1910-luvun alkuvuosina rakennettu Dragsvik oli Venäjän armeijan tukikohta, mutta se jäi tyhjilleen venäläisten sotilaiden lähdettyä maasta maaliskuussa. Tyhjästä kasarmista leivottiin vankileiri hirveällä kiireellä. Paikalla ei ollut sänkyjä, astioita, keittiötarvikkeita ym. tarpeellista, mutta silti valtavia vankimääriä alettiin kuljettaa Tammisaareen. Henkilökunta oli nuorta ja kokematonta; minkäänlaista toiminta- tai ruokahuoltosuunnitelmaa ei ollut. Ruokahuollon järjestäminen osoittautuikin sitten elämän ja kuoleman kysymykseksi, sillä maassa vallitsi ankara elintarvikepula ja myös siviiliväestö näki nälkää. Tuommoinen vankimäärä kulutti tonneittain ruokaa, päivittäin. Kohtalokas päätös kieltää vankeja vastaanottamasta ruokalähetyksiä sukulaisiltaan sinetöi monen vangin kohtalon. Tämä päätös tosin kumottiin myöhemmin heinäkuussa.
Varusteiltaan puutteellisessa Dragsvikissä oli jo toukokuun lopulla liki 9000 vankia (koko kapasiteetiksi suunniteltiin 13 000), ja osa vangeista oli jo saapuessaan sairaita ja nälkiintyneitä. Nämä erittäin heikkokuntoiset vangit tulivat mm. Kokkolasta, ja heidät oli vangittu jo alkuvuodesta. Puutteelliset hygieniaolot ja niukka ruokavalio lisäsivät sairastuvuutta. Monet vangit sairastivat täitten aiheuttamaa toisintokuumetta sekä punatautia verisine ripuleineen ja suolistotulehduksineen. Huonosti hallussa oleva tilanne räjähti käsiin nopeasti kohoavina kuolemantapauksina. Ne kirjattiin Kuolleitten kirjaan kahdesti viikossa ja lukemat sen kuin nousivat kesäkuun alusta alkaen: 4, 26, 41, 35, 46, 83, 114 ja 69. Heinäkuussa kuolemantapausten määrä kasvoi yhä: 58, 74, 80, 99, 102, 163, 118, 139 ja 122. Heinäkuun lopulla kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu Robert Tigerstedt nimitettiin Dragsvikin ylilääkäriksi ja hänen salaiseksi aiottu raporttinsa aiheutti kansainvälisen skandaalin:
Riittämätön ravinto sekä ravinnon ja veden kelpaamattoman laadun aiheuttamat vaikeat ruoansulatushäiriöt on syytä katsoa merkittävimmiksi syiksi vankileirissä vallitsevaan suureen sairastavuuteen ja kuolleisuuteen.
Sairaanhoito oli olematonta, ei ollut tiloja eikä lääkkeitä. Vasta heinäkuun lopulla Dragsvikiin perustettiin 700-paikkainen sairaala, joka tosin toimi alkeellisin varustein. Elokuussa saatiin aikaiseksi jonkinlainen täipuhdistussysteemi, mutta se toimi huonosti ilman saunaa. Sauna valmistui vasta lokakuussa. Vankien ruokavaliosta ja ruokailusta ilman astioita oli tuskaisaa lukea. Kun ruis loppui, leipää alettiin leipoa akanaisista kaurajauhoista. Terävät akanat raapivat ruokatorvea ja suolistoa ja pilasivat lopullisesti vankien ruoansulatusjärjestelmän. Puolen litran päivittäinen keittoannos oli valmistettu puolimädästä suolatusta kalliokalasta, turskasta. Usein tätä keittoakaan ei keitetty tarpeeksi eikä liikasuolaa liotettu tarpeeksi. Kesän edetessä myös juomavesi loppui Dragsvikista aina iltapäivisin. Ei ruokaa, ei edes vettä - järkyttävää inhimillistä kärsimystä.
Lindholmin tietokirja on yksityiskohtainen ja karua luettavaa. Kirjailija kertoo asiallisesti leirin oloista, päivän kulusta, henkilökunnasta ja vangeista nimeltäkin mainiten. Hän seuraa tarkemmin kahta vankiryhmää: Kokkolan huonokuntoisia vankeja, joista monikaan ei selvinnyt sekä ns. Turun punaisia, johon ryhmään kuului myös teloitetuksi päätynyt Arbetet-lehden toimittaja Gunnar Mörn. On selvää, että vartijoiden joukossa oli myös sadisteja, jotka halusivat kostaa vangeille sodan alkuvaiheen punaista terroria. Teloituksia tapahtui rikkeistä ja kaikki pakoon yrittävät piti määräysten nojalla ampua.
