Suomen kielen kenttätutkijana elämäntyönsä tehneen Erkki Lyytikäisen Sehän on murretta on varsin kiinnostava tietoteos ja kaiken lisäksi huumorilla ja hauskoilla sattumuksilla höystetty. Suomen kielen nauhoitearkisto sisältää noin 24 000 tuntia äänitteitä, pääasiassa suomen murteista. Lue lisää Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilta. Suomessa on kahdeksan päämurrealuetta, joista kuusi lasketaan läntisiin ja kaksi itäisiin. Itse olen kasvanut Imatralla kaakkoismurteiden alueella, mutta asunut yli puolet elämästäni pääkaupunkiseudulla yleiskielisenä, oman lapsuuden murteeni kadottaneena. Näinhän meille useimmille käy. Kirjan anti on runsas, muutamia hajanaisia huomioita.
On selvää, että Mikael Agricolan silmäniskut näkyvät kielessämme viidensadan vuoden takaa. Hän oli Lyytikäisen mukaan Suomen ensimmäinen murrekirjailija, joka loi suomen kielen lounaismurteiden pohjalta. Agricolan tekstejä on säilynyt, mutta ne ovat hankalasti luettavissa kahden muurin takaa. Ensiksikin Agricolan oikeinkirjoitus heittelee, sillä hän merkitsee saman äänteen useilla eri tavoilla ja toiseksi tekstit on painettu fraktuuralla. Lyytikäinen puhuu mielenkiintoisesti Urho Kekkosen geminaatoista: kala > kallaa, kuukkausia, maailmmaa... Kekkonenhan oli kasvanut Kajjjaanissa ja hänen Ilmari Kiannon 90-vuotispäivillä vuonna 1964 pitämänsä puhe on tallennettu. Kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi vuonna 1954, murteet rantautuivat kaunokirjallisuuteen. Oli mielenkiintoista lukea teoksen monista vaiheista ja murteentarkistajien toiminnasta. Vuonna 2000 ilmestyi Sotaromaani, jossa on mukana mm. poistetut murrekatkelmat.
Antootten kahella markalla seksiä.
Yleiskieleen sulautuvia murreilmauksia voi kutsua vaikka murrepakolaisiksi. Äitinikin tarjosi vieraille seksiä kun tarkoitti keksiä ja kinkkua sanottiin Kymenlaaksossa sinkuksi. Molemmat ovat itseasiassa lainasanoja ruotsista. Entä saako eläimestä käyttää sanaa hän ja ihmisestä se? Kirjakielen sääntö sanoo ei, mutta on muistettava, että kirjakielen säännöt koskevat vain kirjakieltä. Murteissa ihminen on yleensä se ja kirjakielessäkin on pari se-pronominin vaatimaa juttua: kolmannen persoonan vaihtelu eli se sanoo että hän tulee plus se joka = kuka hyvänsä. Hän joka viittaa usein jumalaan! Kekristäkin Lyytikäinen puhuu. Kekrihän on ikivanha maatalouskulttuurin syksyinen merkkipäivä, jolloin tärkeätä oli syöminen ja juominen. Nimitys tulee itämurteista, länsimurteissa se oli keyri tai köyri. Kekri oli myös vainajien muistopäivä, joka sijoittui pestuuviikkojen ajankohtaan. Itseasiassa Agricola toi nimityksen suomen kieleen jo 1500-luvulla, sittemmin kekri tunnetaan pyhäinmiestenpäivänä ja amerikkalaisvaikutteisesti halloweenina. On hienoa, että Suomenlinnassa on vietetty kekri-juhlaa jo viisi vuotta. Kävin siellä viime syksynä ja suositan lämpimästi.
Meitä vaivaa myös panokauhu!
Verbi panna merkitsee asettaa, siirtää ja sijoittaa, mutta myös olla sukupuoliyhteydessä. Välttyäksemme viittauksellta sukupuolisuuteen olemme ryhtyneet hienostelemaan. Korvaamme verbin panna verbeillä pistää tai laittaa. Lyytikäinen on tehnyt hauskoja verkkohakuihin perustuvia tilastoja verbin panna esiintymisestä. Yleisimmin panna on korrektisti käytössä kiinteissä yhteyksissä, esim. panna pöydälle, panna ranttaliksi, panna parastaan, panna halvalla. Suomessa on paljon myös hävyttömiä nimiä: sukupuolielimen nimen sisältäviä paikannimiä on yli tuhat ja Vittukoski Heinolassa esiintyy teksteissä jo 1500-luvulla.
