ja isien kovat sanat, mutta eivät opettajatkaan julmuudesta kauas jääneet. Mukana on toki myös kannustavia lausahduksia, jotka ovat kantaneet eteenpäin elämässä vaikeuksien kohdatessa, esimerkiksi puolison kuoltua.
Rakkauksia tulee ja menee mutta me ollaan perhe ja meidän tehtävänä on kasvattaa lapset ja jos jompikumpi meistä putoaa kelkasta niin toinen vie tämän loppuun ja toteuttaa niitä unelmia joita meillä oli.
Lukija ei tietysti voi tietää, missä muodossa Tamminen on lausahdukset saanut. Mutta eittämättä kirjailija on muokannut lausahduksia selittävät tarinat omaan lakoniseen ja hiottuun tyyliinsä sopiviksi. Lyhyet tarinat kertovat hyvin erilaisista tilanteista, mutta ne istuvat samanlaisen tyylinsä ansiosta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Se sano. Unohtumattomat lausahdukset luettuani voin hävetä meitä suomalaisia empatian puutteen vuoksi, mutta toki myös ihailla heitä, jotka ovat osanneet rohkaista lastaan tai läheistään juuri oikeilla sanoilla kovassa paikassa.
Petri tammisen kirjat blogissa:
Antti Rönkä, Petri Tamminen - Silloin tällöin onnellinen (2020)
Musta vyö (2019)
Suomen historia (2017)
Meriromaani (2015)
Petri Tamminen - Se sano. Unohtumattomat lausahdukset
Otava 2021
_____________________
Otava 2021
_____________________
Uhraan itteni, totesi tuleva isä avioliiton kynnyksellä. Suomalaisilta kerätyt muistot osuvat ihmiselon tragikoomiseen ytimeen. Kun kynttilän oppii jo lapsena pitämään vakan alla, sinne se helposti jää. Yhdet oikealla hetkellä lausutut rohkaisevat sanat taas voivat muuttaa elämän suunnan. Ihmiset sanovat toisilleen kummallisia asioita, ja joskus huoletta lohkaistu voi jäädä kuulijan mieleen iäksi. Lausahdusten ympärille taiten rakennetuista kohtauksista muodostuu kuin kollektiivinen muistelmateos, kertomus siitä, kuinka olemme toisemme kohdanneet.
Sotien vaikutus ja kovat olosuhteet, nälkä ja kylmä ovat varmaan vaikuttaneet meihin pitkään.
VastaaPoistaToivottavasti Tammisen kuvaamat tuokiot alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Ainakin koulun osalta tiedän, että näin on jo tapahtunut. Ei nykykoulussa lapselta kysytä, voiko tämä kuvitella mitään itseään tyhmempää.
Tämä on kirja, jonka karut tilanteet panevat mielikuvituksen liikkeelle. Minkähänlainen siitä avioliitosta tuli, joka alkoi sillä, että mies tokaisi saavansa parempiakin mutta uhraa nyt itsensä?
Minäkin uskon, että ajat ovat muuttuneet. Sinä ja minä olemme sitä ikäpolvea, joita ei lapsena juuri kehuttu. Tästä jäävät eniten mieleen nuo kielteiset lausahdukset. Olen jo palauttanut kirjan kirjastoon, enkä voi laskea mikä suhde kielteisten ja myönteisten lausahdusten välillä on. Tuli vaan mieleeni, että kenties vekkuli Tamminen otti kirjaansa ehkä enemmän myönteistä. Jos näin on, mitä se kertoo minusta, kun päällimmäiseksi jäivät vain nämä negatiiviset tokaisut?
PoistaMinä laskin pitkälle yli puolet ja siinä vaiheessa negatiivisten osuus oli huikeasti isompi kuin positiivisten. Sitten kyllästyin ja nyt olen jo palauttanut kirjan, enkä voi jatkaa laskutoimitusta. Luulen siis, että kokemuksesi oli ihan oikea. Ne muutamat kehut nousivat joukosta esiin raikkaina ja liikuttivat syvästi.
PoistaNykyään lapsia kehutaan ja hellitellään kaiken aikaa, kuten hyvä onkin. Omassa lapsuudessa kehuminen oli niin harvinaista, että ne kerrat jäivät mieleen.
Sinä laskit! Hauska, että sinuakin mietitytti sama asia. Ennen vanhaan sanottiin, että jos lasta kehuu, se ylpistyy. Ja ylpeyshän (= itseluottamus, omanarvontunto) oli melkein kuolemansynti.
PoistaTämän voisi lukea. Olen jonkun Tammisen kirjan lukenut ja se oli vallan hyvä.
VastaaPoistaTämä on lyhyt ja nopeasti luettu, mutta herättää paljon ajatuksia.
PoistaKuuntelin tämän äänikirjana yhteen putkeen, kesti vähän yli tunnin. Ihan hauskoja ja kamalia sanomisia oli, ja hauskatkin enemmän mustaan huumoriin kallistuvia. En jotenkin osannut kirjoittaa tästä mitään, kun vähän puolihuolimattomasti kuuntelin. Tammismaisen punaisen langan ja poljennon tästä kyllä löytää, Antti Virmavirran äänestä en niin pitänyt.
VastaaPoistaOn joitakin äänikirjan lukijoita, jotka eivät vaan nappaa. Tammismaisen lakoninenhan tämä oli.
Poista