Olimme kerran kertoo Nahidin, iranilaissyntyisen, Ruotsissa asuvan maahanmuuttajanaisen elämäntarinan. Romaani kertoo myös Iranin vallankumousvuosista ja edelleen Iranissa asuvista sisaruksista ja vanhasta äidistä. Vallankumousaktivisti Nahid pakeni vainoa miehensä Masoodin ja pienen tyttärensä Aramin kanssa vuonna 1984. Hän oli vain 22-vuotias, kun oli pakko paeta säilyäkseen hengissä. Nahid oli elänyt hirveän kuolemanpelon kanssa ja todistanut paljon väkivaltaa. Hän näki alle kymmenvuotiaana kuinka sisaren mies hakkasi tätä brutaalisti ja kuinka kaartilaisten luoti surmasi vieressä seisseen ystävän mielenosoituksen sekasorrossa. Myös vasta 14-vuotias sisko katosi mellakoissa.
Nahid on kantanut traumojaan ja syyllisyyttään sisimmässään, ympärillään ruotsalainen rauha ja hyvinvointi. Nyt ex puoliso on menehtynyt sydänkohtaukseen ja kolmikymppinen tytär Aram elää omaa ruotsalaista elämäänsä avopuoliso Johanin rinnalla. Nahid kokee olevansa yksin ja irrallaan; surkeuden huipuksi tulee syöpädiagnoosi. Vain viisikymppisenä Nahid saa kuulla sairastavansa levinnyttä gynekologista syöpää. Missä on elämän oikeudenmukaisuus, Nahid huutaa.
Äitiys on aina ollut Nahidille vaikea asia, mutta nyt sairaana kiukku, ärtymys, katkeruus, kauna ja kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet ryöpsähtävät ilmoille. Eikä hän suinkaan vaikene! Nahid on tytärtään kohtaan kylmä ja ilkeä, oikuttelee, pistelee ja pompottelee; haluaa usein ehdoin tahdoin tuottaa tälle mielipahaa ja tuntee kateutta tyttärensä ruotsalaisesta vapaudesta, nuoruudesta ja terveydestä. Bonde on kirjoittanut Nahidin tylyn egoismin viiltävin tokaisuin, hahmo on aika liioiteltu.
Bonden luvut ovat lyhyitä ja Nahidin muistelmapätkistä piirtyy kovia, mutta myös huolettomia ja onnellisia, elämäntapahtumia. Nahid oli onnellinen nuori nainen päästyään lääketieteelliseen ja rakastuessaan mieheensä. Alkuajat vallankumouksellisten ryhmässä olivat nekin euforisia ja toiveikkaita, mutta nuoruuden idealismi murskautui aseellisesti kukistettuun mielenosoitukseen. Oli painuttava maan alle. Saamme lukea miten Nahidin leskiäiti meni surusta ja vihasta mykäksi, kun yksi seitsemästä siskoksesta katosi; miten äiti koki koko elämänsä, että Nahid hylkäsi hänet, suvun ja maansa lähtiessään Iranista.
Naisen asemasta vuosikymmenten takaisessa Iranissa oli tuskallista lukea. Nahidin äiti naitettiin 9-vuotiaana, mikä oli aivan yleinen tyttöjen avioitumisikä. En ole myöskään koskaan ennen lukenut yhtä jysäyttävää ja järkyttävää perheväkivaltakohtausta kuin tässä romaanissa. Karmivaa luettavaa, mutta loisteliasta kirjallisuutta.
Olimme kerran on ehdottomasti vuoden vaikuttavimpien kirjojen kärkipäässä. Pidin valtavasti Bonden suorasukaisesta ja silottelemattomasta tyylistä. Hän antoi katkeran ja särmikkään Nahidin meuhkata mielin määrin, jopa niin että monesti tunsin suurta sympatiaa ja sääliä hänen tytärtään kohtaan. Olisikin kiintoisaa lukea, miten Ruotsissa vauvasta saakka kasvanut Aram maahanmuuttajuutensa, äitinsä sairauden ja tämän kiukuttelut ja äksyilyt koki ja jaksoi.