Syyskuussa Dragsvik muutettiin Tammisaaren pakkotyölaitokseksi, johon lukuisat myöhemmät poliittiset vangit passitettiin. Vankien määrä väheni romahdusmaisesti syksyllä mm. armahdusten ansiosta. Mutta vielä vuodenvaihteessakin Dragsvikin kasarmeissa oli yli 1000 vankia.
|
Vankileirihelvetti Dragsvik on perusteellinen ja asiallinen tietoteos, joka valottaa Suomen sotasurmien tilastoista tuttuja lukemia ja tätä karmivaa katastrofia monelta kantilta. Teoksen lopussa Lindholm miettii myös poliittisia näkökohtia, lähdeaineistojen luotettavuutta ja sitä onko keskustelu jo kokonaan käyty. Hänen mielestään ei. Vankileirihelvetti Dragsvik kuuluu ehdottomasti sisällissota-aiheisten teosten must-listalle.
Vuonna 1964 syntynyt tammisaarelainen Sture Lindholm on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on julkaissut kahdeksan paikallishistoriaa käsittelevää kirjaa ja hän on kirjoittanut useita lukion historian oppikirjoja. Lindholm opettaa historiaa Tammisaaren ruotsinkielisessä lukiossa. Vuonna 2010 Lindholm julistettiin Vuoden historianopettajaksi.
Muualla: Sivujen välissä
Fånglägerhelvetet Dragsvik - massdöden / Ekenäs 1918
Vankileirihelvetti Dragsvik - Tammisaaren joukkokuolema 1918
Suomentanut Anu Koivunen
Kansi Mika Perkiökangas
Atena 2017
*****
Kirjastosta
SISÄLLISSOTAHAASTE 15.5.2018 ASTI
Järjestää Reader why did I marry him?
15.5.2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta sisällissodan päättymisestä.
Aiheeseen keskittyvät:
5. Sture Lindholm - Vankileirihelvetti Dragsvik ***** Atena 2017
4. Mike Pohjola - Sinä vuonna 1918 ***** Gummerus 2018
2. Heidi Köngäs - Sandra *** Otava 2017
1. Anni Kytömäki - Kultarinta ***** Gummerus 2014
Minulla tämä on keikkunut luettavien pinossa jo syksystä saakka, mutta niin vain olen aina napannut jonkin muun luettavaksi. Kiva huomata, että annoit tälle viisi tähteä, se vähän madaltaa kynnystä tarttua tähän. Tavoitteenani on uskaltautua tämän pariin ennen Ompun lukuhaasteen päättymistä.
VastaaPoistaTämä on kirjoitettu objektiivisesti, ilman kuohuvia tunteita tai poliittisia painotuksia - ainakin minun ymmärtääkseni. Lindholmin neutraali ote helpotti lukemista, järkyttäviähän nämä tapahtumat tietenkin ovat eikä oikein voi ymmärtää miten tähän päädyttiin. Koko maa näki nälkää, systeemit eivät toimineet, Lindholmin mielestä 'kostoa' ei ollut niin paljon kuin aiemmin on väitetty. Minä luin tätä inhimillisenä kärsimyksenä.
PoistaTämä on niin järkyttävää tietoa ja olen samaa mieltä kirjailijan kanssa, että keskustelua pitäisi käydä. Tämähän on selvästi vaiennettua tietoa, jota ei kouluissa ole käsitelty. Onneksi on rohkeita historioitsijoita, jotka tuovat esille Suomen historian veriset ja julmat kasvot.
VastaaPoistaNäin on Mai. Tietysti omista kouluajoista on aikaa, mutta en muista sieltä mitään sisällissodasta. Suomessa oli niin vahvat rintamat vasemmisto vs oikeisto, tähän Lindholmkin kirjassaan viittaa. Vasemmisto / kommunistit käyttivät sisällisotavankikysymystä omiin tarkoitusperiinsä. On hyvä että asiaa voidaan tarkastella ilman poliittista kiihkoa puoleen tai toiseen. Yksi häpeällinen faktahan tämä meidän historiassamme on. Hiljaiseksi vetää.
PoistaTiedän aiheesta todella vähän, joten postauksesi kautta sain uutta tietoa. Hyvä, että aikakauden tapahtumista on saatavilla kirjoja.
VastaaPoistaTämä sisällissotahaaste on todella hyvä, koska kouluissa ei ainakaan aiemmin teemaa käsitelty. Monet ovat kehuneet Anneli Kannon Veriruusuja. Sen luen haasteeseen vielä, luulen. Lahtarit oli mielestäni erinomainen.
PoistaOlen myös mukana haasteessa, mutta en ole vielä saanut yhtään kirjaa luettua. Yksi on kesken. Sodista lukeminen on minulle erittäin haastavaa.
Poista