Javier Cercas - El monarca de las sombras

Vuonna 2002 ilmestyi Cercasin kuuluisa, myös elokuvaksi filmattu romaani Los soldados de Salamina - Salamiin soturit, mikä kertoi Espanjan sisällissodasta. Tuoreessa, tämän vuoden helmikuussa julkaistussa romaanissaan El monarca de las sombras - Varjojen kuningas Cercas palaa sisällissotateemaan, nyt erittäin rankalla ja henkilökohtaisella tasolla. Hän jäljittää isoenonsa, falangisti ja nationalisti Manuel Menan viimeisiä hetkiä. Kirjaa ei ole vielä suomeksi.

Espanjassa on edelleen paljon sisällissotaan liittyviä tabuja. On yhä vaikeaa ja häpeällistä tunnustaa, että omat sukulaiset olivat Francon kannattajia. Koko lapsuutensa Cercas on kuunnellut kiiltokuvamaista legendaa 'kauniin ja kunniakkaan' kuoleman korjaamasta Manuel Menasta, joka kaatui Ebron verisessä taistelussa Francon joukoissa. Hän oli vasta 19-vuotias, mutta edennyt jo esimiesasemaan. Isoenonsa tarina on kummitellut vuosikausia kirjailijan mielessä, ja hän on tehnyt kirjan varalta runsaasti taustatyötä, mutta silti empinyt kirjoittaako vai ei, niin vaikea tämä asia on ollut hänelle.

Cercas avaa Manuel Menan tarinaa kahdesta kertojanäkökulmasta: minä-muodossa henkilökohtaisesti ja läheltä kuin sukututkija, mutta kylmästi ja tosiasioihin perustuen historioitsijan äänellä.  Cercas nojaa aikalaistodistuksiin, haastatteluihin ja arkistotietoihin, fiktiota on vain vähän minä-osuuksissa. Cercasin suku on kotoisin pienestä kylästä Ibahernandosta, joka sijaitsee Extremaduran maakunnassa lähellä Portugalin rajaa. Sisällissodan alkaessa se oli elinvoimainen noin 3000 asukkaan kylä, mutta diktatuurin aikana väki muutti vähitellen pois, Cercasin perhe Kataloniaan Geronaan. Kylä on nykyään kuolemassa, sillä siellä asuu enää noin 500 asukasta.

1930-luvulla myös erittäin köyhässä Ibahernandossa kyläläisten välit kiristyivät. Jakauduttiin puoliin: maata omistaviin vs maattomiin; niihin joilla oli ruokaa vs niihin jotka näkivät nälkää. Eurooppa eli muutenkin kuohuvia aikoja: oli Mussolini, Hitler ja Stalin - fasistit ja luokkataistelu. Manuel oli idealistinen nuorukainen, joka liittyi falangisteihin ja halusi lähteä sotimaan vain 17-vuotiaana - Arriba España!

Cercas kirjoittaa koskettavasti etenkin fiktio-osuuksissa, joissa hän yrittää päästä sisään Manuelin ajatuksiin. Toisaalta Espanjan sisällissodasta kertovat osuudet ovat yksityiskohtaisuudessaan erittäin raskaslukuisia. Toki Espanjan sisällissodan syiden ja sodankulun kuvauksena tämä on loistava, vaikka minut valtava pikkutarkkuus sai lukemaan sotatilanteiden kuvaukset vain pintapuolisesti läpi. Espanjalaisille varmastikin kiinnostavaa luettavaa monine oikeine henkilönimineen.

Olen varma siitä, että sisällissodassa meidän suku erehtyi puolesta. En väitä että heidän tilanteessaan oli helppoa valita oikein, enkä myöskään ole niin kylmä ja häpeämätön, että tuomisisin heidät tänään, 80 vuotta jälkeenpäin, nykyisellä ymmärryksellä ja elellen mukavissa oloissa, ja etenkin kun tiedän sen surkeuden mikä seurasi. He eivät olleet kaikkitietäviä. He eivät tienneet kaikkea, eivät voineet tietää. Mutta he erehtyivät, siitä ei ole epäilystä. He pettivät itseään tai heidät petettiin: heidän olisi pitänyt olla tasavaltalaisten puolella.

Cercasin äiti Blanca Mena oli seitsenvuotias pikkutyttö, kun hänelle rakas Manuel-eno kuoli. Blanca on kaivannut ja jumaloinut tätä sankarivainajaa koko ikänsä ja vaatinut poikaansa kirjoittamaan Manuelin tarinan. Mutta kirjailija on miettinyt ja miettinyt - kirjoittaako vai ei, ehkä sittenkin kyllä, sillä hän ymmärtää vihdoin, että vain kirjassa hän uskaltaa kertoa äidilleen ja muille totuuden Manuel Menasta ja perheen menneisyyden taakasta.

Pitäisikö minun panna paperille tämä tarina, joka symboloi esi-isieni kaikkia erehdyksiä ja vastuita ja syyllisyyttä ja häpeää ja kurjuutta ja kuolemaa ja tappioita ja kauhua ja likaa ja kyyneleitä ja uhrauksia ja intohimoja ja kunniattomuutta?

Meidän omasta sisällissodastamme tulee kuluneeksi ensi vuoden toukokuussa 100 vuotta. Vaikka sisällissota Suomessa kesti vain muutaman kuukauden, se jakoi kansaa vuosikymmeniä, ehkä jäljet tuntuvat nykyäänkin. Espanjan sisällissota kesti kolme vuotta ja miestappiot molemmilla puolilla olivat huimat. Francon diktatuuri ja terrori kesti 35 vuotta, minä aikana katosi valtava määrä ihmisiä. Ei ihme että nämä asiat kuohuttavat espanjalaisia tänäkin päivänä. Ks. Suomen Kuvalehden artikkeli.

Pari espanjankielistä linkkiä:
Cercas itse tästä teoksestaan - klik.
Cercasin hyvä ystävä David Trueba on ohjaaja joka ohjasi Salamiin soturit elokuvaksi, ja kirjailija kirjoittaa kauniisti ystävästään. Triangelidraama Trueba - Viggo Mortensen - Ariadna Gil on saanut paljon huomiota Espanjassa.

Javier Cercas

El monarca de las sombras

Penguin Random House 2017

****

Kirjastosta

Wikipedia kertoo terrorista sodan aikana ja jälkeen seuraavaa:

Kaikkiaan tasavaltalaisen terrorin uhreja oli noin 38 000, joista lähes puolet surmattiin Madridissa ja Kataloniassa kesällä 1936. Sodan aikana surmattiin noin 6 000 piispaa, pappia, munkkia tai nunnaa. 

Kansallismielisten terrori perustui järjestelmällisen puhdistuksen (limpieza) ajatukselle. Eliminoitavien listalla olivat kaikki sotavangit, vastapuolella taistelleet, ammattiyhdistysjohtajat, tasavaltalaiset virkamiehet ja vasemmistolaiset poliitikot. Terrori jatkui kauan sodan jälkeen. Dokumentoituja uhreja on noin 80 000, mutta ottaen huomioon rekisteröimättömät ja vielä dokumentoimattomat surmatyöt, saattaa kokonaisuhrimäärä olla jopa 200 000.