Lari Kotilainen - Kielen elämä

Kantauralista nykysuomeen!

Aloittakoon Lari Kotilaisen kerrassaan riemastuttava ja erittäin informatiivinen Kielen elämä hienon Suomi 100 -kirjavuoden!

En ole koskaan aiemmin lukenut yhtä vetävästi, rennosti ja nasevasti kirjoitettua tietokirjaa. Ja aihe - rakas suomen kielemme - on tärkeä kaikille kirjallisuuden ystäville, niin minulle kirjabloggaajana kuin ihan jokikiselle suomalaiselle. Suomen kieli on kansallisen identiteettimme ja kulttuurimme perusta, ilman elävää, vahvaa kieltä myös valtion tulevaisuudennäkymät ovat heikoilla. 

Ja katsokaapa kirjan kantta! Mikä oivallinen ja huumorintäyteinen veto. Agricolahan se siinä kammiossaan istuskelee, säätäen syntetisaattoria ja soitellen vinyylejä! Tiukkaa faktaa huumorin höystein - sitä on Kielen elämä etukannesta viimeiseen riviin.

Kotilainen kuljettaa aluksi lukijan Kazanin kaupungin tienoille Volgan mutkaan, jossa kantaurali kehittyi 4000 - 6000 vuotta sitten. Järjetön aikahaarukka johtuu eri tutkijoiden tulkinnoista. Heti kärkeen on pudotettava pommi: kantauralin puhujat eivät tarkkaan ottaen olleet meidän esi-isiämme. Suomen kielen juuret ja suomalaisten juuret ovat kaksi eri asiaa.  Mitä ihmettä? Kotilaisen mukaan nykysuomalaisten geenit tulevat lännestä, ei idästä. Mutta ei hätää. Kantauralilaiset ovat kielellisiä esi-isiämme, ja siirtäneet meihin tapaansa katsoa maailmaa ja muuta koodistoa. Historian hämärissä kantauralista kehittyi varhaiskantasuomi sekä kantasaame. Kantauralista tiedetään aika paljon: Jaakko Häkkinen - Kantauralia ulkomaan eläville.

Myöhäiskantasuomi kehittyi sitten Suomenlahden rannoilla vuoden nolla tienoilla. Oli kaksi murrealuetta, itäinen ja läntinen, kielemme sai paljon vaikutteita myös Baltiasta sekä karjalankielisiä ja germaanisia lainasanoja.

1500-luvulla suomen kielen näyttämölle astuu Mikael Agricola, joka loi lounaismurteiden pohjalta suomen kirjakielen perustan. Kotilainen saa koulun historiantuntien kuivan Agricolan heräämään henkiin:  Agricola oli aikansa standardien mukaan huippukoulutettu kosmopoliitti, eliittien eliittiä.     Kirjakieltä luodessaan Agricolalla oli vastassa valtavia haasteita: piti päättää kirjoitustapa ja kehitellä runsaasti uusia sanoja. Syntyivät mm. Abckiria 1543,  Rukouskirja 1544 sekä pääteos Uusi testamentti 1548. Agricolan 8500 sanan sanastosta noin 60 % on edelleen käytössä.

1500-luvun alkupuoli muutti kaiken. Tuli reformaatio, Mikael Agricola ja kirjakielen luominen. Rauhallinen soljunta vaihtui poikkeukselliseen pyörteeseen. Suomen kielessä oli sähköä, muutosta, liikettä. Se laajensi käyttöaluettaan kirjoituksen ja uskonnollisen elämän puolelle. Kieli muuttui näihin uusiin käyttöihin sellaista tahtia, että nykyteinikin olisi saattanut nostaa katseensa YouTube-videosta.

1600- ja 1700-luvut olivat suomen kielen kehityksessä hiljaiseloa, eräänlaista välisoittoa. Jotain tietysti tapahtui, mutta hitaasti verrattuna Agricolan loisteliaaseen aikaan. Merkittävin aikaansaannos oli koko raamatun kääntäminen suomeksi 1642 - Biblia, Se on Coco Pyhä Raamattu, Suomexi.  Saatiin myös ensimmäinen virsikirja, ensimmäinen postilla, Biblian uusia laitoksia sekä kirkkolain suomennos. Varsin hengellistä siis. 1700-luvulla ilmestyi ensimmäinen suomen kielen sanakirja sekä erilaisia hauskan kuuloisia oppaita mm. Yxi-kertaiset Kysymyxet Juopumisesta ja  Lyhy Tukistelemus Palowijnan Poltto-asejsta ja - Walmistamisesta. Viinapirua yritettiin karkoittaa rahvaasta jo tuolloin!

