1. kesäkuuta 2020

Toukokuun luetut



Toukokuun kirjatarjonnasta vastasi melkein yksinomaan Storytel: kuuntelin 12 äänikirjaa ja luin vain 2 paperikirjaa. Tähän oli tietenkin syynsä: varaukset olivat kirjastoissa jumissa, mutta onneksi niitä voi taas noutaa. Tulevina kuukausina paperikirjoja tulee enemmän. Tietokirjapainotteisesti mentiin poikkeuksellisesti myös: kaikkiaan kuusi tietokirjaksi tai muistelmaksi luokiteltavaa teosta. Kolme elämyksellisintä ovat tässä:


Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta ***** Tammi 2017 #äänikirja
Olin nähnyt tästäö filmatun Emma Thompsonin ja Anthony Hopkinsin tähdittämän upean elokuvan. Onneksi kuitenkin päätin kuunnella äänikirjan, sillä tekstinä teos on vielä vaikuttavampi. Darlington Hallilla on uusi amerikkalainen isäntä ja kartanon loiston päivät ovat takanapäin. Ammatilleen omistautunut hovimestari Stevens elättelee toiveita, että entinen taloudenhoitaja neiti Kenton palaisi taloon 20 vuoden jälkeen.⠀Ajellessaan isäntänsä Fordilla muistikuvat menneestä vyöryvät Stevensin mieleen ja hän pohtii, millainen on suuri hovimestari ja mitä on arvokkuus? Kaikki Stevensin elämässä on tähdännyt suuren hovimestarin kriteerien täyttämiseen: ammattiminä ensimmäisenä aina ja kaikkialla; huoliteltu kielenkäyttö, ääntämys ja yleissivistys; ehdoton lojaalisuus ja luottamus isäntään. Yksityiselämälle ei minkäänlaista sijaa.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Pitkän päivän ilta on vaikuttava ja upea kuvaus englantilaisen yhteiskunnan tiukasta säätyjaosta. Tietysti teos on loistava muotokuva perienglantilaisesta butlerista, jota ajaa ammattiylpeys, lojaalisuus ja tinkimätön arvokkuuden ihanne. Samalla Ishiguro tuo mieliin 30-luvun kuohuvat poliittiset rintamat. 


Risto Isomäki - Mitä koronapandemian jälkeen ***** Into 2020 #äänikirja
Siat, kanat ja tietyt lepakkolajit ovat planeetan vaarallisimpia eläimiä.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Koko maailma on elänyt tämän vuoden apokalyptisissa tunnelmissa. Kirjassaan Mitä koronapandemian jälkeen Risto Isomäki selvittää kansantajuisesti ja ymmärrettävästi, mistä on kysymys ja mitä kenties on odotettavissa - ja päätyy yllä esittämäänsä väitteeseen. Hän esittää, että tästä kaikesta maailma voi myös oppia jotain ja uudenlainen käyttäytyminen voi luoda uusia mahdollisuuksia Suomellekin. Teos on silmiäavaava, auttaa tilanteen tiedostamisessa ja painottaa ihmiskunnan toimintatapojen muuttamisen tärkeyttä.
On selvää, ettei maailma ole entisensä tämän pandemian jälkeen. Monessa kohtaa Isomäki painottaa ilmastonmuutoksen suitsimista ja kysyy, miten onnistuisivat pandemian hillitsemistoimet, kun ilmastopakolaisten hallitsematon vyöry on saattanut yhteiskunnat kaaokseen ja jos vielä Carrington-myrsky on romahduttanut sähköverkotkin? Sitäpä sietää itsekunkin pohtia.


