Marko Järvikallas - Sano jotain kaunista

En ole lukenut Marko Järvikallaksen kiitettyä esikoisnovellikokoelmaa Mihin täällä voi mennä, mutta kyllä Raymond Carveria, johon Helsingin Sanomien kriitikko häntä vertaa. Novelleissa on samaa karua realismia ja armottomuutta, mutta Carverilla ei taida olla aivan samassa mitassa Järvikallaksen mystisiä outouksia ja kummallisuuksia, eikä huumoria. Kokoelmassa on 10 novellia, joiden henkilöhahmot ovat usein jo valmiiksi yksinäisiä ja jollain tavalla reppanoita. Joku uusi kriisi tai vastoinkäyminen niksauttaa jotain heidän päässään ja saa heidät käyttäytymään sivullisen silmin järjettömästi. On tuskallisia parisuhde-eroja, mielenterveysongelmia, alkoholismia ja läheisen kuolemaa. Henkilöt suistuvat jonkinlaiseen pimeään painajaiseen tai toiseen todellisuuteen, jossa muuta käyttäytymisvaihtoehtoa ei ole.

Koin jännää ristiriitaa selkeän ja rauhallisen kerronnan ja novellien pimeiden käänteiden välillä, sillä aina se siellä on - jonkinlainen yllätys. Ehkä siinä juuri piili novellien lumo. Järvikallas näyttää, että normaalius on häilyvä käsite ja melkein kenet tahansa joku kriisi saattaa vinksauttaa pois tasapainosta. Mielen ja alitajunnan syövereistä saattaa kummuta kimmokkeita, joita emme voi vastustaa. 

Kannen peurapäinen poika tulee novellista Eksyneet, jossa isä ja vastahakoinen teini-ikäinen poikansa lähtevät eräretkelle. Isä on kerronnan valossa vähän maaninen tapaus, joka yrittää esittää miesten miestä enemmän kuin onkaan. Retkellä kaksikko tietysti eksyy topografikartoista ja kompasseista huolimatta. Litimärkinä he pääsevät suojaan autiotaloon, jossa täytetyt riistaeläinten päät tuijottavat heitä seinältä. Yöllä mielikuvitus tai uni tekevät pojalle tepposensa, mutta aamun valossa päät ovat taas kiltisti ja elottomina seinällä. Poika miettii osaavansa vastaisuudessa pitää parempaa huolta epävakaasta isästään.

Novelli Kaikki on taas hyvin kertoo naisesta, joka omii kuolleen identtisen kaksoissiskonsa Saanan identiteetin, miessuhteita myöten. Nainen muuttaa kuolleen siskonsa asuntoon eikä pane sitä myyntiin kuten veljelleen ja äidille lupasi. Hän leikkauttaa tukkansa siskonsa tyyliin ja alkaa käyttää tämän vaatteita. Mennessään tapaamaan siskonsa miesystävää tämän kotiin, hän kokee aikamoisen yllätyksen.

Aikuisen pojan yksinäinen äiti tuntee empatiaa rakkaudessa pettynyttä poikaansa kohtaan novellissa Alkukantaisia aavistuksia. Masennukseensa käpertynyt poika makaa raatona entisessä huoneessaan ja vasta kunnon käsirysy saa hänet tolkkuihinsa. Pihlasta ei puhuta, mikä on äidistä ikävää, sillä hän piti tytöstä. Pojan lähdettyä äiti pukeutuu pojan peiton alta löytämäänsä Pihlan upeaan mustaan mekkoon, jonka on kaventanut itselleen sopivaksi. Hän lähtee ravintolaan ja tuntee itsensä pitkästä aikaa haluttavaksi. Mutta ilta tuo vain haikeuden.

Hän istuu bussin etuosassa. Elokuvan kohtaus on sama: nainen matkalla jonnekin. Mutta takki on nyt ylös saakka kiinni napitettu. Kiihkeä odotus muuttunut haikeaksi toteamukseksi. Voiko elämä olla haikea toteamus? Jos, niin millainen? Millainen toteamus on hänen elämänsä?

Toimistotalon Palohälytys voi, outoa kyllä, saattaa yhteen kaksi ihmistä. Naapurit kertoo avioparista, joka addiktoituu videokameroihin. He nauhoittavat koiransa touhuja, naapurien visiittejä ja myös omia seksiaktejaan, jopa roolittaen ne. Parin eroottinen suhde nousee aivan uudelle tasolle. Novellissa Parantaja siskon poikaystävä pelastaa pienen pojan masentuneen isän tuomalla muutoksen perheeseen ja tuo lohtua (!?) yksinäiselle pojalle. Novellissa Huoltomies tavataan absurdi alkoholisoitunut pariskunta, jossa vaimo retkottaa sammuneena olohuoneen tuolissa huoltomiehen tullessa. Mies rakastaa vaimoaan eniten juuri tuollaisena.

Haen keittiön alakaapista muovipussin. Kerään oluttölkit Lauran päältä. Voisin käydä kaupassa. Muuttaa tyhjät tölkit rahaksi. Irrotan tupakka-askit varpaista. Laura on lakannut kynnet punaisiksi. Pidän niistä tuollaisina. Pidän vaimoni jaloista. Varpaista, sääristä, polvista.

Olen viime aikoina lukenut sekä novelleja että romaaneja, joissa on mystinen tai yliluonnollinen twisti. Alkuun vierastin tätä aspektia, mutta näköjään siihen tottuu. Järvikallaksen novelleissa oli hillitöntä absurdia huumoria ja ne olivat lohduttavia siinä mielessä, että emme me ihmiset niin rationaalisia ole kuin väitämme. Hienosti Järvikallas saa mahdutettua lyhyisiin teksteihinsä täysipainoiset tarinat ja syvään luotaavat henkilökuvat.

 

Kokoelman on lukenut myös Kirjasähkökäyrän Mai.

Marko Järvikallas - Sano jotain kaunista
Graafinen suunnittelu Mika Tuominen
Siltala 2021
___________________

Marko Järvikallas (s. 1970, Lahti) on helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi. Järvikallas on kirjoittanut ja ohjannut useita näytelmiä, kuunnelmia ja tv-draamaa, sekä opettanut näyttämölle kirjoittamista. Hänen näyttämöteoksiaan on julkaistu kirjoina ja esitetty useissa Suomen teattereissa, sekä lisäksi mm. Ranskassa, Espanjassa ja Puolassa. Järvikallaksen vuonna 2020 julkaistu esikoisproosateos, novellikokoelma Mihin täällä voi mennä, oli arvostelumenestys. Helsingin Sanomat palkitsi sen esikoiskirjakilpailussa jaetulla toisella sijalla. Toinen novellikokoelma, Sano jotakin kaunista, julkaistiin elokuussa 2021. www.markojarvikallas.com