Verbi panna merkitsee asettaa, siirtää ja sijoittaa, mutta myös olla sukupuoliyhteydessä. Välttyäksemme viittauksellta sukupuolisuuteen olemme ryhtyneet hienostelemaan. Korvaamme verbin panna verbeillä pistää tai laittaa. Lyytikäinen on tehnyt hauskoja verkkohakuihin perustuvia tilastoja verbin panna esiintymisestä. Yleisimmin panna on korrektisti käytössä kiinteissä yhteyksissä, esim. panna pöydälle, panna ranttaliksi, panna parastaan, panna halvalla. Suomessa on paljon myös hävyttömiä nimiä: sukupuolielimen nimen sisältäviä paikannimiä on yli tuhat ja Vittukoski Heinolassa esiintyy teksteissä jo 1500-luvulla.
Mielenkiintoista oli kuunnella myös rajageminaatiosta, joka kuuluu iskelmäsanoituksissa, vaikkapa Dingon Levottomassa tuhkimossa - Ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen itsensä unelmiin. Rajageminaatiota ei yleiskielessä merkitä mitenkään, mutta se kuuluu - tai on kuulumatta - äännettäessä. Esim. paimenpoika äännetään paimemmpoika, tule tänne äännetään tulettänne. Sitten meillä on murteissa myös vähäisen vokaalin tarina eli i katoaa: punanen, sulonen; Etelä-Pohjanmaalla i muuttuu edeltäväksi vokaaliksi - punaanen, valkoonen ja siellä d on ree - lato, laron, joutua, jourun.
Juice laulaa: Ota minut sinun uniin eli possessiivisuffiksi puuttuu. Puhekielessä possessiifisuffiksi jää pois yleisesti; esim. nuoret helsinkiläiset sanovat mun kirja ja tämä käytäntö tihkunee yleiskieleen. Kirjakielessä possessiifisuffiksia ei tarvita tämän kaltaisissa ilmauksissa: meidän koulu, teidän äiti. Suomen kansa harjoittelee Lyytikäisen mukaan edelleen soinnillisten klusiilien b, g, d -ääntämystä. Lyytikäinen sanoo, etteivät nämä ole vieläkään asettuneet suomalaiseen suuhun - kuru vs guru. Lyytikäinen kertoo myös Ruotsin Länsipohjan meänkielestä ja Norjan Ruijan alueen kainun tai kveenin kielestä. Molemmille on luotu oma kielioppi ja niillä on ilmestynyt myös kaunokirjallisuutta. Kainun kielestä en tiennyt aiemmin mitään, mutta sen sijaan Rosa Liksomin meänkielisen Everstinnan olen lukenut.
Mennyet on mennysiä!
Kuten huomaat Sehän on murretta tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen suomen kielen kehitykseen ja murreilmaisujen siirtymisestä yleiskieleen. Lyytikäinen kertoo mm. miten hän oli mukana pankkiryöstön selvittämisessä ryöstäjien puhuman murteen perusteella ja pitkästä pienen savolaisen pojan murteen kehittymisen seurannasta. Hän toteaa, että viäntäminen katoaa savosta ja toki paljon muutakin mielenkiintoista. Jos suomen kieli kiinnostaa, tutustu ihmeessä!
Suomen kielestä suositan myös näitä kahta teosta, joista olen blogannut:
Lari Kotilainen - Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen
Gaudeamus 2019, äänikirja 2020
Äänikirjan lukija Erkki Lyytikäinen
_______________
Murretta kuulee tavisten ja julkkisten suusta, ja siihen törmää kaunokirjallisuudessa sekä paikannimissä, jotka saavat posket punoittamaan. Erkki Lyytikäisen hauskoissa ja nasevissa kirjoituksissa seikkailevat myös murteentutkijat mieleenpainuvilla keruumatkoillaan sekä murrepakolaiset: murreilmiöt, jotka ovat karkailleet syntysijojensa ulkopuolelle yleiskieleen.
Erkki Lyytikäinen on eläkkeellä Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen amanuenssin toimesta. Hän on tehnyt elämäntyönsä suomen murteiden kenttätutkijana. Hänet tunnetaan myös kriitikkona ja kolumnistina.
Mm, olen sekalaisia tällaisia populaareja kielitiedekirjoja lukenut ja niistä pitänyt, ehkä tämäkin pitää...hyvin näistä kuitenkin tulee huomattua asioita joihin ei kiinnitä normaalisti huomiota puhuessa tai kuunnellessa.
VastaaPoistaJonkin verranhan näissä toki on samoja juttuja. Tuosta hän/se-vaihtelusta olen toki kuullut aiemminkin, yksi arvio oli että standardoidun kielen määritys että ihminen ei ole se on lähinnä yksinkertaistus, koska puhekielen perusteella voisi tehdä säännön mutta se olisi liian monimutkainen (mutta juuri tuolla "se sanoo että hän tulee"-linjalla)
Olen etsiskellyt kuunneltavaksi äänikirjoja. Dekkaritarjontaa on paljon, mutta ei kiinnosta. Nämä kolme suomen kielestä lukemaani ovat olleet kyllä minulle antoisia, minullahan on vain koulupohja, ei yliopisto-opintoja. Kersti Juvan Löytöretki suomeen oli myö kiinnostava.
Poista