25. kesäkuuta 2020

Helen Ahpornsiri - Hetkiä luonnon kauneudessa


Kirjastossa käydessäni silmiini sattui tämä aivan hurmaava (lasten) tietokirja, Hetkiä luonnon kauneudessa. Nuorelta näyttävä brittiläinen taiteilija Helen Ahpornsini luo prässätyistä kasveista käsittämättömän upeaa taidetta. Hän prässää kasvien kukkia, lehtiä, varsia ja marjoja - ja rakentaa niistä sitten aivan uusia kokonaisuuksia: perhosia, sudenkorentoja, pikkulintuja, hiirulaisia, oravia, kettuja ja hirviä. Käsittämättömän kaunista ❤︎ Epäilin onko tämä ylipäätään mahdollista, mutta taiteilija sanoo teoksessa näin:

Kaikki tämän kirjan kuvien osaset - ketun silmän pilkahduksesta hämähäkinverkon hentoon seittiviivaan - ovat peräisin kasveista.
Kuvasivuihin ei ole käytetty pisaraakaan maalia.

 

Näin syntyy pikkulintu taiteilijan käsissä!

Elämä luonnossa ei pysy kauan aloillaan.
Vuodesta toiseen kasvit alkavat kukoistaa keväisin ja
kuihtuvat syksyisin noudattaen jo aikojen alussa 
syntynyttä kiertokulkua. Myös eläinten ravinnonhaku,
lisääntyminen ja poikasten varttuminen
mukautuvat vuodenaikojen kiertoon.

Kirja kattaa vuoden kierron - kevät, kesä, syksy ja talvi. Minusta myös Ruth Symonsin tekstit olivat viehättäviä. Ne ovat riittävän yksinkertaisia lapsille, mutta antavat samalla paljon tietoa siitä, mitä luonnossa eri vuodenaikoina tapahtuu. Keväällä muuttolinnut palaavat, sirkuttavat taas iloksemme ja rakentavat pesiään. Lehtipuut puhkeavat hennon vihreään ja jänikset loikkivat kevätniityillä. Sammakot kurnuttavat ja kutevat ja sorsaemo luotsaa poikasiaan. Ensimmäiset perhoset ilmaantuvat liihottelemaan kevään ensi kukkijoissa. Kesällä pääskyset syöksähtelevät ja istuvat sähkölangoilla. Sirkat sirittävät ja sudenkorennot hurmaavat. Kosteikoissa saalistaa kirjan kannessakin esiintyvä upea haikara. Loppukesän pimenevinä öinä voi nähdä pöllön tai ketun.

Syksyllä monet eläimet valmistautuvat talveen: muuttolinnut suuntaavat etelään ja oravat varustavat talvivarastojaan. Taivaalla voi nähdä kurkien, joutsenten ja hanhien v-muodostelmat ja kuulla niiden matkahuudot. Uroshirvet mittelevät lauman johtajuudesta ja ruska kultaa lehtipuut. Syksyllä metsäsienet ilmaantuvat koristeellisine lakkeineen ja monet marjat kypsyvät. Talvella on kylmää ja pimeää, ja mm. siilit viettävät talven horroksessa. Myös sammakot talvehtivat mullan suojissa. Jotkut paikkalinnut jäävät talveksi Suomeenkin: pikkuvarpusia ja mustarastaita voi nähdä pihapiirissä. Kettu hiipii talviyössä ja kuulee saaliin pienenkin rasahduksen lumen alta.

Luettelin yllä vuodenajoittain, mitä aiheita kirjassa käsitellään. Teosta lehteillessä kasvit näyttävät puhkeavan kukkaan ja linnut nousevan siivilleen. Erityisen ihania minusta olivat perhoset, sudenkorennot ja punarinta! Vuodenaikojen ihmeet ja luonnon kauneus avautuvat satumaisella tavalla. Tämä on aivan hurmaava kirja, taidan piipahtaa ostoksille / Adlibris. Uskon, että tämä kirja ilahduttaisi suuresti etenkin pikkutyttöjä näin kesän alussa. Kasvinosia ja kukkia voi prässäillä itsekin ja samalla tutustua aikuisen kanssa luontoon. 

Helen Ahpornsiri - Hetkiä luonnon kauneudessa
Alkuteos A year in the wild - See nature through the seasons 2018
Kuvat Helen Ahpornsini, tekstit Ruth Symons
Suomentanut Arja Pikkupeura
Tuuma-kustannus 2018
Kirjastosta
_______________

Helen Ahpornsiri on englantilainen kuvittaja, joka luo kauniin luonnon innoittamana taidetta. Hän kerää erilaisia​ kasveja ja kuivattaa niitä painon alla noin kuukauden ajan, minkä jälkeen ne ovat tasoittuneet mutta silti säilyttäneet luonnolliset värinsä. Tämän jälkeen Helen leikkaa kasvien osat ja järjestelee ne antaen kasveille kokonaan uuden muodon.

Taiteilijan töitä täällä.




Huikeaa, tosin erilaista taidetta tekee myös meksikolainen surrealisti Octavio Ocampo.

8 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä varmasti upean kiehtova ja inspiroiva katselukirja. Täytyypä katsoa, jos voisi hankkia hyllyyn tai vaikka lahjaksi. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minusta aivan ihana <3 Ostan tosi vähän kirjoja nykyään, mutta hinku tuli. Käyn kirjastossa yleensä vain noutamassa varaukseni, mutta olipa omnni, että tämä oli pantu esille!

      Poista
  2. Erikoinen ja aivan erityinen teos, yksi niistä harvoista kirjoista, jotka päätyivät lukuun lähinnä kansikuvan ja tietty osaltaan nimensä perusteella.

    Viipyillen luin, katselin ja ihastelin tämän pari vuotta sitten joulukuussa, ja joulupukin konttiinhan tämä oli ihan pakko kipaista hankkimassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämättömän taitava ja kärsivällinen on tämä Helen! Minullakin on yksi pieni tyttö, jolle tämä varmaan on mieleen <3 Kaunista kesää Takkutukka.

      Poista
  3. Voih, miten upeita töitä. Miten voi ihminen olla noin taitava ja kärsivällinen? Kasvien keräily, kuivattaminen ja töissä käyttäminen vie varmasti uskomattoman paljon aikaa. Niin omaa, omalaatuista, kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kaunis kuin koru <3 Omaperäinen ja hieno idea. Googlatessa huomasin, että tältä Heleniltä on ilmestynyt muitakin kirjoja, vaan ei ilmeisesti suomeksi.

      Poista
  4. Delightful video. Such wonderful artistic talent!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ocampo's talent is really extraordinary!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.