19. tammikuuta 2017

Loistava Kirja vieköön! -ilta


Kirjallisuudessa on imua tänäkin päivänä. Siitä todisti eilen ääriään myöten täynnä oleva Savoy-teatteri, kun Baba Lybeck avasi ensimmäisen kevään Kirja vieköön! -illoistaan. Upea musiikki täytti salin ja yleisö sai ihastella näyttämölle heijastettua sinistä suomalaista taivasta, jolla liiteli vapaa lokki.  Tässä hajahavaintojani ja kuvakoppauksia tuosta upeasta illasta.


Vapaus vs logistinen ongelma
Anu Partanen sanoo, että Pohjoismaissa hyvinvointiyhteiskunta vapauttaa ihmiset, USA:ssa jokaisen oma organisointi on suunnaton logistinen ongelma. Olemme tottuneet Suomessa esim. julkiseen terveydenhoitoon, lasten päivähoitoon ja kaikille ilmaiseen koulutukseen. USA:n yhteiskunta ei tarjoa näitä kansalaisilleen, vaan jokainen joutuu järjestämään ne itse - tietojen etsintää netistä, hintavertailua ja eriarvoisuutta... 8 vuotta USA:ssa asunut Partanen sanoo, että alussa ensimmäinen tunne maassa oli turvattomuus, ei ollut totuttuja yhteiskunnan palveluita, joihin tukeutua.


Anu Partasen teos The Nordic Theory of Everything
sai hyvän vastaanoton kesällä  Yhdysvalloissa HarperCollinsin kustantamana. 

Pohjoinen teoria kaikesta on juuri ilmestynyt suomeksi / Tammi.


Enemmän sisua!
Keskusteluun mukaan liittyneen Petri Tammisen mukaan yksi kirjailijan ongelma tämän päivän Suomessa on se, että tyypittely on menny mahdottomaksi. Somen ja tiedonvälityksen mukana maailma on kutistunut ja ikäänkuin yhdenmukaistunut: maailma on saapunut Vääksyyn. Yksi meille tyypillinen sana ja asenne on sisu. Emme hyväksy esim. omaa, ulkoisista tekijöistä johtuvaa epäonnistumistamme kuten vaikka ruotsalaiset, vaan sanomme että olisi pitänyt olla enemmän sisua.


Petri Tammisen Suomen historia / Otava 

Teos perustuu eri-ikäisten ihmisten muistoihin itsenäisyytemme ajalta.


Dorkia on yhtä paljon kuin ennenkin
Suomi on muuttunut, autojen määrä on räjähtänyt, mutta dorkat eivät ole vähentyneet,
sanoo Jörn Donner. Kysymykseen mikä Suomesta puuttuu, Donner vastaa Kekkonen! Hänen mielestään Suomen kansa on nyt vapaampi kuin koskaan ennen, mutta tämäkin on suhteellista. Maamme 400 000 työtöntä eivät varmaan koe itseään kovin vapaiksi.


Lue lisää Donnerin teräviä ajatuksia: SuomiFinland, ruotsiksi Förlaget, suomeksi Otava
















Juro, karu ja lauluton
Tämä on satakuntalaisen heimon luonnehdinta, mutta se ei päde alkuunkaan hurmaavaan ja huumorintajuiseen rouva Tellervo Koivistoon. Väliajan jälkeen hänen kanssaan lavalla keskusteli presidentti Tarja Halonen. Noiden kahden karismaattisten naisen keskustelua oli kerrassaan lumoavaa kuunnella. Keskustelu risteili naisen asemasta kunnallispolitiikkaan, äitiydestä vaatteisiin.



Anne Mattsonin kirjoittama rouva Tellervo Koiviston elämäkerta on juuri ilmestynyt / Siltala.







Upeat näyttelijät
Oman lisänsä illan lumoon toivat Taisto Oksanen, Pekka Strang ja Laura Malmivaara, jotka esittivät sieluun menevästi katkelmia illan kirjailijoiden kirjoista.

                                                       

Upea ilta, kirjallisuus ja karismaattiset kirjailijamme lumoavat. 
Seuraava Kirja vieköön! -ilta on 15.2. 
Helmikuun illan tähtiä ovat Kati Outinen, Venla Hiidensalo, Merete Mazzarella, Laura Eklund Nhaga, Mikko Rimminen, Taisto Oksanen ja Koko Hubara. 
Kannattaa olla mukana!   

Onnea Baba!      

6 kommenttia:

  1. Tuo Jörkan teos kiinnostaa, eihän sitä tarvitse olla samaa mieltä, mutta hänellä on aina ollut sana hallussa ja tulevaisuuden ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin aion lukea Jörkan ensi tilassa!

      Poista
  2. Kiitos vielä kerran Onnettarelle. Oli todella hieno ilta, jonka kruunasi presidentti Tarja Halonen haastattelemassa Tellervo Koivistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että pääsit nauttimaan, oli mahtava ilta!

      Poista
  3. Harmittaa kun ei millään päästykään paikalle, vaikka kaikki oli suunniteltu. Noh, kaikkea sattuu ja tapahtuu. Ensi kerralla sitten!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmin paikka, mutta aina sattuu ja tapahtuu. Uusi ilta tulossa tota pikaa!

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...