Tämä Runosunnuntai on omistettu Olli Heikkoselle.
Toisessa postauksessa esittelyssä Teoria kaikkein pienimmistä.
sinussa on hauras korvalehti joka on ihmisen kaunein osa
Heikkonen näyttää olevan kiintynyt rautateihin. Esikoiskokoelmassaan Jakutian aurinko hän vei lukijan Trans-Siperian radalle Siperian arktiseen kylmyyteen. Nyt siirrytään Keski-Euroopan rautateille ja valitaan Regional-Express, junat jotka kuljettavat kulkijaa Saksan, Itävallan ja Luxemburgin maisemissa.
Runokokoelman visuaalisuus alkaa jo kannesta: se on väriltään tummanruskea ja synkkä kuin ruostunut ratakisko. Kannessa häämöttää jotain maisemantapaista, joka on yhtä epäselvä kuin junan ikkunasta ohi vilahtelevat maisematkin. Takakannen pieni fontti jää myös lukukelvottomaksi, ei pysty lukemaan mutta joku nuolimainen kuvio sieltä häämöttää. Sen sijaan kokoelman idea ja hienous tulee erinomaisen selväksi heti ensimmäisellä aukeamalla:
Runo on ladottu taidokkaasti tiimalasin muotoon. Tiimalasi on itsessään peilikuva - yläpuoli on identtinen alapuolen kanssa. Kokoelman kaikki runot noudattavat tätä peilikuvaideaa. Säerivit jatkuvat taidokkaasti ladottuina tiettyyn pisteeseen a, josta samat säerivit alkavat toistua käänteisessä järjestyksessä peilikuvina. Taitavaa, taitavaa.
Koko teoksen ulkoasu henkii rauhallista ja mietittyä visuaalisuutta. Ollaanhan me totuttu siihen, että runoteoksissa kikkaillaan typografialla ja fontin koolla. Regional-Expressissä fontti on kauttaaltaan samaa kokoa, ei ole yhtään selkeästi erottuvaa otsikkoa. Ainoa tehokeino on mielettömän hieno ladonta, josta muotoutuu tiimalasin lisäksi eri muotoisia nuolia, kaaria, lintu ja kuin karttoja.
Kun runo keskivaiheilla kääntyy peilikuvakseen, lukija kokee lukiessaan jännittäviä hetkiä. Säkeiden järjestyksen muuttuessa, mielikuvat ja merkitykset muuttuvat myös. Tulee hiukan skitsofreeninen olo: enkös tämän juuri lukenut? Kuuntelin Heikkosta livenä Helsingin kirjamessuilla ja tunnistin hänen lausumansa runon Yhtenä savuisena iltapäivänä näistä sanoista: sinussa on hauras korvalehti. Kuunteluhetki oli suggestiivinen, sillä Heikkonen vangitsi kaiken huomion lausuessaan runoaan kuin transsissa. Yritän asemoida tuon runon blogitekstissä yhtä hienoksi kuin se on kirjassa. Ehkä en onnistunut millilleen, mutta saatte kuvan mistä on kyse. Tämä on siis vain yksi esimerkki, sillä jokainen runo on oman muotoisensa.
yhtenä savuisena iltapäivänä
yhden jazz-kellarin estradilla
kitara kuoriutuu kotelostaan
musiikin ihme, veren kohina
ja korento savuaa valoa päin
savukielet sirisevät liekissä
kun soittaja löytää asteikon
joka on ihmisen kaunein osa
sinussa on hauras korvalehti
torvi ulkokorvasta sydämeen
suora putki, painottomuuden
tunne niinkuin palju pöllyäisi
ja pöly tanssii rumpukalvolla
no pisarat siinä vain tärisevät
ei kai siinä mitään ihmeellistä
ihminen on niskansa varassa
pyörähtävä rumpu ja resonanssi
ihminen on niskansa varassa
ei kai siinä mitään ihmeellistä
no pisarat siinä vain tärisevät
ja pöly tanssii rumpukalvolla
tunne niinkuin palju pöllyäisi
suora putki, painottomuuden
torvi ulkokorvasta sydämeen
sinussa on hauras korvalehti
joka on ihmisen kaunein osa
kun soittaja löytää asteikon
savukielet sirisevät liekissä
ja korento savuaa valoa päin
musiikin ihme, veren kohina
kitara kuoriutuu kotelostaan
yhden jazz-kellarin estradilla
yhtenä savuisena iltapäivänä
Muokkasin Heikkosen sanoja lainaten runokokoelmalle juonta:
Runominä voisi minusta olla Keski-Eurooppaa kiertelevä suomalainen komennusmies, jota tarvitaan siellä täällä. Jälkiteollinen Eurooppa Ruhrin teollisuusihmeen karuine jälkineen vilistää ikkunan takana. Juna kuljettaa miestä, joka haluaa välillä läträtä ja leikkiä viinan kanssa, pitää kiinni oluttupakulttuurin ytimestä. Kun samoissa hommissa kiertelevä kaveri tavataan, ei mietitä mitä rempseästä illasta seuraa: vähintään viisi päivää rokulia - mutta mitä väliä. Irrallista nuoren komennusmiehen / siirtotyöläisen elämää kuvaa mainiosti runo Terve vaan. Mutta mitä muuta voit elämältä toivoa? Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin. Ja Regional-Express sen kun jytää läpi vuoden, tämänkin maanantain, jossa yksinäisen miehen paras ystävä on tämä ruosteinen pellon ja metsän kehystämä rautatie, joka viskoo usvaa tunneleihin.
Runojen rytmi vaivuttaa lukijankin transsiin: vaununpenkki kuljettaa ja keinuttaa, leijuu kuin unessa ohi epäilyn ja vainoharhan... Runominä viihtyy tuoppinsa ääressä valomerkkiin: on aamu, torikivet pesty kloriitilla on pesuletkulla patisteltu lokkeja pois... Ah onnen rahtu. Kävelkää kotiin jos sellainen on...
Heikkosen Regional-Expressillä oli lumoavaa reppureissata istuen hiljaisen komennusmiehen olalla halki Keski-Euroopan. Luulisi että on yksinkertainen juttu kääntää runo peilikuvakseen jossain pisteessä a, mutta ei se varmaankaan niin mene. On varmistettava että myös käänteinen säejärjestys toimii ja luo haluttuja mielikuvia. Ihailla täytyy myös alati uudistuvaa Heikkosta, sillä edellinen runokokoelma Teoria kaikkein pienimmistä oli melkoisen hillitöntä lurittelua. Eipä toista itseään tämä herra ❤︎
Olli Heikkonen
Regional-Express
Teos 2016
*****
Niin kaunis aamu, siksipä aamun impressio:
VastaaPoistaOnnea sataa
Timantit tanssivat, nyt
mitään ei puutu.
Minulla on tämä juuri lukupinossa. En malttaisi odottaa, mutta kun siinä on paljon muutakin. Runojen muodot kiehtovat, sen verran olen jo teosta selaillut...
VastaaPoista