Romaanissa seurataan Nahidin syövän vaiheittaista etenemistä, parempine ja erittäin huonoine vaiheineen. Minusta tuntui lohdulliselta, että äiti ja tytär löysivät ajoittain yhteyden ja tunsivat yhdessä hiljaista, tyyntä onnea. Golnaz Hashemzadeh Bonde on aivan fantastinen kirjailija, mitkään ylisanat eivät ole liikaa. Mahtava lukuelämys, syvästi inhimillinen, kaunistelematon ja särmikäs tarina.
Det var vi 2017
Olimme kerran
Suomentanut Jaana Nikula
Kansi Timo Numminen
Kansi Timo Numminen
Otava 2018
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos
_______________
Yle Areena - Helsinki Lit
Helsinki Litissä Jani Toivola haastatteli tätä upeaa kirjailijalupausta. He keskustelivat paljon vanhemmuudesta ja siitä, miten monta sukupolvea sodan traumat säilyvät. Kauan säilyvät, hiertäähän meitäkin edelleen sadan vuoden takainen sisällissota. Bonden mielestä vie ainakin neljä sukupolvea; Olimme kerran kertoo neljän sukupolven naisten kohtalot. Kolmen sukupolven naisten tragediat on tarvittu, että neljännellä olisi vapaus, tulevaisuus ja toivo.
Helsinki Litissä Jani Toivola haastatteli tätä upeaa kirjailijalupausta. He keskustelivat paljon vanhemmuudesta ja siitä, miten monta sukupolvea sodan traumat säilyvät. Kauan säilyvät, hiertäähän meitäkin edelleen sadan vuoden takainen sisällissota. Bonden mielestä vie ainakin neljä sukupolvea; Olimme kerran kertoo neljän sukupolven naisten kohtalot. Kolmen sukupolven naisten tragediat on tarvittu, että neljännellä olisi vapaus, tulevaisuus ja toivo.
Golnaz Hashemzadeh Bonde (s. 1983) on syntyisin Iranista, mutta kasvanut Ruotsissa. Hän valmistui Tukholman kauppakorkeakoulusta ja johtaa nyt perustamaansa ihmisoikeusjärjestöä. Bonden toisen romaanin Olimme kerran oikeudet on myyty yli 20 maahan.
Mielenkiintoinen teos. Sekin kävi ilmi miksi Nahid oli niin kiukkuinen. Naisiin kohdistuva väkivalta on ikävämpi juttu ja kiitos kirjailijalle, että nosti sen ja muut kyseiseen kulttuuriin kuuluvat iljettävät asiat esille.
VastaaPoistaNahid oli tosiaan kiukkuinen - eikä ihme. Se perheväkivaltakohtaus oli aivan kaamea. Minuun teki vaikutuksen juurikin kirjailijan suorasukainen ja kaunistelematon tyyli.
PoistaDeve de ser um livro muito interessante.
VastaaPoistaUm abraço e boa semana.
Andarilhar
Dedais de Francisco e Idalisa
O prazer dos livros
La autora fue nacida en Irán pero vive en Suecia desde niña. Una novela impresionante e trágica que narra con los ojos de una inmigrante, llamada Nahid.
PoistaKiitos tämän mielenkiintoisen kirjan esittelystä. Tärkeä kirja, jonka soisi mahdollisimman monen lukevan.
VastaaPoistaBonde kirjoitti todella hienosti ja minuun vetoavasti. Traagista ja dramaattista, mutta ei siirappimaisuudesta tietoakaan.
PoistaTämä on niitä kirjoja, joita lukiessa on varattava nenäliinapakkaus käden ulottuvolle.
VastaaPoistaUpea kirja, ihailen kirjailijan kykyjä!
Poista