Riitta Komppa - Mistä minä tietäisin #runosunnuntai

Anna minun säilyttää pari piikkiä ja muutama pieni kepeys

Valokuvausharrastus johdatti vantaalaisen Riitta Kompan yllättäen uudestaan runouden pariin. Muutama vuosi sitten hän osallistui nimittäin valokuvauskurssille, jossa kuviin liitettiin lyhyitä tarinoita. Kompan tekstit hakeutuivat kuin itsestään runon muotoon. Siitä se sitten lähti, nuoruuden kirjoitusharrastus elpyi ja tuloksena on tämä esikoisrunoteos Mistä minä tietäisin. Komppa sanoo löytäneensä maailman, josta hänellä ei aiemmin ollut aavistustakaan ja kokoelman koonnin hankaluutta hän kuvaa itse näin:

Olin valinnut nipun runojani, mutta punaista lankaa ei löytynyt. Oli vain erivärisiä pätkiä. Onnistuin solmimaan ne kolmeksi kirjavaksi keräksi. 

• Ensimmäistä värittävät ajatukset ja tuntemukset nykyisyydestä ja välähdykset menneestä. 
• Toisesta kiertyy esiin erilaisia tarinoita. 
• Kolmannen mukana kuljen luonnossa tammikuusta vuoden loppuun. 

Kokoelma on siis jaettu kolmeen osioon: Kaiut, Ei totta ei tarua ja Auringon vuosi. Kokoelman nimi on osuva, sillä runominä kyselee runoissaan paljon ja ihmettelee maailmanmenoa. Lapsuuden ajoista niin paljon on muuttunut, maisemaa on tuhottu liian paljon, mutta onneksi on muistot. Komppa kutsuu itseään yökyöpeliksi, joka kirjoittaa yökirjaan aamuun mennessä haihtuvia ajatuksiaan. Hän pohtii myös omaa kirjoittamistaan ja sen haasteita. Pitäisi kuulemma löytää tuoreita ilmaisuja ja käyttää metaforia, mutta minkäs teet: tämä on minun elämääni / kliseitä ja banaaliutta on vaikea välttää.

Mutta minä lukijana en sanoisi noin, sillä pidin kovasti Kompan kirkkaista säkeistä, joista kuuluu eletty elämä ja elämän ihmettely. Herkkävireistä luontokuvastoa on paljon ja pirskahtelevaa huumoria myös. Ikääntyminen ja voimien hiipuminen askarruttavat. Luultavasti olen runoilijakaimani kanssa samaa ikäluokkaa, joten pystyin hyvin samaistumaan hänen koskettaviin ja joskus vähän uhmakkaisiin säkeisiinsä - reitti herttaiseksi vanhukseksi on huonosti merkattu.

Minua viehätti myös runoissa pilkahteleva mielikuvitus ja maaginen realismi: Äkisti radan ja teiden välissä / pienellä tyhjällä kaistaleella / seisoo / lauma kaksipäisiä valkoisia hevosia. Tylsäksi ja tyhjäksi jämähtäneeseen elämään runoilijalla on ratkaisu: hän kehottaa aistimaan ja ahnehtimaan elämää, lähtemään liikkeelle ja tarkastelemaan ympäristöä raikkain uusin silmin ja rikkomaan luutuneita rutiineita:

levähdä nurmikolle, ihaile pilviä, miten ne kulkevatkaan

ajattele muita galakseja

ajattele äärettömyyden tiheyttä

nouse leiju korkeimpaan torniin

sukella läpi pilvien

lennä kuin lapsena

Joistakin runoista kuultaa surrealistisia painajaisia tai unikuvia menetetystä rakkaasta, jota kaipaa vaan ei voi tavoittaa; ehkä taustalla on joku dramaattinen onnettomuus, mikä muutti kaiken: Niin ohut elämä / ennen oli poissa / jälkeen ei mitään. Osiosta Auringon vuosi löytyy todella kauniisti sanoitettuja luontokokemuksia. Kevät hurmaa runoilijan pitkän talven jälkeen, niin kuin meidät kaikki suomalaiset:

sininen taivas valkoiset koivunrungot

valkoiset vuokot

vihreyksien yltäkylläisyys

päätä huimaa

olo muutenkin selittämätön

//

maailmoja on monta

tiedätkö mihin kuulut (ehkä kuulut useampaan)

takerrutko vanhaan vaikka kurkottelet jo uutta

huhuiletko kyyhkynä

kirkaisetko palokärkenä

naputteletko ollenkaan

Tämä runokokoelma kosketti ja viehätti minua suuresti. Riitta Komppa on sanoittanut kauniisti monenlaisia tuntoja ja elämän kuvia. Kauniskantinen Mistä minä tietäisin on typografialtaan selkeä ja eleetön - ja hienosti viimeistelty, sillä silmiini ei sattunut yhtään oikeinkirjoitusvirhettä. Runot ovat myös konstailettomia ja siksi helposti lähestyttäviä, ja huumori on mukavan ilkamoivaa. Onpa hienoa, että Riitta Komppa ei jättänyt naputtelemista sikseen, vaan loi lukijoiden iloksi tämän kokoelman! Siteeraan lopuksi runon Lumous, joka kertoo tästä kukkeasta kesästä, jota juuri elämme:

ilma on pysähtynyt

siankärsämön kukat punertavat

pietaryrtin keltaiset mykeröt tähyävät ylöspäin

lintujen äänet nousevat hiljaisuuden kaarelta

puut odottavat vaiti paikoillaan

minä jään seisomaan

sanat varisevat helteiselle tielle

ruohonleikkurin säksätys viipaloi ilmaa

ei

lumous ei mene rikki

poimin vain pari sanaa ja jatkan matkaa

Riitta Komppa -. Mistä minä tietäisin
Kannen kuva Elvi Kalamies
Ulkoasu Riitta Komppa
BOD 2020
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Satakunnasta kotoisin oleva Riitta Komppa asuu tätä nykyä Vantaalla. Tärkeitä inspiraation lähteitä hänelle ovat luonto ja oma siirtolapuutarhamökki. Komppa on opiskellut kirjoittamista mm. Jenni Hurmerinnan, Jukka Koskelaisen, Johanna Venhon ja Tommi Parkon kirjoittajakursseilla.