Ottessa Moshfegh - Vuosi horroksessa **** Aula & Co 2020 #äänikirja
Tuttle oli minulle huora, joka syötti minulle tuutilullaa.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kirjan idea tai juoni on pähkähullu ja absurdi, mutta kirjailija kirjoittaa järjettömän hyvin. Nimetön minäkertoja on pitkä, hoikka, nuori ja kaunis kuin Amber Valletta. Hän on myös rikas, siis kaikkea mitä amerikkalaiseen unelmaan tarvitaan. Töistä potkut saatuaan nainen haluaa vain nukkua horroksessa, sillä hän uskoo, että vuoden nukuttuaan hän muuttuisi uudeksi ja tyyneksi. Puhelinluettelon keltaisilta sivuilta löytyy hullu psykiatri Dr. Tuttle, joka suoltaa naiselle tekaistuun unettomuuteen uni- ja psyykenlääkkeitä kissankusenhajuisella vastaanotollaan. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Omituisuudestaan huolimatta kirja piti otteessaan ja Karoliina Kudjoin nopea lukutapa ja viileän ironinen ääni istuivat loistavasti Moshfeghin tekstiin. Kristina Drewsin suomennos tuntui huippuhyvältä ja terävältä ja toi hyvin esiin minäkertojan mustan huumorin ja kylmän sarkasmin. En mitenkään voi jakaa lääkkeitten tolkuttomaan väärinkäyttöön liittyvää arvomaailmaa, mutta silti voin ylistää Moshfeghin loistavaa tapaa kirjoittaa.

MUUT KOTIMAISET
Ilana Aalto - Paikka kaikelle **** Atena 2020 #äänikirja
Anu Heiskanen - Salateitse Saksaan **** Otava 2019, äänikirja 2020 #äänikirja 
Helena Numminen - Kurjen huuto **** Kustantamo Helmivyö 2020
Ulla-Maija Paavilainen - Suurin niistä on rakkaus **** Otava 2020 #äänikirja
Tiina Piilola - Kalevalan naiset **** S & S 2019, äänikirja 2020 #äänikirja
Anni Valtonen - Elämäni Kolumbia **** Like 2020 #äänikirja

MUUT ULKOMAISET
Elizabeth Adler - Talo maalla *** Gummerus 2014, äänikirja 2020 #äänikirja
Anne Cathrine Boman - Agathe *** Gummerus 2020 #äänikirja
Elena Ferrante - Tyttären varjo ** Wsoy 2020 #äänikirja
Otto Gabrielsson - Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle *** S & S 2020 #äänikirja
Herman Koch - Suomen päivät *** Siltala 2020


Ihanaa kesää ja hyviä lukuelämyksiä toivotellen,
riitta

6 kommenttia:

  1. Paljon olet jälleen ennättänyt lukea. Minullakin on tullut toukokuussa enempi äänikirjoja kuin aiemmin, mutta varmasti kirjastojen avautuminen tasaa tilannetta. Lukemistasi kirjoista olen lukenut ainoastaan Gabrielssonin kirjan. Hyviä lukuvinkkejä tästä saa, erityisesti kiinnostaa Pitkän päivän ilta ja Kolumbia-kirja. - Mukavaa kesäkuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäni Kolumbia oli tosi kiinnostava ja Pitkän päivän ilta tietysti klassikko. Katsoin uudestaan elokuvan myös.

      Poista
  2. Tuosta kolmikostasi olen lukenut kaksi ensimmäistä, Isomäen juuri kuuntelin loppuun. Oli vakuuttava ja ajatuksia herättävä teos. Listallasi onkin muuten teoksia, joita en ole vielä lukenut. Lukulistalla ovat ainakin Kalevalan naiset, Agathe ja Tyttären varjo.
    Hyvää alkanutta kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kovasti Kalevalan naisista kuunneltuna! Isomäki kyllä kannatti myös.

      Poista
  3. Paljon olet sinäkin lukenut!
    Minulla oli ennätyskuukausi toukokuussa. Kannattaa nekin tsekata!

    VastaaPoista
  4. Onpa sinulla ollut tosiaan äänikirjapainotteinen toukokuu! Tuo koronakirja ja Vuosi horroksessa kiinnostavat, ja jälkimmäisen voitinkin kustantajan arvonnasta, mutta en tiedä onko kustantaja vai posti hidastellut (vai molemmat), kun sitä ei ole 2,5 viikon jälkeen vielä näkynyt. No, odottelen vielä hetken ja tiedustelen sitten...

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.