Laura Malmivaara - Vaiti

Et kirjoita mitään, olet hiljaa vaan. Muista mitä mun äiti sanoi, vai oliko se Koivisto, että vaiti. Vaiti! Menet ulos kävelemään, katot kukkakauppojen ikkunoita, se siinä sun lähellä on aivan ihana, siinä mäessä. Menet sinne ja ostat jonkun. // Meillä on täällä hyvää viiniä ja just syötiin kanaa, mahtava ilma. // Ja kohta on kesä ja tulee lämmin, ei kannata ollenkaan murehtia asioita, joita ei enää ole. Se on iso voima, viha. Olet hiljaa vaan.

Noin rauhoittelee äiti tytärtään Laura Malmivaaran hienossa autofiktiivisessa esikoisteoksessa Vaiti. Romaani kertoo kesästä 2018, jolloin minäkertoja joutuu tahtomattaan media- ja somekohun liepeille ja media tiukkaa mielipidettä. Nainen on eronnut ex-miehestään Atesta jo kymmenen vuotta sitten, mutta joutuu vedetyksi tämän lööppikohuun. Ohjaajamiestä syytetään metoo-hengessä naisnäyttelijöiden epäasiallisesta kohtelusta, nöyryyttämisestä ja itsetunnon nujertamisesta. Nainen valitsee perheen ja vaitiolon, vaikka välillä haluaisikin päästää tuskansa julki. Hän ei liity naisnäyttelijäkollegoidensa, tyttöjen, leiriin, mikä tietää sitä, että hänestä tulee tuossa naisverkostossa ulkopuolinen. Erityisesti satuttaa, kun hyvä ystävä ja tyttären kummitäti Katriina kääntää hänelle selkänsä eikä vastaa hänen puheluihinsa. 

Etusivu on täyttynyt naisten kasvokuvista. Tunnen heidät kaikki. On meneillään haaste rohkeille naisille. Esikuville. // Naiset ovat voimissaan, täynnä elämää. Suuri näkymätön naisten joukko on kerääntynyt toistensa ympärille ja kaiken yllä on kesäinen sinitaivas.

Kohu hyökyy päälle keväällä ja alkukesästä nainen on aivan loppu. Hän pakenee suin päin koiransa Sumun kanssa rakkaalle saaristomökilleen, jossa äiti ja isä rauhoittelevat ja auttavat pitämään jalat maassa arjen puuhailuillaan. Teini-ikäiset tyttäret ovat kesän alussa isällään Atella ja tulevat sitten naisen luo maalle. Saari tuo naisen mieleen katkeransuloisia muistoja. Se ostettiin yhdessä Aten kanssa, kun esikoinen vielä potkiskeli  masussa. Talon puolikas on edelleen hänen, siellä hän on turvassa.

Mikä minä olen epäilemään haastateltavaa? Hän on kollegani. Hän on kokenut elämässään suoranaista kiusaamista. Hänen katseensa on vilpitön, ei hän ole paha. Minun katseeni sitä vastoin on kaunainen ja subjektiivinen. Minä olen saartanut itseni pieneen niemeen, jämäpuiden valtaaman saaren perukoille. // Minun lapseni ovat Aten lihaa ja verta, olen itsekin sitä kautta osa pahan verenkiertoa.

Mediakohu ja vetäytyminen julkisuudesta saavat naisen muistelemaan elämäänsä ja avioliittoaan. Sitä miten hän rakastui Atteen ja miten epävarma mies oli vielä hääpäivänäkin. Muistiin tunkee myös tuskallisia muistoja asumuseron ja avioeron ajoilta, kun tyttäret olivat vielä pieniä ja he olivat muuttaneet kolmistaan uuteen asuntoon. Selkänsä kääntänyt Katriina on monissa muistoissa mukana, siksi hylkäys satuttaa vielä enemmän.

Nainen puhuu Aten kanssa puhelimessa melkein päivittäin ja tuntee olevansa lähempänä miestä kuin pitkään aikaan. Hän ei voi kääntää selkäänsä lastensa isälle, jonka kanssa on tekemisissä jatkuvasti tytärten asioissa. Myös tyttäret kipuilevat kohun keskellä. Toinen heistä haluaa muuttaa sukunimensä, koska oman nimensä googlaamalla tulevat esiin kaikki isän jutut. Tyttäret ovat kokeneet jo avioeron, miksi vielä tämä?

Toinen kertojaääni kuuluu naisen 73-vuotiaalle äidille, joka rauhoittavan arkisen jutustelun lomassa kertoo omasta rankasta lapsuudestaan, jolloin oli viisainta vaieta kipeistä asioista. Äidin kunto on jo heikentynyt ja liikkuminen on vaikeaa, mutta puolisoon voi aina luottaa. Isä on reipasotteinen ja tekevä mies, mutta odottamatta isä sairastuu ja nainen joutuu katsomaan silmästä silmään elämän haurautta ja ajan kulkua.

Se on jo niissä syvällä, tämä minun ja äidin malli, niin luulen. Haluaisin kuvitella, että seuraava sukupolvi olisi jotenkin itsestään selvästi parempi ilmaisemaan tahtonsa, mutta ei se ole niin. Me molemmat tiedämme sen. Olemme jo siirtäneet Ellalle ja Aunelle tavan käyttäytyä hankalissa tilanteissa. Nauramme. Teemme ruokaa, käymme poimimassa pöytään kauniita kukkia. Viemme ja tuomme. Annamme asioiden olla tai yritämme hoitaa ne jotenkin itse.

Vaiti on kaunis ja koskettava romaani perheestä kriisissä. Perhesuhteet ovat tiiviit ja lujat henkilöiden inhimillisistä puutteista huolimatta. Teksti tuntuu avoimelta ja paljaalta tuntojen tilitykseltä. Äänikirjaversiossa Malmivaaran rauhallinen ääni on tilanteen kipeydestä huolimatta seesteinen ja Marja Packalén äidin osuuksissa oli loistava. Heidän äänensä istuivat harmonisesti toisiinsa ja loivat upean kuunteluelämyksen. Pidin kovasti, hieno esikoisteos.

Laura Malmivaara - Vaiti
Otava 2021
Äänikirjan kertojat Laura Malmivaara, Marja Packalén
____________________

Nainen saapuu saareen, suvun rakkaaseen kesäpaikkaan. Tarkoituksena on viettää rauhallinen kesä yhdessä vanhempien kanssa ja samalla ottaa etäisyyttä elämään Helsingissä. Koko kevään ex-aviomies ja yhteisten lasten isä on ollut kohun pyörityksessä, ja läheiset ystävätkin vaativat naista valitsemaan, kenen joukoissa seisoo. Kesä vanhenevan äidin kanssa johtaa tutkimaan sitä vaikenemisen kulttuuria, johon kumpikin on kasvanut. Avautuminen vaatii rohkeutta, mutta hiljaisuuskaan ei aina merkitse heikkoutta.