1800-lukua Kotilainen kuvaa suureksi alkuräjähdykseksi. 1800-luku on nimittäin parasta, mitä suomen kielelle on tapahtunut koko sen pitkän elämän aikana. Suomen kielellä ei ollut käytännössä mitään asemaa, vain rahvas puhui suomea, sivistyneistö oli ruotsinkielistä. Tilanne muuttui, kun Suomen alueesta tuli Venäjän autonominen osa: Venäjän keisari suhtautui nihkeästi ruotsin kieleen, koska halusi tehdä pesäeroa Ruotsiin. Maailmalla alkoivat myös puhaltaa kansallisaatteet ja kansallisromantiikka, ruotsinkielinen sivistyneistökin innostui suomen kielestä. Suomalaisuusprojekti oli kuin vierivä lumipallo. Vaatimattomasta alusta kasvoi yhä suurempi aatekokonaisuus.

Elias Lönnrot julkaisi Kalevalan 1835 ja uudemman version 1849. Lönnrot kehitteli myös 1500 sanaisen kasvitieteen termistön, Flora Fennican. Ja sitten tuli Aleksis Kivi.

Ajatelkaa nyt: Köyhä ja vaikea lapsuus ja nuoruus. Loi tyhjästä kokonaisen kansan kirjallisuuden. Nero. Ei saanut arvostusta ennen kuolemaansa. Kriitikkojensa hulluksi ajama. Juoppo renttu, joka ei osannut hoitaa raha-asioitansa. Kuoli nuorena, Ja kuorrutuksena vielä viimeiset sanat: 'Minä elän.'

Kalevala oli tärkeä kansallisen identiteettimme luoja ja monet eturivin taiteilijamme saivat siitä paljon vaikutteita, mm. Sibelius ja Akseli Gallen-Kallela. Hänen taiteestaan postaukseni ulkomaisille ystävilleni täällä.

Lounaismurteiden pohjalle rakennettuun kirjakieleen lisättiin 1800-luvulla itämurteiden elementtejä. Seurasi myös kiihkeä sanaseppojen aikakausi. Sanaseppojen sammot kipinöitsivät ja suolsivat ilmoille tuhatmäärin sanaehdotuksia. Suomalaisuusaatteen innoittamina ei haluttu suoria lainauksia muista kielistä, vaan haluttiin luoda omakielisiä uudissanoja. Kotilaisen esimerkit näistä sanaehdokkaista ovat riemukasta luettavaa, niin hulluilta monet niistä tuntuvat. Esim. fabriikki-sanalle ehdotettiin seuraavia: valmisto, työstö, pajasto, tejinpaja ja tekohuone. Mutta tehdashan siitä lopulta tuli! Paikannimien suomentamista tuumittiin myös. Olisiko Stockholm Stuckulmi, Tukhulmi, Tukhulma vai Tukkiholma? Riemu repesi näitä lukiessa!

-------

Voi, voi bloggaus on jo nyt pitkä kuin nälkävuosi eivätkä mielenkiintoiset kielemme vaiheet suinkaan tähän loppuneet. Kotilainen käsittelee monipuolisesti suomen kielen kehitystä myös 1900-luvulla aina meidän päiviimme asti ja kurkistaa myös tulevaisuudennäkymiin ja -haasteisiin. Jyrääkö englanti meitin?;  mitä merkitsee yhä kasvava muita kieliä äidinkielenään puhuva suomalaisten joukko, millaista on digisuomi, entä monietninen uussuomi?

Kirja on oikea suomen kielen historian ja tutkimuksen runsaudensarvi. Lopuksi Kotilainen luo katseen tulevaisuuden kristallipalloon ja tekee muutaman ennustuksen. Hänen mukaansa lainasanojen määrä lisääntyy, mutta niitä tulee monista kielistä, ei vain englannista. Kirjakieli myös vapautuu, hieman. Suomen kieli joutuu koville digimaailmassa. Kieli ei ole koskaan valmis, vaan se elää ja muuntuu.

Kielen elämän asiasisältö on runsas, vahva ja vankka, mutta silti Kotilainen esittää faktansa äärimmäisen kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Kaikesta huokuu hänen oma innostuksensa ja rakkautensa suomen kieleen. Ja se tempaa myös lukijan mukaansa.


Tämä pitkän pitkä postaus pystyy vain raottamaan kirjan hienoa antia. Lopussa on vielä kattava lähdeluettelo ja kymmeniä nettilinkkejä. Kotilaisen innostus tarttui minuunkin - kiitos.  On hienoa olla suomalainen ja lukea ja ilmaista itseään tällä kauniilla kielellämme. Lukekaa tämä hyvät ihmiset!

1974 syntynyt Lari Kotilainen on suomen kielen dosentti ja suomen kielen tutkija. Hän sanoo itse keskittyvänsä nykykielessä esiintyvään muutokseen, Internet-kieleen, toisten kielten vaikutukseen ja muuta kieltä äidinkielenään oppineiden suomeen.

Myös Hikkaj hurmaantui tästä! Suomensuojelija, kirjailija Kotilainen itse tuumi ennakkoon näin!

Lari Kotilainen

Kielen elämä

Siltala 2016

*****

Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle.