28. kesäkuuta 2020

Riitta Komppa - Mistä minä tietäisin #runosunnuntai


Anna minun säilyttää pari piikkiä ja muutama pieni kepeys

Valokuvausharrastus johdatti vantaalaisen Riitta Kompan yllättäen uudestaan runouden pariin. Muutama vuosi sitten hän osallistui nimittäin valokuvauskurssille, jossa kuviin liitettiin lyhyitä tarinoita. Kompan tekstit hakeutuivat kuin itsestään runon muotoon. Siitä se sitten lähti, nuoruuden kirjoitusharrastus elpyi ja tuloksena on tämä esikoisrunoteos Mistä minä tietäisin. Komppa sanoo löytäneensä maailman, josta hänellä ei aiemmin ollut aavistustakaan ja kokoelman koonnin hankaluutta hän kuvaa itse näin:

Olin valinnut nipun runojani, mutta punaista lankaa ei löytynyt. Oli vain erivärisiä pätkiä. Onnistuin solmimaan ne kolmeksi kirjavaksi keräksi. 
  • Ensimmäistä värittävät ajatukset ja tuntemukset nykyisyydestä ja välähdykset menneestä. 
  • Toisesta kiertyy esiin erilaisia tarinoita. 
  • Kolmannen mukana kuljen luonnossa tammikuusta vuoden loppuun. 

Kokoelma on siis jaettu kolmeen osioon: Kaiut, Ei totta ei tarua ja Auringon vuosi. Kokoelman nimi on osuva, sillä runominä kyselee runoissaan paljon ja ihmettelee maailmanmenoa. Lapsuuden ajoista niin paljon on muuttunut, maisemaa on tuhottu liian paljon, mutta onneksi on muistot. Komppa kutsuu itseään yökyöpeliksi, joka kirjoittaa yökirjaan aamuun mennessä haihtuvia ajatuksiaan. Hän pohtii myös omaa kirjoittamistaan ja sen haasteita. Pitäisi kuulemma löytää tuoreita ilmaisuja ja käyttää metaforia, mutta minkäs teet: tämä on minun elämääni / kliseitä ja banaaliutta on vaikea välttää.

Mutta minä lukijana en sanoisi noin, sillä pidin kovasti Kompan kirkkaista säkeistä, joista kuuluu eletty elämä ja elämän ihmettely. Herkkävireistä luontokuvastoa on paljon ja pirskahtelevaa huumoria myös. Ikääntyminen ja voimien hiipuminen askarruttavat. Luultavasti olen runoilijakaimani kanssa samaa ikäluokkaa, joten pystyin hyvin samaistumaan hänen koskettaviin ja joskus vähän uhmakkaisiin säkeisiinsä - reitti herttaiseksi vanhukseksi on huonosti merkattu.

Minua viehätti myös runoissa pilkahteleva mielikuvitus ja maaginen realismi: Äkisti radan ja teiden välissä / pienellä tyhjällä kaistaleella / seisoo / lauma kaksipäisiä valkoisia hevosia. Tylsäksi ja tyhjäksi jämähtäneeseen elämään runoilijalla on ratkaisu: hän kehottaa aistimaan ja ahnehtimaan elämää, lähtemään liikkeelle ja tarkastelemaan ympäristöä raikkain uusin silmin ja rikkomaan luutuneita rutiineita:

levähdä nurmikolle, ihaile pilviä, miten ne kulkevatkaan
ajattele muita galakseja
ajattele äärettömyyden tiheyttä
nouse leiju korkeimpaan torniin
sukella läpi pilvien
lennä kuin lapsena

Joistakin runoista kuultaa surrealistisia painajaisia tai unikuvia menetetystä rakkaasta, jota kaipaa vaan ei voi tavoittaa; ehkä taustalla on joku dramaattinen onnettomuus, mikä muutti kaiken: Niin ohut elämä / ennen oli poissa / jälkeen ei mitään. Osiosta Auringon vuosi löytyy todella kauniisti sanoitettuja luontokokemuksia. Kevät hurmaa runoilijan pitkän talven jälkeen, niin kuin meidät kaikki suomalaiset:

sininen taivas valkoiset koivunrungot
valkoiset vuokot
vihreyksien yltäkylläisyys
päätä huimaa
olo muutenkin selittämätön
//
maailmoja on monta
tiedätkö mihin kuulut (ehkä kuulut useampaan)
takerrutko vanhaan vaikka kurkottelet jo uutta
huhuiletko kyyhkynä
kirkaisetko palokärkenä
naputteletko ollenkaan

Tämä runokokoelma kosketti ja viehätti minua suuresti. Riitta Komppa on sanoittanut kauniisti monenlaisia tuntoja ja elämän kuvia. Kauniskantinen Mistä minä tietäisin on typografialtaan selkeä ja eleetön - ja hienosti viimeistelty, sillä silmiini ei sattunut yhtään oikeinkirjoitusvirhettä. Runot ovat myös konstailettomia ja siksi helposti lähestyttäviä, ja huumori on mukavan ilkamoivaa. Onpa hienoa, että Riitta Komppa ei jättänyt naputtelemista sikseen, vaan loi lukijoiden iloksi tämän kokoelman! Siteeraan lopuksi runon Lumous, joka kertoo tästä kukkeasta kesästä, jota juuri elämme:

ilma on pysähtynyt
siankärsämön kukat punertavat
pietaryrtin keltaiset mykeröt tähyävät ylöspäin
lintujen äänet nousevat hiljaisuuden kaarelta

puut odottavat vaiti paikoillaan
minä jään seisomaan
sanat varisevat helteiselle tielle

ruohonleikkurin säksätys viipaloi ilmaa
ei
lumous ei mene rikki
poimin vain pari sanaa ja jatkan matkaa

Riitta Komppa -. Mistä minä tietäisin
Kannen kuva Elvi Kalamies
Ulkoasu Riitta Komppa
BOD 2020
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Satakunnasta kotoisin oleva Riitta Komppa asuu tätä nykyä Vantaalla. Tärkeitä inspiraation lähteitä hänelle ovat luonto ja oma siirtolapuutarhamökki. Komppa on opiskellut kirjoittamista mm. Jenni Hurmerinnan, Jukka Koskelaisen, Johanna Venhon ja Tommi Parkon kirjoittajakursseilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi - Thank you for your comment ♥ Poistan kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit. All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja. Blogger-blogina Kirja vieköön! noudattaa Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.